Margie's Workshop

Margien kirjat Kirjakatsaukset Kirjoitukset Lapin Kansassa Kirjoitukset Uusi Rovaniemi lehdessä Muut kirjoitukset Sielunpeilin kolumni Kolumni Auringonkukkia Lehtiartikkeleita Margiesta Margien kuvia Lapista Rauhankävely Assisista Roomaan	KIRJOITUKSET LAPIN KANSASSA Lupiini-intoilijoille Lapin Kansa 24.7.2019 Rakkaudesta ihmiseen Lapin Kansa 3.7.2019 Kuuntele lasta Lapin Kansa 29.5.2019 Pervessi maailmamme Lapin Kansa 7.8.2017 Oudot silmälasit Lapin Kansa 26.11.2016 Kiva on tylsää Lapin Kansa 25.11.2015 Tulppa inhimillisyydelle Lapin Kansa 23.10.2015 Minulla on unelma Lapin Kansa 27.6.2015 Välikäsiä ei tarvita Lapin Kansa 18.12.2014 Rukoillaan Ounasvaaran puolesta Lapin Kansa 18.11.2014 Rukoillaan kisojen puolesta Lapin Kansa 8.2.2014 Ounasvaara antaa voimaa Lapin Kansa 7.10.2013 Kuurapään ja unien näkijän lumoissa Lapin Kansa 3.10.2013 Annikki Kariniemi Lapin Kansa 23.7.2013 Saamelaiset ja suomalaiset Lapin Kansa 26.4.2013 Paavin ero ja kirkon romahtaminen Lapin Kansa 27.2.2013 Onnellista oleskeluyhteiskuntaa kaikille Lapin Kansa 8.1.2013 Perinteitä tulee vaalia Lapin Kansa 31.7.2012 Venäläistä rulettia tuikkukynttilöillä Lapin Kansa 2.12.2011 Henkinen kasvu talouskasvun tilalle Lapin Kansa 17.11.2011 Pelastakaa Juhannuskallio Lapin Kansa 28.8.2010 Kauneus ruokkii sieluamme Lapin Kansa 20.7.2010 Ajan ajattomuus ja yöttömyys Lapin Kansa 11.6.2010 Neitikulttuurin kukoistusta Lapin Kansa 13.5.2010 OPPIA IKÄ KAIKKI Lapin Kansa 28.2.2010 LASKETELLEN KEVÄÄSEEN Lapin Kansa 1.2.2010 Tärkeä asia muistaa Lapin Kansa 18.11.2009 Isonrakan Ison Männyn rukous 13.11.2009 Lapin luonto luo aitoa taikaa Lapin Kansa 15.10.2009 KESKIYÖN AURINGON TAIKAA Lapin Kansa 11.6.2009 Maria Magdalenan matkassa Lapin Kansa 29.5.2009 KANSANKYNTTILÄNÄ RAUTIOSAAREN UUDESSA KOULUSSA 100 VUOTTA SITTEN Lapin Kansa 14.5.2009 Pelastakaa lapset kevätauringolta Lapin Kansa 31.3.09 KALEVALAN PÄIVÄNÄ Lapin Kansa 1.3.2009 PARAS YSTÄVÄNI Lapin Kansa 15.2.2009 USKON VAPAASEEN VAIKUTTAMISEEN Lapin Kansa 26.1.2009 JOULUSHOPPAUS MEDITAATIONA Lapin Kansa 1.12.2008 Vivat Lyska! Lapin Kansa 18.11.2008 MIE OON ROVANIEMELÄINEN (Lapin Kansa 5.9.2008) KESÄKUU 2008 Valon ilottelua Lapin Kansa 8.8. 2008 Puhetaito kohta hukassa Lapin Kansa 26.7.2008 Juhannusaatto Pöykkölässä Lapin Kansa 4.7.2008 Uskon kiitoksen voimaan Lapin Kansa 4.6.2008 TOUKOKUU 2008 Kunnioitus, aitous, yksinkertaisuus 1.5.2008 TAMMIKUU 2008 Kemijärven kriisi, kirkko ja yhteiskunta 27.1.2008 SUOJELKAAMME LAPINMAATAMME 8.1.2008 KAUNIIT ILLUUSIOT 4.1.2008 LOKAKUU 2007 AITO JA ALKUPERÄINEN 19.10.2007 SYYSKUU 2007 POHJOISEEN TIENI VIE... 15.09.2007
	Lupiini-intoilijoille Mistä tämä hullaantuminen lupiineihin johtuu? Lupiini on todistetusti yksi pahimmista rikkakasveista, joka on levinnyt kohta koko Suomeen ja kuristaa alleen kaikki suomalaiset kukkaset. Ajelimme ystävättäreni kanssa viikonlopulla Suukosken viehättävälle tanssilavalle. Valajaskoskella ylitimme Kemijoen ja koko loppumatka oli ihanaa suomalaista maisemaa ja tienvarret täynnään – ei lupiinia - vaan kauniita sinisiä kissankelloja ja puna-apiloita. Meidän oli pakko hiljentää vauhtia ja vain i h a i l l a suomalaista maalaismaisemaa! Hyvät hyssykät, oletteko te lupiini-ihmiset valmiit luopumaan suomalaisesta maisemasta? Ettekö ymmärrä mistä on kyse, kun laitatte puutarhaanne kasvamaan näitä lupiineita. Nehän leviävät kuin rutto joka paikkaan ja todella tukahduttavat alleen kaiken suloisen kasvuston suomalaisia kukkasia. Ja tanssikaa hyvät ihmiset! Se vie kaiken stressin ja väsymyksen. Se luo iloa ja virkeyttä elämään. Kesäistä suloa elämään! Marketta Mylläri Rakkaudesta ihmiseen Mitä on olla ihminen, Luojan luoma ainutkertainen ihme? Miten suhtaudun lähimmäiseeni, lähellä tai kaukana olevaan. Onko minun tehtäväni ruveta tuomariksi ja tuntea ylemmyyttä jotakin yksilöä tai kansaa kohtaan, käyttäen tekosyynä ihonväriä, kansallisuutta, uskontoa tai muuta näennäistä seikkaa. Olen ihmetellyt sellaistakin seikkaa, miten suhtaudumme poliitikkoihin. Kun saimme uuden hallituksen, seuraavana päivänä oppositio remuten teilasi sen. Ei armoa, vaan nurin heti. Emme ymmärrä miten valtava on ajatuksen voima, puhumattakaan rukouksen voimasta. Onko yhteisen edun mukaista viedä kaikelta hyvältä pohja jo kättelyssä. Sanoihan Jeesuskin, että esivaltaa on kunnioitettava. Mitä tästä maailmasta tulisi ilman poliitikkoja? Ajattelepa sitä. Jotkut tekevät puolestamme työtä. Ja me muut olemme heidät valinneet, ainakin demokratiassa. Me opimme elämä elämältä tekemisen ja erehdyksen kautta. Miten muuten joku suuri taiteilija tai nerokas tiedemies voisi ilmaantua keskuuteemme. Juutalaiset muun muassa ovat eniten maailmassa saaneet Nobel-palkintoja ja nerokkuudellaan auttavat tänäkin päivänä muuta ihmiskuntaa. Olihan Jeesuskin juutalainen, olemmeko tämänkin unohtaneet. Meidän on syytä rukoilla tämän luomakunnan puolesta, koko elämän puolesta tällä planeetallamme. Me olemme yksi perhe pienellä pallolla suuressa avaruudessa leijuen. Jos emme osaa elää sovussa, Luoja ehkä heittää meidät jollekin toiselle planeetalle aloittamaan kaiken alusta. Sitäkö haluamme! Marketta Mylläri rauhanpappi Kuuntele lasta Tuli mieleeni pieni episodi opiskeluajaltani. Kokeilin tupakanpolttoa. Tupakkaahan tarjottiin meille opiskelijoille joka paikassa, sillä kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta omisti 25 ja Ekonomiliitto toiset 25 prosenttia silloisesta Amer tupakkafirmasta (Boston, Marlboro). 5-vuotias sukulaistyttö Maarit, rakas kuin oma lapsi, sanoi kerran: “Sinä haiset pahalle.” Lapsen viaton toteamus iski kuin tikari suoraan sydämeeni. Lopetin tupakanpolton siihen. Ei jäänyt pienintäkään halua polttaa. Viisaimmat ihmiset maan päällä ovat pienet lapset. He tulevat suoraan taivasmaailmasta, joten heissä on vielä enkelten viattomuutta ja kauneutta sekä Jumalan viisautta. Kunnes aikaihmiset usein tyrmäävät heidät raakuudellaan. Raakalaisia ovat usein juuri läheiset ihmiset. Lapset ja nuoret ovat nousseet johtamaan maapalloamme. He tajuavat, että aikuisten tekemä maailma ei enää ole heidän maailmansa. Se saa mennä menojaan. Ainoa toivomme on kuunnella lapsia ja heidän sanomaansa, jos haluamme jatkaa tällä pallolla elämistä. Marketta Mylläri Pervessi maailmamme Seksuaalisuus on aikamoinen tabu vielä nykyäänkin. Ja kuitenkin kyse on ihmisen elämään kuuluvasta normaalista, luonnollisesta asiasta. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, naiseksi ja mieheksi. Ja aivan ilmeisesti Äiti/Isä/Luoja halusi meidän myös lisääntyvän tällä Telluksella. Miksi siis seksuaalisuus on meille arka asia? Voi kysyä, miksi ihmiskunta on kieltänyt toisen puolen jumaluudestaan? Jeesuksen aikaan naisen asema oli yhtä surkea kuin se on nykyäänkin monessa maassa. Jeesukselle nainen ja mies ovat tasavertaisia. Yhdessä mies ja nainen muodostavat pyhän liiton, jossa nais- ja miesjumaluus yhtyvät pyhällä tavalla. Tällainen liitto solmitaan taivaassa, mutta fyysillisellä tasolla se saa ilmennyksensä myös fyysisenä seksuaalisuutena, josta syntyy lapsia. Jeesuksen avioliitto Maria Magdalenan, tai kenenkään naisen kanssa, oli suuri uhka kirkolle. Hyvin pian, jo neljännellä vuosisadalla kirkko rupesi systemaattisesti poistamaan Maria Magdalenaa teksteistä. Kunnes paavi Gregorius l vuonna 591 julisti, että tosiuskovaisten tulee pitää häntä huorana. Tämä mielivaltainen valhe sitten kirkon taholta kylläkin peruttiin – vuonna 1969. Aikaa siihen meni! Mitä siitä seurasi, että kirkko kielsi Jeshuan ja Maria Magdalenan avioliiton? Se kielsi näin myös Jeshuan, Jumalan ja ihmisenpojan seksuaalisuuden. Jeesus ei näin ollen lunastanut ihmisen seksuaalisuutta. Ja tästä seurasi se, että seksuaalisuudesta tuli epäpyhää, jopa saastaista. Ja mitä tästä seurasi? Pappien piti elää selibaatissa. Mitä tästä mahdottomasta vaatimuksesta seurasi? Monien pappien, ja etenkin piispojen ja jopa itsensä paavin, epäsiveellistä elämää, joka tietenkin tapahtui salassa. Ja myös lasten hyväksikäyttöä, mikä on yksi kamalimpia asioita, mitä uskovainen, tai kukaan, voi elämässään tehdä. Nyt kun koulut taas alkavat, varjelkaamme myös lapsiamme. Olkaamme hyviä esimerkkejä lapsillemme. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Marketta Mylläri Oudot silmälasit Menin erääseen tunnettuun rovaniemeläiseen optikkoliikkeeseen silmälääkäriin ja saamaan mahdollisesti uudet lukulasit. Halusin tarkistuttaa silmäni ja saada selville, onko silmänpohjan rappeuma toisessa silmässä edennyt. Onneksi näin ei ollut. Olen viimeiset kaksi vuotta ollut lähes täysin koneella, sillä olen suomentanut kaksi suurta teosta. Silmälääkäri ehdotti, että uusiin lukulaseihin laitettaisiin päätetyöskentelyä varten eri vahvuus yläosaan. Linssit tulisivat parissa viikossa ja laitettaisiin vanhoihin laseihin, koska pidin sangoista ja ne istuivat hyvin. Parin viikon kuluttua linssit tulivat ja ne asennettiin liikkeessä sen kummemmin tutkimatta linssien toimivuutta, vain silmälasien sankojen asentoa tarkistettiin. Koska lukulaseja ei käytetä joka hetki, en ensin huomannut mitään outoa. Vähitellen rupesin ihmettelemään, etten näe lukea juuri mitään. Tätini vanhalla suurennuslasilla katsoin pakolliset tekstit. Panin kaiken flunssan piikkiin. Söin särkylääkkeitä, joita yleensä käytän äärimmäisen harvoin. Ajattelin, että minulla on huono valaistus. Koneella juuri ja juuri näin tehdä pakolliset sähköpostihommat. En epäillyt laseissa mitään outoa. Olivathan ne silmälääkärin määräämät vahvuudet ja tunnetun optikkoliikkeen valmistamat. Rupesin sitten ihmettelemään hämäräsokeutta ja kauhistuin, että olenko tulossa sokeaksi. Viimein tajusin, että on mentävä optikkoliikkeeseen tarkistuttamaan, onko tullut jokin virhe vahvuuksissa. Ja niinhän se oli! Vasempaan silmään oli laitettu oikean silmän linssi ja oikeaan silmään vasemman silmän linssi. Olin siis kaksi viikkoa katsonut 'kieroon' yrittäessäni lukea. Olen käytännössä ollut työkyvytön kahden viikon ajan, sillä olen kirjailija/kääntäjä/kustantaja, ja tämä joulunalusaika hyvin kiireistä aikaa. En tiedä, mihin tahoon pitäisi nyt ottaa yhteyttä, joten teen sen näin julkisesti tiedoksi, että tällaistakin siis voi tapahtua! Tämä laittoi ajattelemaan monenlaista, muun muassa sitä minkälaisten linssien läpi me katsomme ympäröivää maailmaa ja kanssaihmisiämme. Kiva on tylsää Kiitän Siiri Magga-Miettusta viisaasta kirjoituksesta ”Kun koulunkäynti on tylsää” /Lapin Kansa 20.11.2015. Jos elämä olisi jatkuvaa kivaa, se olisi hyvin tylsää, niin aikuiselle kuin koululaisellekin. Vaihtelu on oleellista elämämme mielekkyydessä. Koko elämä on tarkoitettu kouluksemme. Tarkoitus on oppia ja tulla viisaammaksi ihmiseksi, ei lorvia ja nyhjätä tyhjänpäiväisyydessä. Entisenä opettajana tiedän, että aina opetus ja oppiminen eivät ole ratkiriemukasta. Rakastin opettamista, mutta inhosin kokeiden korjausta. Mutta tunne, kun oli saanut valtavan koepinon käytyä läpi, oli autuaaallisen kiva. Nykyiset lapset valvovat myöhään ja tekstailevat sellaisia meilejä, jotka ovat kuin eilinen sanomalehti. Harva edes muistaa niitä, paitsi tosi välkyt jutut. Elämä toteutuu vastakohtien kautta. Vain niiden kautta tajuamme todellisuuden ja näemme elämän viisauden. Marketta Mylläri
	Tulppa inhimillisyydelle Ihmispaljous rämpii sateisessa säässä mutavellissä. Äidit sylivauvoineen yrittävät suojella itseään ja pesuettaan. Poliitikkomme hykertelevät hymyillen: Tulppa saatu rajoille. Voimme henkäistä helpottuneina. Kuvittele hieman: Olet tällainen ihminen. Ainoa toivosi tässä fyysisessä maailmassa on päästä p o h j o i s e e n. Jossakin on maa, johon vielä mahtuu ihmisiä asumaan, jossa on inhimillisiä ihmisiä. Maa, jossa voi elää, missä voi hengittää. Maa, jossa sinulla on toivoa elää ihmisen tavoin. Aikoinaan ennustettiin, että Valo tulee pohjolasta. Olisiko nyt se aika, jolloin olemme Euroopan ainoa toivo. Eläkäämme myös sen mukaisesti. Rakkaudella Marketta Mylläri
	Minulla on unelma Se on Visio, jota olen pitänyt sydämessäni siitä lähtien, kun palasin rakkaaseen kotikaupunkiini Rovaniemelle kahdeksan vuotta sitten. Visiossa Rovaniemi on henkinen keskus, joka tuo sen lisän kaupungin imagoon, jota on kaivattu. Rovaniemi on jo sijainniltaan ainutlaatuinen. Ei tarvitse kuin katsoa lentokoneesta tai Jätkänkynttilän sillalta maisemaa, niin tajuaa, mistä on kyse. Y -kirjain hallitsee näkymää. Ounas- ja Kemijoen yhtymäkohta Lainas vangitsee katseen. Samoin ympäröivät vaarat. Etenkin Ounasvaara aivan kaupungin sydämessä. Y -kirjain on hyvin mielenkiintoinen. Jeesuksen arameankielinen nimi on Yeshua /Jeshua. Siinä on tuo kaikille tuttu alku 'jes'. Kun ihminen levittää käsivartensa ylös, hän muodostaa Y -kirjaimen ja hän sanoo 'kyllä' omalle henkisyydelleen. Tämä tiedetään myös maailmalla. Maa, metsät, vedet ja kallioaines ovat elävää materiaalia. Niillä on oma henkisyytensä. Ei tarvitse edes käydä Ounasvaaralla, kun on sen vaikutuksessa. En osaa edes kuvitella, miltä tuntuisi elää Rovaniemellä ilman tätä valtavaa henkistä voimavaraa, joka säteilee ympärilleen. Rovaniemellä on suuret mahdollisuudet lisätä matkailuaan ja tunnettavuuttaan luonnon antamilla ilmaisilla lahjoilla. Joulupukki hyvän tahdon lähettiläänä on lyönyt maailmalla jo läpi. Mutta mitä siitä puuttuu vastatakseen tämän ajan haasteisiin? Todellinen henkisyys ja sen tiedostaminen käytännön elämässä, myös markkinoinnissa. Kaikille ihmisille avoin, rakkaudellinen suhtautuminen ihmisten erilaisiin henkisiin tarpeisiin. Sitä tarjoaa aivan ilmaiseksi puhdas luonto, rauhallinen voimaannuttava maisema kallioineen, metsineen ja suurine jokineen. Olkaamme viisaita ja käyttäkäämme hyväksemme kaupunkimme tarjoamia upeita anteja. Siitä suurimpana oma rakas Ounasvaaramme ja suuret virtamme, Kemijoki ja Ounasjoki. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri Peace Minister, KTM
	Välikäsiä ei tarvita Poliitikot eivät enää nykyajassa ole se väylä, jota kansalaiset tarvitsevat. Heistä on tullut pelkureita, joilta puuttuu tieto ja rohkeus. Kunnioitan Kaarlo Alaojaa, joka ainoana kokoomuslaisista valtuuston jäsenistä puolsi Ounasvaaran suojelemista. Vaatii valtavaa siviilirohkeutta äänestää eri lailla kuin oma porukka. Maailma ei tarvitse mielipiteitä. Ne tulevat ja menevät niin kuin valtaa kulloinkin pitävät poliitikotkin, jotka kuvittelevat olevansa kaikkitietävä kaitselmus. Maailma tarvitsee sellaisia ihmisiä, joilla on selkeä vakaumus elämässään, jotka eivät heilu sinne tänne muiden mielipiteiden mukaan. Heillä on kunnioitu selämää kohtaan. Heille kaikki on Luojan luomaa ja elävää. Ei vain ihmiset ja eläimet, vaan puut, metsät, kalliot ja vedet. Ei niitä kukaan ihminen omista. Ihminen on vain väliaikainen huoltaja lyhyen elämänsä aikana. Jos haluaa, että omassa elämässä, liiketoiminnassa tai missä tahansa työssään on siunaus pitkällä tähtäimellä, on kuunneltava sisimmässään olevaa syvintä tietoa, joka kertoo, miten toimia. Me ihmiset olemme nykyisin niin valistuneita, että voimme hoitaa asiamme kansalaisvaikuttamisen kautta. Vaikutamme itse ilman välikäsiä. Marketta Mylläri Rauhanpapitar
	Rukoillaan Ounasvaaran puolesta Rukous on tehokkain tapa vaikuttaa asioihin. Siispä pyydän rovaniemeläisiä rukoilemaan, että voimapaikkamme Ounasvaara saa säilyä meille nykyisille ja tuleville sukupolville nykyisessä luonnollisessa tilassaan. Tuskin kukaan päättäjä haluaa, että hänet muistetaan kuolemansa jälkeen osallistumisesta sellaiseen päätöksentekoon, jota jopa oma jälkipolvi tulisi häpeämään. Marketta Mylläri Rauhanpapitar
	Rukoillaan kisojen puolesta Rukouksella on aina valtava vaikutus. Silloin positiivinen kristusenergia lähtee säteilemään ihmisten sydämiin ja koko maailmaan. Aina kun paljon ihmisiä kokoontuu yhteen, on mahdollisuus aktivoida tätä siunaavaa energiaa. Kun katsoo televisiosta vaikka poliitikkoja, voi aina lähettää heille rakkautta, että he jaksaisivat kantaa meidän yhteistä taakkaamme asioiden hoidossa ja tehdä viisaita päätöksiä meidän kaikkien hyväksi. Samantekevää, mitä puoluetta he kannattavat, tärkeintä on rakastaa ja siunata heitä. Samoin jos tuntee olevansa kaltoin kohdeltu, kiusattu tai väärin ymmärretty, voi kokeilla seuraavaa. Aina kun kohtaa tällaisen henkilön tai tämä tulee mieleen, sanoo ajatuksissaan tai ääneen: Jumala sinua siunatkoon. Tämän voi ottaa aluksi kokeiluna. Yleensä tapahtuu pienoinen ihme. On hyvä muistaa, että sitä mitä pelkää, vetää puoleensa, joten omilla ajatuksilla on suuri merkitys. Itse koen rukoilemisen olennaisena osana työtäni kansainvälisenä rauhanpappina. Se, mitä uskontoa tai aatesuuntaa joku ihminen kannattaa, ei merkitse mitään. Me kaikki kuulumme ihmiskuntaan. Olympialaisten aikaan, kuin miljoonat ihmiset kohdistavat huomionsa Sotshiin, on oivallinen tilaisuus rukoilla kilpailijoiden ja kaikkien puolesta. Rauhaa sydämiimme ja rauhaa koko maailmaan. Rukoilemalla voi aina osallistua maailman tapahtumiin. Marketta Mylläri rauhanpapitar
	Ounasvaara antaa voimaa Mikä saa ihmisen jaksamaan? Voimaa antava luonto. Mikä hallitsee Rovaniemeä? Kaksi jokea, jotka yhtyvät ja muodostavat ison Y-kirjaimen. Jeesuksen arameankielinen nimi Yeshua sisältää alun 'yesh' eli kyllä. Kun ihminen seisoo suorana ja kädet ylhäällä, hän muodostaa Y-kirjaimen. Hän sanoo 'Kyllä' omalle henkisyydelleen ja pyytää Kristusvoimia avukseen. Tämän Y-kirjaimen kaupungin sydämessä ovat useat ulkomailta saapuneet ystäväni ihmeissään huomioineet. Mikä on toinen voimaa antava tekijä kaupungissa? Ympäröivät vaarat, kaupunki on niiden suojeluksessa. Ja mikä on keskeisin, kaupunkikuvaan vaikuttava vaara? Ounasvaara tietenkin; luonnonmukaisessa tilassa. Nämä kaksi voimatekijää ovat hyvin tärkeitä Rovaniemelle ja myös sen vastaiselle hyvinvoinnille ja kehitykselle. Sodat eivät niitä hävittäneet; luonto on edelleen sama kuin ennen kaupungin perustamista. Miksi siis vaarantaa lyhytnäköisyydellä ja korskealla rahanahneudella tällaiset kaupunkia suojelevat luonnon omat voimavarat? Vain typeryys näin tekisi. Olen alkuperäisasukas. Sukuni, niin äidin kuin isän puolelta ovat satoja vuosia viljelleet Kemijoen rantoja. Synnyin Myllärin maatalossa Katajarannalla. Kymmenen (10) lasta pystyi tekemään sopuratkaisun, niin että kotitilamme siirtyi Arvi-veljellemme, perheemme viimeiselle maanviljelijälle ja sukumme päämiehelle. Hän on Tuula vaimonsa kanssa entisöinyt tilamme kaksi vanhaa päärakennusta ja pihapiirin upeaan kuntoon.Tämä sodassa säilynyt vanha maatalo on nyt kaupunkimme upeimpia helmiä, aivan kaupungin sydämessä. Isänäitimme on Pöykkölästä ja hänen äitinsä Alaruokasen talosta. Äitimme on Keskiojan talosta ja hänen äitinsä mailla on nykyinen Luonto-opisto. Äidin isä oli Alaruikka ja tuli Ruikan talosta Jaatilasta. Olen jo geeneissäni perinyt kunnioituksen luontoa kohtaan. Se joka viljelee maata, kalastaa, hoitaa poroja ja metsiä, on aina vienyt kehitystä eteenpäin. Miksi? Koska hän on oppinut kunnioittamaan luontoa, tietää, että ihminen on vain pieni osa tästä kaikesta; hän on oppinut elämään nöyrästi luottaen luonnon antimiin. Tunnen suurta vastuuta siitä, että kuulun tällaiseen perheeseen, tunnen myös rakkautta kotiseutuani kohtaan. Ounasvaara on minulle Pyhä. Toivon saavani nimeni sille listalle, joka puolustaa alkuperäistä Ounasvaaraa. Marketta Mylläri Rauhanpapitar, M. Div. KTM
	Kuurapään ja unien näkijän lumoissa Reissasin vartavasten Inariin näkemään Nils Aslak Valkeapään näytelmän ”Kuurapää ja unien näkijä”. Halusin nähdä sen aidossa saamelaisympäristössä upeassa Saamelaiskulttuurikeskus Sajosissa. Olin syvästi vaikuttunut. Näytelmässä on mukana kaikki elementit, musiikki, joikaaminen, tekstit sekä näyttelijöiden syvä läsnäolo, joka henkii lavalta koko ajan. Sain kipinän saamelaisuuteen viime Marianpäivillä Hetassa. Silloin näin Tunturi-Lapin Luontokeskus Skierrissä kaksi filmiä, joissa Nils-Aslak Valkeapää eli Áilu itse esiintyy. Hänen aitoutensa, vilpittömyytensä ja herkkyytensä iski kertaheitolla tajuntaani. Hän on sitä mitä on - Suuri Sielu. Näytelmä on saanut inspiraatiota perinteisestä saamelaisesta joikauksesta ja japanilaisesta Noh - teatterista. Esitys kertoo nuoresta poronhoitajasta, joka seuraa laumaansa. Hän pystyttää leirin ja asettuu levolla. Unessa hän näkee vanhan miehen, jolla on kuuranväriset hiukset. Vanhus kehottaa nuorta miestä vapauttamaan aistinsa ja keräämään voimia ja tietoa luonnosta. Sitten vanhus katoaa. Nuori poronhoitaja herää ja ymmärtää, että Kuurapäällä oli tärkeää sanottavaa. Hän pyytää vanhusta palaamaan. Vanhus tulee takaisin ja saa runouden ja laulujen avulla nuorukaisen ajattelemaan uudella tavalla. Nyt nuori mies näkee, kuinka tärkeää ihmisen on jatkaa eloa sopusoinnussa luonnon kanssa, ympäristöä ja kanssaihmisiä kunnioittaen. Vain niin maapallo voi hyvin ja elämä jatkuu. Ihminen ei saa koskaan unohtaa, että hän on vain pieni osa luontoa, elämää ja maailmankaikkeutta. Kun nuorukainen nukahtaa, Kuurapää laittaa shamaaninkepin hänen vietelleen ja lentää tiehensä. Herätessään poronhoitaja huomaa kepin ja tietää, ettei Kuurapää ollut vain unta. Nuorukainen on täynnä uutta voimaa ja viisautta, jotka Kuurapää toi hänelle. Näytelmässä käsien hienostuneet liikkeet ja kaikki eleet kertovat herkästä ilmentämisestä. Áilun teokset eivät kulje mielen, vaan sielun tasolla. Se joka kiinnittää huomionsa teksteihin, jotka soljuvat kankaalla, kokee näytelmän mielen tasolla. Se joka antaa joikujen ja sävelten mennä suoraan sieluun, kokee suurta henkisyyttä. Se ilmenee ihmisessä liikutuksena, niin kuin ystävättäreni Maaritar ja tsekkiläinen Zuzana kertoivat. Tunsimme kaikki Áilun läsnäolon. Hän on varmasti iloinen, että hänen rakas Saamenmaansa on saanut tällaisen upean Saamelaiskulttuurikeskuksen, minkä se todella ansaitsee. Kun palasimme Sajoksesta näytelmän jälkeen, ihmettelimme missä olimme. Valtavan upea Sajos rakennus ihmeellisine muotoineen on kuin jostain suuresta metropolista. Ja sitten ympärillä hiljaisuus 'ei-mikään'. Kiitos Nils Aslak Valkeapää, kiitos saaamelaisten kansallisteatteri Beaivvás! Marketta Mylläri Rauhanpapitar
	Annikki Kariniemi Kirjailija Annikki Kariniemi täyttäisi tänä vuonna 100 vuotta. Olen odottanut, että tätä upeaa naista juhlittaisiin oikein kunnolla. Hänen kirjalliset saavutuksensa sen jo ansaitsevat. Ihmettelenkin, miksei Rovaniemi ole ominut häntä ollenkaan. Annikin hautapaikka on Utsjoella ja muistomerkki Aavasaksalla. Entä Rovaniemi, hänen kotikaupunkinsa, jossa hän vietti suurimman osan elämäänsä? Mielestäni Annikki ansaitsee oman muistomerkin myös Rovaniemellä. Kuvaaja: Katja Lehto / Almamedia Annikki Kariniemi kävi usein tätieni, Lyyli ja Anna Myllärin luona, asuihan hän aika lähellä Willa Willamossa Salmijärven rannalla ja tädit Katajarannalla. Kuuntelin lumoutuneena Annikin tarinointia, hänen hersyvää nauruaan ja huumoriaan. Lukemattomissa juhlissa hän oli erittäin pidetty puhuja, niin Pöykkölän Marjetanjuhlilla kuin Juhannuskallion juhannusjuhlilla. Hän oli todellinen nainen, avoin ja valloittava persoonallisuus. Hän nauroi saivartelijoille ja nirppanokille. Hänellä oli rohkeutta, kanttia ja omanarvontuntoa. Pidän häntä monessa mielessä naisenergian valloittavana esikuvana. Marketta Mylläri Rauhanpapitar
	Saamelaiset ja suomalaiset Marianpäivillä Hetassa sain suorastaan ”herätyksen” saamelaisuuteen. Ihastuin ikihyväksi kaikkeen kokemaani ja näkemääni. Hetan kaunis kirkko, jonka alttarifreskoa pidän yhtenä kauneimmista Suomessa, värikkäisiin saamelaisasuihin pukeutuneet saamelaiset, pehmeä saamenkieli, joka soljuu korvaan kuin lempeä musiikki. Kaikkein eniten minut herätti kuitenkin Tunturi-Lapin luontokeskus Skierrissä näkemäni kaksi Ailu/Áillohaš filmiä, jotka kertovat Nils-Aslak Valkeapäästä. Hyvänen aika, ajattelin, miksi en tiedä mitään saamelaisuudesta ja tästä monitaiteilija Ailusta. Vain hänen nimensä ja joikulaulamisensa. Olenko tyypillinen suomalainen? Tunsin häpeää ja hämmennystä. Olen reissannut ympäri maailmaa, tutkinut eri uskontoja ja kulttuureja, olen kotoisin Rovaniemeltä, siis pohjoisesta, en mistään eteläiseltä pallonpuoliskolta. Ja silti olen näin tietämätön! taiteilija Maria-Liisa Valkeapää näyttelynsä avajaisissa Skierrissä Marianpäivän juhlien aikaan Kävin Rovaniemen kirjastossa kuuntelemassa Marjut Aikion mainion esitelmän Nils-Aslak Valkeapäästä. Hän kertoi valmistelemastaan kirjasta, joka kertoo Ailusta. Kirjastossa on paraillaan näyttely tämän suurisieluisen taiteilijan tuotannosta. Lainasin kirjastosta Veli-Pekka Lehtolan upean teoksen ”Saamelaiset, historia, yhteiskunta, taide”. Kirjassa on paljon tietoa myös Ailusta. Ilokseni löysin kirjan myös englanninkielisenä. Käännän kaikki kirjoitukseni englanniksi ja lähetän maailmalle; siksi olen todella iloinen tällaisesta kirjasta. Olen joutunut toteamaan, että suomalaiset ovat samalla lailla kohdelleet saamelaisia, kuin kaikki muutkin maat omia alkuperäiskansojaan. Papit ja ”valtaapitävät valistajat” nujersivat ja teloivat lähes hengiltä saamelaisten kulttuurin. Onneksi tuli Ailu ja opetti, mitä tarkoittaa oman identiteetin löytyminen ja itsensä arvostaminen. Olen todella iloinen, että saamenkansan nykyinen sukupolvi on löytänyt juurensa ja oman kulttuurinsa. Se on valtava voimavara koko saamenkansalle ja meille kaikille. Toivottavasti Marjut Aikion kirjasta tulee valmistuttuaan hittituote! Marketta Mylläri Rauhanpapitar
	Paavin ero ja kirkon romahtaminen Nuoresta lähtien olen tuntenut vastenmielisyyttä kirkon tuputtamaa väärää tietoa kohtaan. Ristillä roikkuva Jeesus on minulle vieläkin luotaantyöntävä. En ymmärrä, miksi kirkko palvoo kärsivää Jeesusta. Sitä ei muuksi muuta se, että kärsimyksen jälkeen iloitaan ylösnousemuksesta. Jeesukselle eli Jeshualle, joka oli hänen oma arameankielinen nimensä, nykyinen tapa viettää pääsiäistä, on jatkuvaa kärsimystä. Kristityt ristiinnaulitsevat hänet joka pääsiäinen. Vuosi vuodelta hänet pakotetaan ristille kärsimään, fyysisesti. Se on suorastaan masokistinen tarve kristityillä. Samalla tavalla ristiinnaulitaan hänen puolisonsa Maria Magdalena, unohduksella ja häpeällä. Asia on hyvin vakava ja vääristää pääsiäisen todellisen sanoman. Jeshuan sanoma on Ylösnousemus ja kuoleman voittaminen. Se riittää. Muuten pääsiäinen on vanha juutalainen tapa, eikä ole Jeshuan asettama. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Jeshua ei olisi pystynyt siihen, mitä varten Hän tuli maailmaan ilman Rakastettuaan, Maria Magdalenaa. He muodostivat täydellisen parin. He ilmensivät maskuliinista ja feminiinistä jumaluutta. Nämä kaksi Kristusprinsiippiä yhtyivät heissä yhdeksi Kristukseksi. He yhdessä toivat tämän Kristustajunnan fyysiseen maailmaan, ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa, ja näin jokaisen ihmisen ulottuville. Kirkon valtaapitävät loivat omien tarpeittensa mukaisen kuvan Jeshuasta. Maria Magdalena poistettiin kaikista teksteistä, paitsi niistä kahdesta kohdasta, joita oli vaikea väärentää, koska sana oli ehtinyt jo kiiriä monille. Maria Magdalena ristin juuressa yhdessä Jeesuksen äidin ja apostoli Johanneksen kanssa. Sekä Maria Magdalena ensimmäisenä Jeshuan haudalla sekä ensimmäisenä todistamassa ylösnoussutta Jeshuaa. Naisella ei ollut todistusarvoa. Nimetön mieskin oli arvokkaampi kuin nimeltä mainittu nainen. Näin on vielä nykyäänkin hyvin monissa maissa. Kaikki tämä historiallisten tosiasioiden raaka vääristely on ollut masentavaa ja surullista. Totuuden on vihdoinkin aika tulla esille. Ja se on jo täällä. Koko ajan vanhat valheet murenevat ja romahtavat niiden niskaan, jotka niitä esittävät. Mikään ei voi estää niiden paljastumista. Tästä viimeisimpänä todisteena on paavi Benedictus XVI:n vapaaehtoinen ero 28.2.13. Maskuliinisen, Pietarin kirkon romahtaminen antaa vihdoinkin tilaa feminiiniselle, Johanneksen kirkolle. Jo on aikakin! Marketta Mylläri rauhanpapitar
	Onnellista oleskeluyhteiskuntaa kaikille Presidenttimme taisi tietämättään uudenvuodenpuheessaan lanseerata upean sanan. Hän kyllä tarkoitti jotain muuta tällä ”oleskeluyhteiskunnalla” kuin mitä tässä jutussani esitän. Meidän tulisi pyrkiä elämässämme toteuttamaan juuri tätä: Elämän tarkoitus on Oleminen, ei tekeminen. Me olemme henkiolentoja, jotka tulemme kerta kerran jälkeen tänne fyysiselle tasolle opiskelemaan sitä mitä on olla Ihminen. Väkinäinen puurtaminen kaikenlaisten pakkovaltojen alla kyllä kasvattaa luontoa, mutta hyvin useissa tapauksissa se lannistaa, kovettaa ja tekee ihmisen julmaksi. Se on kauhistus etenkin niille, jotka ovat jaloimpia ja ihanimpia ihmisiä ja jotka eivät halua olla tekemisissä näiden ”globaalihirmujen” kanssa. Niille jotka eivät halua antaa panostaan muiden ihmisten nöyryyttämiseen, joille raha ei ole Jumalan korvike. Margien kuva työhuoneensa ikkunasta Ajatelkaamme, onko maailmamme jotenkin edistyneempi nyt kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Onko viisautemme vienyt ihmiskuntaa henkisesti paljonkaan eteenpäin. Ovatko ihmiset jotenkin jalompia ja henkisesti kehittyneempiä nyt. Ovatko he kuolemansa hetkellä, katsoessaan mennyttä elämäänsä kuin filminauhalta, tyytyväisiä itseensä. Kertooko hautakivi lempeästä, ymmärtäväisestä johtajasta, joka rakasti ja jota rakastettiin. Ovatko kehitysmaat nyt onnellisempia, kun heiltä on riistetty luonnollinen elämäntapansa, saastutettu heidän maansa ja raiskattu heidän itsetuntonsa. Sallikaamme sellaisille jaloille sieluille, jotka haluavat todella edistää ihmiskunnan ja kauniin planeettamme elämää, tehdä se omalla hiljaisella tavallaan, rukouksin ja siunauksin. Se joka rakastaa, häntä rakastetaan. Se joka palvelee, häntä Valon enkelit palvelevat. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar
	Perinteitä tulee vaalia Pöykkälän sijainti Kemijoen rantatörmällä on henkeäsalpaavan kaunis. Siinä yhdistyy yhdessäpaikassa kaikki se mikä tekee Rovaniemestä niin ainutlaatuisen paikkakunnan. Kahden suuren virran yhtyessä hiukan ylempänä, veden virratessa vuolaana ennen suurta kaarrosta Korvanniemen ympäri, ja lähellä oleva Pöyliövaara. Meidän tulee vaalia perinteitä, suojella kotiseutuamme. Mahtavat virrat ja vaarat ovat meidän kaikkien omaisuutta. Ounasvaaran suojeleminen on todella tärkeää, sillä se on meille rovaniemeläisille pyhä paikka. Marketta Mylläri
	VENÄLÄISTÄ RULETTIA TUIKKUKYNTTILÖILLÄ Taas on aika tuikkujen. Lapset askartelevat söpöjä röyhelöitä kynttiläasetelmiin; tuikkuja on joka puolella laseissa kaikenlaisilla alustoilla. Aamulla TV-uutispöydällä paloi ainakin neljä tuikkuja pienissä erivärisissä laseissa. Olen aina rakastanut valoa ja polttanut elämäni aikana lukuisan määrän kynttilöitä, myös tuikkuja. Nehän eivät maksa juuri mitään, ovat käteviä ja jopa kauniita lasialustoillaan. Viime maaliskuussa minulla oli tulipalo asunnossani tuikun takia. Seurauksena koko asuntoni tuhoutui. Vasta pari viikkoa sitten olen saanut kotiini taas kodintuntua. Onneksi selvisin hengissä ja kukaan muukaan talossa ei loukkaantunut. Itselläni oli y k s i tuikku omassa paksussa lasialustassaan, jossa oli kolo tuikkua varten. Tapahtui käsittämätön räjähdys, ja tiedättehän että räjähdys tapahtuu sekunnnin murto-osassa. Mistään huolimattomuudesta tulen suhteen ei siis ollut kysymys. Olen tullut hiukan kyyniseksi ihmisten valistamisen suhteen – asiassa kuin asiassa. Jopa läheiseni näyttävät autuaasti unohtaneen, mitä kodissani tapahtui. Tietenkin on jokaisen oma asia, mitä elämällään tekee. Mutta on aivan eri asia, että lastentarhoissa, kouluissa ja julkisessa mediassa suorastaan kehotetaan tuikkujen käyttämiseen. Monien haastattelujeni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että tuikkujen räjähtäminnen – mikä on aika yleistä – johtuu siitä, että ne on tehty moska-aineesta, ties missä maassa, jossa ei ole mitään väliä turvallisuudella. Eräs kauppias Kreetalla sanoi, että niihin saattaa kehittyy alipaine, joka aiheuttaa räjähdyksen. Olkoonpa syy mikä tahansa, tosiasia on, että tuikut ovat hengenvaarallisia ja aiheuttavat kuolemantapauksia tasaisin välein. Jos aikuiset pelaavat venäläistä rulettia tuikkukynttilöillä, ei heillä ole oikeutta laittaa lapsia samaan tilanteeseen. Nykyisin on olemassa kauniita led- sun muita valoja, jotka kyllä korvaavat kynttilät. Jos yksikin ihmishenki säästyy tämän jutun ansiosta, se ansaitsi tulla julkaistuksi. Marketta Mylläri rauhanpapitar
	HENKINEN KASVU TALOUSKASVUN TILALLE Tämän sanoi puheessaan raskaan sarjan poliitikko, presidenttiehdokas Paavo Väyrynen vaalitilaisuudessaan Rovaniemellä. Ihan totta! Ensimmäistä kertaa elämässäni tuen poliitikkoa julkisesti. Koko puhe oli sellainen, että voisin vaikka itse puhua näin. Tässä joitakin teemoja: Ihmiskunnalla ei ole varaa jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Se aiheuttaa vääjäämättä katastrofin. Luonnonvaroja on säästettävä ja uusiutuvat luonnonvarat saatava kestävälle pohjalle. Elävä maaseutu on meille kaikille tärkeä asia ja meidän kaikkien etujen mukaista. Uusi arvomaailma edellyttää että talouskasvun tilalle tulee h e n k i n e n kasvu. On luotava uusi arvomaailma, jossa henkiset/ hengelliset arvot ovat ensi sijalla. Arvojen muutos ja yhteisöllisyys ovat välttämättömiä koko ihmiskunnan hengissä selviämiseksi. Presidentti on oleva muun muassa arvojohtaja, jonka tulee kiinnittää huomiota etenkin oikeudenmukaisuuden ja heikommista huolehtimisen korostamiseen. Jos tuleva presidentti on näin avarakatseinen, suvaitsevainen ja myötätuntoinen kanssaihmisiään kohtaan, on hän juuri se paras presidentti, mitä Suomi tarvitsee näinä aikoina. Valtiomiehen kokemuskaan ei todella ole haitaksi! Marketta Mylläri rauhanpapitar
	Paavo Väyrynen ja Margie vaalitilaisuuden kahvilla 12.11.2011
	Pelastakaa Juhannuskallio Tämän kesän parhaat lavatanssit koin Wanhojen markkinoiden aikaan Ounasvaaran lavatansseissa. Ounasvaaran Hiihtoseura ja Kotiseutuyhdistys Totto ansaitsevat kauniit kiitokset kaikesta tekemästään talkootyöstä, kun järjestivät hyväntekeväisyys/ entisöintitanssit Oukun lavalla. Lava on hyvässä kunnossa, ympäristö edelleen kaunis ja OH:n hiihtomajakin aivan upea. Harvoin saa tanssia niin mahtavan musiikin tahdissa kuin Rovaniemen VPK:n soittokunnan ja Vaskiseitsikkko Saaren Soittajien tahdittamana. Musiikki oli hienoa ja tanssiporukkakin kivaa. Tulipa taas mieleen Juhannuskallion kohtalo. Auttaneeko muu kuin kutsua apuun Länkisen Ilkka ja hänen Katjansa. Heillä on sydän paikallaan ja järkevää yritystoimintaa. Ottakaa koko Joulupukin valtakunta huostaanne ja pelastakaa Juhannuskallio – se mitä siitä vielä on jäljellä – ennen kuin kaiken maailman pikkusielut rakentavat koko kallion täyteen mökkejään. Ratkeaisi samalla ongelma, mitä kesätarjontaa turisteille. Ei muuta kuin lavatansseihin Oukulle! Voisi aloittaa vaikka ensi juhannuksena Wanhan ajan juhannusjuhlista Juhannuskalliolla lavatansseineen. Lavatanssit kun ovat maailmalla nykyään jo hittituote. Ties vaikka kiinalaisetkin innostuisivat pyörähtelemään tänne päin, kun saavat nyt tutustua Shanghain maailmannäyttelyssä meikäläisiin. Muuten, olen sitä mieltä, että sanan ’rillumarei’ voisi poistaa Rovaniemen imagosta. Sana viittaa vain määrättyyn elokuvaan, ei Wanhojen markkinoiden reiluun meininkiin. Marketta Mylläri tanssiva rauhanpapitar
	Kauneus ruokkii sieluamme Tulen juuri aamulenkiltäni kiertämästä Kemijoen rantoja. Lopuksi kierrän yleensä Kirkkolammen. Sen puisto kukkatarhoinenn on yksi kauneimpia paikkoja Rovaniemellä. Eriväriset kukkakentät hivelevät silmää. Lempikukkani, pionit vaaleanpunaisen eri vivahteineen ovat viime päivinä olleet uhkeimmillaan. Pöykkölän kartano on toinen upea paikka. Viime sunnuntain Marjetan juhlat taas kerran sen todistivat, kuinka toimiva tämä kartano on yleisöjuhliin. Sen kauniimpaa paikkaa saa hakea. Jutajaisten paikka Kemijoen rannassa on myös sitä ehtaa Kemijoen rantaa. Tunnelmaan ei kuitenkaan sovi, ainakaan tanssimiseen, nykyinen ruma esiintymisareena. Vain Maria Lundin viehkeä sulokkuus tanssisolistina sai häivytettyä rumat seinät. Pöykkölään voitaisiin rakentaa pienimuotoinen kesälava juhannustansseja varten, ja ehkä myös muita tansseja varten. Nyt siellä on perinteinen lipunnostotilaisuus juhannusiltana klo 18. Sen jälkeen juhannuksen voisi hyvin aloittaa tansseilla lavalla, joka rakennettaisiin Pöykkölän rantaniitylle. Erilaisia vaihtoehtoja on hyvä olla. Voisi olla, että pikkuhiljaa porukkaa kertyisi yhä enemmän, sillä kyllä juhannukseen kuuluu ehdottomasti lavatanssit. Kaikki kauneus on hyvin tärkeää, sillä se ruokkii sieluamme ja saa iloa ja vilskettä suoniimme. Marketta Mylläri rauhanpapitar, M. Div.
	Ajan ajattomuus ja yöttömyys Aurinko laskee täällä Rovaniemellä vasta tasan kuukauden päästä 7. heinäkuuta. Tämä ihmeellinen, taianomainen aika on taas täällä. Aika jolloin aikaa ei ole. On vain valoa ja sen tuomaa iloa. Aika on illuusiota. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Aika on ajattomuutta. Ajan ajattomuuden koin hyvin selvästi myös viime viikonloppuna, kun juhlimme luokkatovereitteni kanssa vanhalla Lyseollamme. Meidät julistettiin riemuylioppilaiksi. Juhlimme koko viikonlopun yhdessä, kaksi rinnakkaisluokkaa. Pari vuotta sitten juhlimme Lyskamme satavuotisjuhlia ja nyt omia juhliamme. Koimme olevamme kuin ’silloin ennen’. Miten tämä ihmeellinen ajattomuus meissä ilmenee? Siten, että vaikka vuosia tulee, niin ne eivät tunnu oikeastaan missään. Joka kerta kun tanssin nopeaa rokkia tai jiveä, tunnen olevani teinityttö. Juuri silloin opimme nämä tanssit. Ja ihme ja kumma ne ovat kaikki nämä vuosikymmenet olleet muotitansseja. Se, miltä minusta tuntuu, on tärkeintä. Se määrittelee, mitä aikaa elän. Voin itse sen ratkaista. Valitsenko ilon vai murheen, rakkauden vai pelon. Sitä, miten suhtaudun asioihin, ei voi kukaan määrätä. Tapahtuipa tässä fyysisessä maailmassa mitä tahansa, itse ratkaisen, miten sen koen. Olen viime viikkoina ajellut milloin mihinkin suuntaan näitä upeita Kemi- ja Ounasjoen rantoja, ihaillut mahtavia jokitörmiä ja niiltä näkyviä maisemia. En yhtään ihmettele, että meidän ikioma laulumme on nimenomaan ’Kymmenen virran maa’. Vesi virtaa kymmenissä virroissa yhtyen kahdeksi isoksi virraksi kaupungin sydämessä matkallaan kohti valtamerta. Rakastan maisemia koti-ikkunoistani. Usein istun keittiön sohvalla ja katselen hurmaavaa maisemaa Harjulammella, johon taivas kuvastuu veteen satumaisina väreinä, jotka muuntuvat joka hetki. Olen ottanut satoja kuvia tästä samasta maisemasta eri aikoina. Napsin kuvia keittiössä askarrellessani koko ajan. Se on helppoa valokuvausta. Siunattu on tämä maisema. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar, M. Div.
	Neitikulttuurin kukoistusta Mervi Auttin väitöstöstilaisuus aiheesta ”Etsimessä neitikulttuuri, 1900-luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä”, oli hieno esitys mukaan lukien aiheeseen liittyvä filmi ja valokuvanäyttely. Lapin Yliopisto keräsi 8.5. salillisen kiinnostunutta yleisöä. Nimike ”Neitikulttuuri” oli meille monelle, itse mukaan lukien, aluksi outo sana. Kun sitä vähän aikaa pyöritteli kielellään, se alkoi tuntua ihan kivalta. Joku keskusteluissa ehdotti sanaa ’sinkkukulttuuri’, mutta vieraaltahan se kuulostaa ja antaa aivan vääriä mielikuvia. Itselleni tänä neitikulttuuri on oikeastaan hyvinkin tuttua. Olen kahden tädin kasvatti, joista kumpikin edusti loistavasti tätä neitikulttuuria. Toinen oli opettajatar ja toinen kirjanpitäjä/kassanhoitaja. Siis itsellisiä, vapaasieluisia naisia; naisia joiden ei ’tarvinnut’ mennä naimisiin saadakseen elantonsa. Tämä edellytti koulutusta ja työtä, josta juoksi omaa rahaa. Raha onkin näytellyt aina suurta roolia naisen asemassa. Ilman omaa rahaa olet mitätön, jonkun miespuolisen henkilön vallan alla. Tämä henkilö yleensä on isä, aviomies tai veli, niin kuin vieläkin monessa etelän kulttuurissa. Tai tänäkin päivänä, jos nainen on kotona lasten kanssa tai jää työttömäksi, hänen miehensä määräysvalta kasvaa kotona. Tämä ruokkii usein miehen narsistisia ja sadistisiakin piirteitä. Yllättävää mutta totta. Näin on hyvin yleistä tänäkin päivänä. Lähes kaikki avioerotapaukset menevät saman kaavan mukaan. Nainen nujerretaan uhkauksilla, ja usein myös fyysisen vallan keinoilla. Lapset ovat pelinappuloita, joita halutaan omaan huostaan, vaikka mies ei osaisi edes puuroa keittää tai olisi koskaan osallistunut lasten hoitamiseen. Tämä Neitikulttuuri ei tarkoita sitä, että nämä neidit olisivat eläneet itseään varten. Hyvin useissa tapauksissa he koulutettuina kasvattivat ja kouluttivat sisarusten lapsia, uhraten näin usein myös oman onnensa täysin tietoisesti. Ilman heitä yhteiskunta ei olisi ollut niin tasapainoinen, kuin se heidän ansiostaan oli. Olen syvästi kiitollinen omille tädeilleni, Lyyli ja Anna Myllärille, jotka olivat oman aikansa Neitikulttuurin vaikuttajanaisia. He ovat aidosti vaikuttaneet omaan käsitykseeni naiseudesta ja sen arvosta. Minun itsetuntoani ei ole kukaan nujertanut. Kiitos myös rakkaalle aviomiehelleni Jussille, joka oli hieno, vanhanajan herrasmies. Tällaisiakin miehiä tietysti on aina ollut ja on nykyäänkin. Kiitos Mervi, että toit esille tämän naisten oman kulttuurimuodon. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar, M. Div.
	OPPIA IKÄ KAIKKI Kun ikäännyt, voit joutua viettämään loppuaikasi kemiallisesti tai mekaanisesti sidottuna. Näin geriatrian professori Sirkka Liisa Kivelä tänään (19.2.10) aamu-TV:ssä koruttomasti kertoi. Se oli rajua tekstiä naiselta, joka on alansa harvoja asiantuntijoita ja on vuosia puhunut tästä asiasta. Tämä koskee valtaväestöä, ei mitään pientä vähemmistöä. Tämä koskee sinua ja minua, aivan tavallisia ihmisiä. Jokainen meistä vanhenee, enemmän tai vähemmän terveinä. Mutta auta armias, jos olemme niin vanhoja, että suurin osa ystävistämme on jo mennyt edellä tai meillä ei ole ketään, joka pitäisi puoliamme. Jos sinulla on perheessäsi omaisia, jotka välittävät sinusta, asiasi voivat olla aika hyvin. Kun joku käy luonasi ja on niin kiinnostunut, että jopa kysyy lääkäriltä lääkityksesi perään, voit saada hieman enemmän huomiota. Jos ystäväsi tai sukulaisesi tiukasti kysyy ja on aidosti huolissaan, jopa lääkäri havahtuu miettimään tilaasi himpun verran enemmän. Jos omaisesi on myös lääkäri, on asia jo hyvällä mallilla, sillä lääkäri arvostaa aina toista lääkäriä. Jos olet sellainen potilas, että luonasi ei käy ketään, ei edes ystäväpalvelusta, asiasi ovat armollisessa huomassa. Jos silloin rupeat ääntelemään ja penäämään joitain oikeuksiasi, saat rauhoittavaa lääkettä. Tai jos lähdet tutkimaan ympäristöäsi, joudut ehkä sidotuksi sänkyyn tai ainakin tuoliin istumaan käytävälle, jossa voit sitten tutkailla ’liikennettä’ aikasi kuluksi. Sirkka Liisa Kivelän tekstissä on rajua se, että hänen mukaansa meillä ei ole edes lääkäreissä geriatrian eli vanhenemisen tieteen osaajia, puhumattakaan sairaanhoitajista tai muusta henkilökunnasta. Ja kuitenkin moderni lääketiede on edistynyt hurjasti tälläkin alalla. Enää ei tarvitse ihmistä vanhenemisen takia huumata vuoteeseen. Ihmisellä on oikeus vanhanakin saada raitista ilmaa ja edes pientä ulkoilua. Näinhän kotieläimiäkin lain mukaan tulee kohdella. Miksi ei siis ihmistä. Tietoa on, miten hoitaa rakastavasti, ilman huumeita ja kiinnisitomisia ihmistä, jota vaivaa luonnollinen asia eli vanheneminen. Jos ihmistä makuutetaan huumattuna, hänen elintoimintansa hiipuvat, uloste pakkautuu suolistoon ja aiheuttaa valtavia kipuja. Siihen annetaan sitten kipulääkitystä. Kuka tahansa huutaisi apua. Eräs vanha ystäväni, joka oli koko elämänsä hyvin temperamenttinen, mutta valitettavasti katkoi jäseniään niin että joutui petipotilaaksi, koki sen miten sairaalassa todella sairastutaan. Kun hän kapinoi hieman railakkaammin, hänet eristettiin välittömästi yksityishuoneeseen, ja sieltä pikapikaa kroonikkojen pariin. Onneksi tämä ystäväni oli myös koko ikänsä ollut henkisistä asioista kiinnostunut ja tiesi, että elämä on loppumetreille asti oppimista. Hän siten tyynesti katsoi ympärilleen isossa huoneessa ja toivuttuaan hämmästyksestään rupesi henkisesti auttamaan muita huoneessa makuutettavia. Hän lähetti positiivia, myötätuntoisia ajatuksia ja energiaa kanssasisarilleen. Ja kuoli levollisesti ja kiitollisena elämälle tästäkin opetuksesta. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar, M.Div.
	LASKETELLEN KEVÄÄSEEN Löysin vanhat laskettelumononi ja mietin, josko niitä voi käyttää uudentyyppisissä suksissa. Hämmästykseni oli suuri, kun ne kävivät uusiin siteisiin. Ostin uudet sukset ja kuulin, että saan ilmaista lasketteluopastusta Ounasvaaralla. Olikin ratkiriemukasta olla lasten mukana koulussa. Alta aikayksikön pääsin uusien suksien tuntumaan. Siinä minua auttoi City Sportin lasketteluopettaja Ville. Niinpä siinä sitten kävi, että ostin kuitenkin uudet monot ja kypärän ja mitä kaikkea nyt lasketteluun tarvitaankin. Mikko ystävällisesti opasti kaikessa hankinnassa. Nämä kaksi nuorta ihmistä ovat oiva esimerkki siitä, kuinka palveleva, aurinkoinen asenne on myyjälle kullanarvoinen ominaisuus. Ja tuo kauppaan aivan varmasti asiakkaita. Uskaltauduin pian isoon mäkeen. Rovaniemen retkeilijöillä oli sopivasti viikonloppu Levillä. Lähdin heti perjantai -iltapäivällä rinteeseen. Etelärinne, jonka pituus on 1,6 km on erinomainen aloittelijalle. Pitkä, ihana rinne, ilman äkkijyrkänteitä. Kelikin oli mitä mainioin näin pakkassäällä. Vaikka pakkasta oli 18 astetta, ei se tahtia haitannut. Innostuin niin, että olin lauantaina viimeisenä rinteessä, ennen kuin hissi suljettiin. Olen huomannut, kuinka ihanat nykyiset sukset ovat verrattuna vanhoihin. Laskettelu käy kuin itsestään. Lappilaiselle hiihtäminen ja laskettelu ovat yhtä luonnollisia asioita. Minua nauratti kun huomasin, että sekä laskettelussa että tanssimisessa on sama tahti. Olen koko ikäni rakastanut tanssimista. Laskettelussa on samantyyppinen liike kuin itämaisen tanssin vaakakahdeksikossa. Pehmeät, aaltoilevat liikkeet. Suosittelen laskettelua. Ainakin kannattaa kokeilla. Aivotkin pysyvät vetreinä, kun tekee jotain uutta. Itselläni oli lasketteluväliä 15 vuotta eikä se näytä tahtia haittaavan. Aurinkoista laskettelukevättä kaikille. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar
	Tärkeä asia muistaa Olisi suorastaan ihme, ellei sikainfluenssa olisi rantautunut myös tänne kotomaahan. Universaalien lakien mukaan on niin, että sinne, mihin kohdistamme huomiomme, menee energiamme. Jos pelkäämme jotain, vedämme puoleemme sitä asiaa. Jos rakastamme jotakin asiaa, vedämme puoleemme rakkautta, ja niin edelleen. Ajatuksillamme ja tunteillamme on valtavan suuri vaikutus. Tämä on tärkeä asia muistaa. Tämä koskee paitsi asioita, myös ihmisiä, tilanteita ja olosuhteita. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar
	KESKIYÖN AURINGON TAIKAA Ajelin eilen keskiyöllä upeaa Ounasjoen vartta seuraavaa tietä kotiinpäin. Olin käynyt moikkaamassa vanhaa koulukaveriani Pietaria Jääskön kylässä. Meitä kotiseudulleen tulleita paluumuuttajia on lähes joka kylässä. Ja mikä ettei. Usea on tehnyt uransa jossain muualla ja palaa sitten siihen rakkaimpaan tehtäväänsä. Niin kuin nyt Pekekin porojensa luo. Ihminen kaipaa juurilleen ja sieltä löytyy se elämän mielekkyys. Ei ole samantekevää, mihin ihminen syntyy. Sillä on oma sanomansa, jo geeneissä tullut viisaus siitä, mikä eniten resonoi sielun säveltä. Niin kaunis on yö kesäinen yö, niin valoisa ja kuulas. Kun lähestyy Rovaniemeä, tuli sitten mistä suunnasta tahansa, riemu pomppii sydämessä. Vaarat siintävät joka puolella, mahtavat joet virtaavat täynnä energiaa yhtymäkohtaansa Lainaalle ja siitä edelleen mereen. Käännän yleensä nämä juttuni englanniksi ja lähetän maailmalle niiden organisaatioiden kautta, joihon kuulun. Aina tähdennän jutuissani kotikaupunkini ja Lapin kauneutta ja erityistä sielullista sopusointua. Olen usein myös jutuissani maininnut sen ihmeellisen tosiasian, että keskellä kaupunkia vaarojen syleilyssä Rovaniemellä on myös ikioma Äitivaara, Ounasvaara. Sen tekee erikoiseksi se, että se on kaupungin sydämessä. Myös kaksi isoa virtaa, Kemijoki ja Ounasjoki muodostavat suuren Y-kirjaimen. Kaikki henkiset ihmiset tietävät, että se on hyvin voimallinen asia. Jeesuksen arameankielinen nimi Yeshua antaa sanan Yesh, toisin sanoen 'kyllä' sanan. Saman sanan, jota me kaikki käytämme kun vakuutamme jotakin asiaa. Jes! Y-kirjain on kuin ihminen kädet ylöspäin taivaisiin. Ihminen silloin sanoo Kyllä omalle henkiselle tietoisuudelleen ja kutsuu sitä ilmenemään elämässään. Kotikaupungissamme on tällaisia erikoisia merkkejä. Kuljemmeko laput silmillä. Ovatko nämä asiat liian lähellä meitä. Miksi emme hyödynnä näitä erikoisia piirteitä muun muassa matkailussa, kysyn vaan. Ei minua ainakaan turistina kiinnostaisi pätkääkään jotkut mahtipontiset hotellirakennukset. Siisti yösija kohtuuhintaan kauniissa ympäristössä riittää vallan mainiosti. Äkkiäveriäitä kiinnostaa vain rahanteko steriilissä ympäristössä. Kävin myös Arktikumissa kuuntelemassa intiaanipäällikkö Istuvan Härän lapsenlapsenlasta. Hän on selvä merkki siitä, kuinka nykyään alkuperäiskansat ovat löytäneet oman upean historiansa ja näin oman identiteettinsä. Ihminen ilman juuria on kuin irtirepäisty kukka, joka kuihtuu omaan suruunsa. Onneksi meillä on ihania nuoria ihmisiä, jotka näkevät suurin kirkkain silmin oman kotiseutunsa kauneuden. Olen aina hyvin iloinen, kun luen nuoren ihmisen artikkeleita luonnon puolesta. Kiitokseni Sari Ylipullille ja muille nuorille poliitikoille, ovatpa he vihreitä tai minkä tahansa puolueen jäseniä. Nuoret välittävät aidosti ja ovat myös valmiit tekemään työtä oman ja lastensa tulevaisuuden puolesta. Kuvassa maanviljelijä Henrik Wilhelm Mylläri (1863-1944) ja hänen vaimonsa Kaisa Eveliina Mylläri, o.s. Pöykkö (1862-1947) kahden vanhimman lapsensa, Lyylin ja Tepon. Tila on Myllärin sukutila Rovaniemen Katajarannalla. Perheen lapset ikäjärjestyksessä: Stefanus (kuvassa), Lyyli Kristiina (kuvassa), Linda Katariina, Lyydia Wilhelmiina, Anna Kustaava, Reino Heikki, Lyydia Eveliina, Saimi Lempi ja Mikko Aapo, joka on Marketta Myllärin isä. Olkoon Juhannuksemme valoisa ja pilvetön ylistys keskiyön auringolle! Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar ************************
	KANSANKYNTTILÄNÄ RAUTIOSAAREN UUDESSA KOULUSSA 100 VUOTTA SITTEN Koulun ensimmäisen opettajan kirje vuodelta 1957 "Eräänä iltana maalattiin opettajakoroketta ja Kustilan Pietari sanoi: maalataan tähän opettajalle pitkämielisyyttä, kärsivällisyyttä ja rakkautta." Lyyli Mylläri: KANSANKYNTTILÄNÄ Rautiosaaren uudessa koulussa "Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä, niin moni armas tähtönen minulle viittaa siellä." Nämä Runebergin säkeet muistuivat mieleeni, kun entinen oppilaani Oskari Klemetti pyysi minulta kirjoitusta Tottoon Rautiosaaren koulun alkuajoista. Siirryin ajatuksissani kauas - kauas vuosikymmenien taa aina viheriään nuoruuteeni asti. Kesällä v. 1909 valittiin minut mainitun koulun opettajaksi. Koulun puheenjohtaja Janne Körkkö tuli käymään kirkolla käydessään kotonani ja pahoitteli, että koulu ei valmistu alkamispäivään mennessä, vaan täytyy aloittaa vuokrahuoneissa. Siihen isäni sanoi, että eihän sillä ole väliä, ei se ole valmis tuo opettajakaan. Ajattelin että onhan minulla päästötodistus seminaarista, mutta en puhunut mitään, sillä tiesin, että olisin saanut vastaukseksi, mitäs niistä papereista, höpsis. Koulu alkoi elokuun puolivälissä, ei ollut vielä rautatietä, vielä vähemmän autoja. Isä pani renkipojan viemään minua tuon 18 km matkan hevosella. Hauskaa meidän oli ajella kauniina kesäpäivänä, mutta Valajaskosken tienoilla rupesi Tennivaaran Eemeli minua "pöljättämhän", että alkavassa koulussa on aina vanhoja, rippikouluiässä olevia pojanroikaleita, et pärjää, pois täytyy tulla. Minä sanoin, että ei kai ne purematta niele. Mutta kun Häkinvaaran päällä alkoi näkyä sininen Kemijoki ja kauniit punaiset talot, en voinut nauttia ihanasta maisemasta, kun ajattelin niitä pojanroikaleita. Lyyli Mylläri 1886-1980 Maalarin kievarin ystävällinen emäntä syötti ja kahvitti meitä ja lähti itse saattamaan minua toimipaikkaan. Soudimme yli virtavan Kemijoen Raution rantaan, ja siitä oli vain pieni matka Vanhaan - Hanniin, jonka pirtissä 6-viikkoinen "pikkukoulu" alkoi. Tämä talo oli kaukainen sukulaistalo, isän äidin isä oli tästä talosta kotoisin. Tässä talossa sitä väkeä kuhisi. Oli 7 miestä pitkiä kuin korpikuuset, saman verran naisia ja minä vielä lisäksi. Ei täällä silti rähinää kuulunut, erittäin ystävällisiä, siivoja ihmisiä olivat kaikki. Sisäänkirjoituspäivänä oli pirtti täynnä lapsia äiteineen, olipa joku mieskin, m.m. Kustilan Pietari, jonka siihen aikaan kaikki tunsivat, koska hän toimi lukkarina kinkereillä. Hän sanoi, eikö tämä toimitus alotettaisi virrellä ja kysyi mitä veisattaisiin. Ajattelin, että lapset ehkä osaisivat lasten virren, mutta kun tunsin itseni turvattomaksi, ehdotin "Jeesus anna armiaasti työn ain' alkaa sinussa". Pietari sanoi sen hyvästi sopivan ja voimakkaasti kajahti laulu suuressa pirtissä. Hyvä siinä oli opettaa lapsia tavaamaan, kirjaimia piirtelemään ja numeroita laskemaan. Lapset olivat kilttejä ja pieniä, Kustilan Miinalla leuka juuri ja juuri ulottui pöydän reunalle. Istuimina olivat tukevat penkit pitkien, kiertokoulua varten tehtyjen pöytien ympärillä. Välitunneilla leikittiin ruohopihalla. Olimme varmaan suurena vastuksena talonväelle, mutta ystävällisiä olivat kuitenkin meille hyyryläisille. Hupaisasti kului aika tässä työntouhuisessa talossa. Oli elonleikkuu, riihenpuinti, iltasin auttelin vähän emäntiä, vein tyttöjen kanssa kahvia pellolle, toisinaan olin mukana kun käytiin lehmiä lypsämässä leveän Kemijoen toisella rannalla. Mutta lokakuussa valmistui koulu siihen määrään, että siellä voitiin alottaa varsinainen kansakoulu. Tuli muuttopäivä, satoi, taivas oli matalalla. Koululla oli lupa, siellä viimeisteltiin töitä, laitettiin lankuista väliaikaiset rappuset, naiset siivosivat. Opettajan huoneissa oli kyllä ulko-ovet, mutta eri huoneiden väliltä ne puuttuivat, kaikki oli aution tuntuista. Ja silloin minuun yhtäkkiä iski ikävä. Pois, ajattelin, pois vaikka minne tästä autiosta paikasta. Varmaan näytin sairaalta, koska minulta kysyttiin sitä. Myönsin, enkä paljon valehdellut, onhan ikäväkin sairautta. Illalla kun ajattelimme jo levolla menoa, kuului ulko-ovelta hiljainen koputus. Rompasaaren isäntä ja emäntä sieltä tulivat. Isäntä oli sanonut, ettei hän saa rauhaa, pitää lähteä koululle katsomaan, ikävää taitaa opettaja sairastaa. Hän puhui minulle kauniisti, sanoi, että he kaikki ajattelivat minua ystävällisin mielin ja toivoivat minun viihtyvän heidän parissaan. Silloin häpesin, ajattelin, että mikä minä olen, että minulla pitäisi olla valmiit luokkasalit ja asunnot ja silloin oli ikäväkin poissa eikä se minua enää liioin vaivannut. Kiitollisin mielin olen aina muistellut ystävällistä ja hienotunteista Rompasaaren Tuomas-isäntää. Reippain mielin aloitin neliosaisen koulun. Joitakin rippikouluikäisiä "pojanroikaleitakin" tuli. Kehittyneimmistä muodostin 11- ja 111:nen luokan. IV:llä oli pari muista kouluista tullutta ja Hannin Fransi, joka oli niin etevä, että yhtenä vuotena suoritti koko koulukurssin. Isommat oppilaat olivat hyvin kehityskelpoisia, kiertokoulunopettajat olivat tehneet kelpo työtä. Kaikki osasivat neljä laskutapaa kokonaisilla luvuilla, kirjoitustaitokin oli tyydyttävä. Käytös kaikilla kiitettävä. Raamatunhistorian ja katekismuksen osasivat yhtä hyvin kuin opettaja itse. Tyttöjen käsityötaito oli hyvä: sukat ja vanttuut syntyivät vaivatta, joten minulla oli aikaa opettaa pienempiä. Iltaisin oli koululla vielä työntekijöitä, maalareita y.m. Eräänä iltana maalattiin opettajakoroketta ja Kustilan Pietari sanoi: maalaan tähän opettajalle pitkämielisyyttä, kärsivällisyyttä ja rakkautta. Mutta minä sanoin, että tarvitaan siihen myöskin tarmoa, vieläpä ankaruuttakin. Pietari vain nauroi ja sanoi, että pidemmälle ne hänen maalauksensa vievät, ja minun täytyy myöntää hänen olevan oikeassa. Marraskuussa tuli tarkastaja Kerkkonen. Hän ihmetteli, että koulu oli niin valmis, komea kello seinällä, verhot ikkunoissa, iloinen räsymatto eteisessä, tauluja arkullinen ja fysikaalinen kalusto. Kun sanoin, että nämä ihmiset haluat, että heidän koulunsa on kunnossa, sanoi hän: "Pyytäkää nyt kuuta taivaalta." Ei tahtonut uskoa, että minun tosiaankaan ei tarvinnut mitään kärttää. Koulutuntien jälkeen tarkastaja piti hyvin omalaatuisen puheen lapsille. Hän käski heidän olla paljon ulkona, syödä ja juoda maitoa, kulkea kuin kissa maitoastian jäljessä. Lasten mentyä otin tarkastajan puhutteluun ja sanoin ihmetteleväni, että hän ei käskenyt lasten ahkerasti lukea läksyjä ja olla tottelevaisia kotona ja koulussa. Hän vain nauroi ja sanoi, että eihän näille tarvitse sellaista puhua. Nämähän ovat niin kesyjä, että tulevat kädestä syömään. Ainoa, joka täällä on kipsakka, on opettaja itse. Ajattelin, että täytyy viran puolesta olla, ettei mene hulinaksi, mutta en ruvennut enempi neuvomaan esimiestäni. Seuraavana talvena sama tarkastaja tuli ja hänen mukanaan nuori unkarilainen opettajatar, joka omilla varoillaan tuli Suomeen oppiakseen kielen. Hän oli hyvin kiinnostunut oppilaiden hiihtotaidosta. Hän katseli akkunasta, kun oppilaat lähtivät suksilla koulun ovelta ja laskivat notkon yli saunamäelle ja siitä jyrkänteeltä Hirvassuvannolle. Hän koetti selittää, että hän kirjoittaa tästä unkarilaiseen lastenlehteen. Tarkastaja käski minun pitää pitkää välituntia, että tytär saa tarpeekseen katsoa kummaa. Hän oli hyvin huumorintajuinen herra. Hyviähän suksimiehiä oppilaat olivat. Talvella kulkivat aivan suksilla, ei silloin teitä aurattu, pitkät olivat matkat Lassilan niemeltä, Häkinvaaralta, Muurolasta ja muualta. Syksyt ja keväät olivat pahimmat, kun täytyi kulkea vuolaan Kemijoen yli. Mutta ei se näyttänyt heitä surettavan, reippaita olivat. Kaksi vuotta olin opettajana Rautiosaarella. Sinä aikana koulu mielestäni tuli silloisiin oloihin nähden melko valmiiksi. Sitä ei voi kuitenkaan sanoa opettajasta, eikä tullut valmista vielä niinä neljänäkymmenenä vuotena, jotka olin kauppalassa opettajana. Se on tuo kasvatustyö niin kuin elämäkin, että ottaa hyvät luulot pois. Koulun perustamisen 100-vuotisjuhlia vietetään lauantaina 16.5.09 Rovaniemn Rautiosaarella. Marketta Mylläri lähetti tätinsä Lyyli Myllärin kirjoituksen. Kirjoitus on julkaistu Rovaniemen Totto ry:n kotiseutujulkaisussa vuonna 1957.
	PELASTAKAA LAPSET KEVÄTAURINGOLTA On varoitettu hyvin paljon siitä, että lapsia ei saa altistaa voimakkaille auringonsäteille. Etenkin nyt kevätaikaan, jolloin lumen häikäisy vielä lisää valon voimakkuutta. Kuitenkaan tämä valistus ei näytä menneen perille, varsinkaan isillä. Jäällä hiihtäessäni olen usein tavannut nuoria vanhempia, jotka kulkevat lastenrattaiden kanssa. Usein he antavat auringon paistaa suoraan pienen lapsen kasvoihin. Vaikka lapsella on aurinkolasit päässä, ovat kasvot täysin alttiina auringolle. Vaarallinen ihosyöpä saa alkunsa juuri näin, kun pienenä jo altistuu auringolle ja iho palaa. Karmein näkemäni tapaus sattui viime lauantaina. Olin tulossa Alakorkalon laavulta. Aurinko paistoi täysillä ja viima oli melkoinen laavulle mennessä. Palatessani vastaan tuli mies ajaen kovaa vauhtia pyörällä. Hänellä juoksi koira hihnassa, joka oli kiinni pyörässä. Sitten toisessa narussa oli pulkka, jossa makasi pieni lapsi. Lapsen pää retkotti takakenossa, niin että hupun viisto kulma viiletti jäätä pitkin. Lapsella oli aurinkolasit, mutta kasvot olivat aivan paljaat otsaa myöten ja elottoman näköiset. Mies itse oli pukeutunut vähintään oudosti. Hänen ristiselkänsä housujen yläpuolelta ammotti paljaana pitkälle selkään. Mitään keinoa saavuttaa miestä ei ollut, sillä hänen vauhtinsa oli todella kova. Lapsi olisi myös saattanut pudota kyydistä, ilman että hän olisi edes huomannut. Rukoilin lapsen ja tämän kaitsijan puolesta ja rukoilen edelleen, että kaikki on hyvin. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar
	KALEVALAN PÄIVÄNÄ On aika kiva, että Onni juhlii nimipäiväänsä aina Kalevalanpäivänä. Olen tuntenut ainakin yhden Onni-nimisen, joka oli hyvin kalevalainen sielultaan ja mieleltään. Hän oli yksi niistä hyväntahtoisimmista ihmisistä, joita olen tuntenut. Hän eleli pienessä mökissään Kolpeneenharjulla Rovaniemellä. Hän eleli oman tahtinsa mukaan puuhaillen kaikenlaista, mitä 'luonnontaiteilijat' kulloinkin saavat inspiraation tehdä. Vuosikausia hän auttoi minua puutarhatöissä iloinen virnu kasvoillaan, aina ystävällisenä ja ahkerana. Ilman tätä Onnia tuskin olisin edes tullut toimeen puutarhani kanssa. Tällaisia luonnonlapsia sentään vielä löytyy. Sellaisia, joilla sydän on kultaa ja joilla on hyvin läheinen suhde luontoon. Kalevala tuo mieleeni myös mieheni Jussi Kivelän. Hän oli sielultaan ja sydämeltään niin suomalainen ja kalevalainen kuin vain voi olla. Hänen lukupiirissään vuosikymmeniä sitten sain ensimmäisen kosketuksen kalevalaiseen kauneuteen ja viisauteen. Hän oli sellainen opettaja, jonka oppilaat tuskin myöhemmin sanoivat, että Kalevalan opiskelu oli tylsää pakkopullaa. Ja miksi näin? Siksi, että hän oli niitä ihmisiä, jotka olivat sisäistäneet kalevalaisen viisauden. Tällaisiakin ihmisiä, jotka elävät todeksi sen mihin uskovat, on olemassa. Me suomalaiset, useimmat meistä, tuskin edes tiedämme, millainen aarreaitta Kalevalamme on. Se kuuluu maailman pyhiin kirjoihin. Ai miksikö? Sen takia, että maailmankirjallisuuden pyhiin kirjoihin luetaan sellaiset Margien kirjat, joissa kerrotaan universaaleista, koko ihmiskuntaa koskevista hengen asioista. Kaikissa Suurten Uskontojen pyhissä kirjoissa, vanhoissa mytologioissa ja filosofisissa järjestelmissä näin kerrotaan. Kalevalamme kuuluu näihin teoksiin. Tiedätkö rakas suomalainen, että Kalevala on hyvin monikerroksinen, monella avaimella avattava. Siinä on käytännön ohjeita käytännön elämää varten. Siinä on suurta runollisuutta ja kauneutta. Mutta siinä on paljon, paljon enemmän. Se on myös Itsetuntemusopas. Se kertoo aivan samat asiat kuin moni muu tämän ajan ja muinaisajan viisas kirja. Kalevala kuvaa syvässä merkityksessä etsijän tietä. Se jakaantuu kahteen pääosaan: Ensin on Puhdistuksen tie eli Kosioretkeläisen tie, joka päättyy Häihin Pohjan Neidon, ihmisen korkeamman minän, kanssa. Häiden jälkeen alkaa varsinainen Tiedon tie eli Samporetkeläisen tie. Pyhä Kolminaisuus eli Trimurti, joka esiintyy kaikissa Suurissa Uskonnoissa, on myös Kalevalassa. Väinämöinen edustaa tahtoa, Ilmarinen tietoa ts. järkeä ja Lemminkäinen tunnetta, ts. rakkautta. Kaikki ihmisen kolme olemuspuolta siis. Ja kaikki nämä sankarit kosivat ihanaa Pohjan Neitoa. Kuka saa neidon lopulta ansiotöiden jälkeen omakseen? Kukapas muu kuin jumalaisen järjen edustaja Ilmarinen, joka Sammon osaa takoa. Ihmisen on saatava tunne- ja järkipuolensa, siis Lemminkäinen ja Ilmarinen itsessään tasapainoon. Sen jälkeen on toivoa, että Väinämöisvoimat ts. tahto hänessä herää. Tahto on ihmisessä ensin hyvin heikko, mutta vähitellen se herää ja kasvaa. Kun tahdon olla hyvä, tahdon tehdä oikein, tahdon muuttaa itseäni parempaan suuntaan, rupean henkisesti kasvamaan. Minulle oli vuosikymmeniä sitten valtava elämys löytää Kalevalan syvällinen henkinen puoli. Se oli niin järisyttävä kokemus, etten ole siitä oikeastaan vieläkään toipunut. Se, että meillä suomalaisilla on tuhansia vuosia vanha oma viisaus, esivanhempiemme jo kauan sitten todeksi elämä! Kuinka huikeat näköalat meillä suomalaisilla onkaan. Emmekä vielä ole kuin pintaa raapaisseet oman Kalevalamme tuntemisessa. Olemme unohtaneet henkisen alkuperämme ja vasta aavistelemme. Mutta hyvä näinkin. Ihmettelin jo vuosia sitten ja ihmettelen edelleen, miksi suomalaiset ovat näin tietämättömiä omasta kulttuuriperinnöstään. Vai tulisimmeko niin ylpeiksi, että emme kestäisi tietoa? - Onhan sanottu, että suomalaiset vasta nyt ovat löytämässä omaa identiteettiään. Ja että suomalaisten uusi kulttuurikukoistus on vielä edessäpäin. Meidän 'pottimme' Euroopan ja koko maailman yhteiseen kulttuuritarjontaan on juuri nyt tulossa. Ja merkit ovat todella jo näkyvissä. Olkaamme iloisia ja kiitollisia, että meillä on tällainen aarreaitta kuin Kalevala, josta voimme ammentaa kauneutta sieluumme, virkistystä ja viisautta. Siunaten ja rakastaen, Marketta Mylläri rauhanpapitar ********************
	PARAS YSTÄVÄNI Kuka on paras ystäväni? Siinäpä kysymys. Mitä vastaisin, kun jokaisessa ystävässäni on ainutlaatuinen sielunsäde, joka tuo lämpöä ja lohtua omaan sieluuni. Jokaisen sielunkauneus on aivan omanlaisensa eikä ole verrannollinen kenenkään kanssa. Meidän tulisi aina ensisijaisesti ottaa yhteys ystäviimme sielutasolla. Eikä ainoastaan ystäviimme, vaan myös kaikkiin ihmisiin. Se tarkoittaa sitä, että luomme yhteyden sydämestä sydämeen. Se on mahdollista, vaikka emme olisi fyysisesti edes tekemisissä toistemme kanssa. Keinoja ovat ajatuksemme, joita lähetämme ikään kuin auringonsäteinä omasta sydämestämme. Voimme visualisoida 'rakkauspyörän', joka lähettää säteitä omasta sydämestämme kaikkiin niihin sydämiin, joita haluamme ajatella ja vaikkapa tukea. Ajattelen esimerkiksi Lapin Kansan lukijoita ja vielä lähemmin kaikkia niitä ihmisiä, jotka lukevat juttujani. Ajattelen, että sanani koskettavat Sinua, lukijani. Koska pyydän sanoihini voimaa, ne aivan varmaan myös koskettavat Sinua ja saavat Sinussa aikaan jotain hyvää. Ehkä jotain kaunista, joka itää sielusi sopukassa tullakseen esille sellaisena hetkenä, joka on Sinulle sopiva. Sinun ei tarvitse edes ajatella sen kummemmin koko asiaa. Eikä minun tarvitse muuta kuin lähettää sanani Sinulle. Se tavoittaa Sinut, jos itse niin haluat. Vaikka oletkin minulle läheinen, rakas lukijani, on minun silti tunnustettava Sinulle, että on kuitenkin eräs, jota pidän sittenkin Parhaimpana Ystäväni. Ethän loukkaannu, jos sanon, että se olen minä itse. Se tarkoittaa sitä, että minun tulee ensin rakastaa itseäni pystyäkseni rakastamaan Sinua. Kun olen ystävä itselleni, voin myös olla Ystävä Sinulle sydämessäni. Tutkin vanhaa päiväkirjaani ajalta, jolloin olin opiskelijana Viittakiven Opiston talvikurssilla. Olin silloin jo opettaja, mutta vietin vapaata vuotta opiskellen tässä kansainvälisessä kansanopistossa. Tässä pieni ote päiväkirjastani: "... En jaksa kuunnella Sirpaa tarpeeksi, en jaksa olla hänelle uskollinen ystävä. Tahdon olla vapaa ja antaa ystävyyssuhteiden muodostua itsestään. Auttaminen on eri asia. Vai onko? Eikö kuunteleminen olekaan auttamista? Miten saada voimaa, että osaisi tehdä oikein? Miksi haluan olla niin usein yksin? Se on suorastaan vietinomainen tunne. Tuntuu siltä, että voisin olla tässä pienessä ullakkohuoneessani kaiken vapaahetkeni. Hassu ajatus - tuli juuri nyt mieleeni - mutta sanoo sen, mitä tarkoitan. Juuri nyt en kaipaa seuraa. Silti en halua eristäytyä ja pidän näistä lähimmäisistäni. On vain sellainen tunne, että "Sisimpäni on eniten seuraa vailla". Tällaista kirjoitin vuosikymmeniä sitten. Ja voin sanoa, että tänä päivänä asia on samoin. Ja näin sen tuleekin olla. Myös ystävyyssuhteiden pitää syntyä ja elää vapaasti ilman pakotteita. Olkoon jokainen päivä Ystävän päivä. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar ********************
	USKON VAPAASEEN VAIKUTTAMISEEN (Tämä artikkeli on lyhennetty versio samasta aiheesta, kirjoitettu 22.9.08.) Näyttää siltä, että ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuus on todella ottanut kvanttihypyn. Se, mitä joku vuosi sitten pidettiin täytenä pötynä, on nyt arkitodellisuutta suurelle osalle ihmisiä. Onhan totta, että kun joku keksii jotain, jopa samalla hetkellä toinen oivaltaa saman asian. Ajatuksemme ovat yhteisiä. Ei ainoastaan internet ole yhteinen tietovarastomme, vaan kaikki mitä ajattelemme, vaikuttaa kaikkeen. Onhan sekin jo todistettu, että kokeen tekijän oma huomiointi ja ajatukset vaikuttavat kokeen lopputulokseen. Kaikki on energiaa, jopa elottoman näköinen esine, puhumattakaan ihmisistä, eläimistä, kasveista ja kaikesta luonnosta ympärillämme. Se, mikä ihmisiä yleensä pelottaa, on muutos. Ja kuitenkin muutos on ainoa varma asia elämässämme. Jos takerrumme vanhaan epätoivoisesti, kärsimme itse eniten. On oltava joustava uudelle, säilytettävä vanhasta se, mikä on arvokasta, ja tehtävä tästä kaikesta itselleen sopiva synteesi. Rohkeus itsenäiseen ja vapaaseen ajatteluun ja toimintaan on kaiken edellytys, jos haluaa elää mielekästä elämää mielekkään tuntuisessa maailmassa. Me itse luomme oman elämämme. Entä sitten vaikuttaminen omaan ja ympäröivään maailmaan? Ihmisten tietoisuus on valtavasti kasvanut koko ajan. Enää ei katsota tumput suorina, vaan ihmiset ryhtyvät ruohonjuuritasolla vaikuttamaan omaan kohtaloonsa. Jos ei ihminen itse välitä elämästään, niin kuka sitten. Ei mikään ylikansallinen firma aidosti välitä ihmisistä eikä heidän elämästään pätkääkään. Poliitikotkin ovat olleet näiden firmojen talutusnuorassa hyvin pitkälti. Mutta tapahtuu sentään: suuretkin firmat ja valtarakenteet romahtavat. Ja näin tietenkin tapahtuukin, jotta uutta pääsee syntymään. Joten, romahtakoot rauhassa vanhat, huonoiksi osoittautuneet rakenteet. Uutta, toimivampaa tulee aina tilalle. Uskon siihen, että kansalaisvaikuttaminen ja ihmisten herääminen ovat suurin vaikuttaja ihmiskunnassa. Johtajat ja poliitikot tulevat ja menevät, yhtiöt syntyvät ja romahtavat, kulttuuritkin uudistuvat koko ajan. Se, mikä säilyy muuttumattomana, on ihminen ja ihmisen usko elämään. Se on kaiken perusta. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri vapaa vaikuttaja *******************
	JOULUSHOPPAUS MEDITAATIONA Johtajamme kehottavat meitä pelastamaan talouden ostamalla ja kuluttamalla mahdollisimman paljon. Talouden rattaat muuten pysähtyvät. Samaan aikaan meitä maapallon asukkaita kehotetaan säästämään ympäristöä ja planeettaamme omalla toiminnallamme. Ketä siis kuunnella. Taitaa olla niin, että omaa sisäistä ääntään. Rakas mieheni Jussi aikoinaan ei suostunut astumaan kauppoihin ennen joulua muuta kuin pakolliset kaupparessut. Pidin sitä hiukan ylireagoimisena. Mutta tarkemmin ajatellen, hän taisi olla aika viisas. Miksi saattaa oma mielenrauhansa alttiiksi moiselle touhulle. Kuvan ottanut Raija Suopajärvi/Lapin Kansa ©Lapin Kansa Opiskellessani kauppakorkeakoulussa yksi pääaineistani oli markkinointi. Hain kerran työtä lehtorina ja minut jopa valittiin opettamaan markkinointia. Kunnes pysähdyin miettimään, mitä olin menossa opettamaan. Olin nimittäin ruvennut funtsimaan niitä keinoja, joita olin opiskellut. Uskoinko todella siihen, että ihmisiä voi manipuloida ja saada ostamaan suurin piirtein mitä vain. Ostamaan sellaistakin, mitä he todella eivät tarvitse. Ostamaan jopa kaiken maailman krääsää. Rahalla, jota heillä ei ole. Ottamalla lainaa ja vippejä. Ja lopulta saamaan oman taloutensa ehkä vararikkoon perintätoimistojen taholta. Jonkin sortin velkavankeuteen ainakin. Rauhanpappina uskon siihen, että ulkoinen rauha tulee vain sisäisen rauhan kautta. Vain yksilöiden kautta tulee rauha maailmaan. Niinpä mielenrauhansa säilyttäminen on erittäin tärkeää jokaiselle, joka haluaa vaikuttaa maailman rauhaan. Mielenrauhaansa voi helposti testata seuraavalla tavalla. Menee johonkin suureen ostoskeskukseen, kun siellä on mahdollisimman paljon ihmisiä. Kulkee tyynenä kuin viilipytty kaiken keskellä. Ei osta mitään, vain ihmettelee kaikkea sitä mitä ei tarvitse. On positiivinen ja rauhallinen koko ajan. Säteilee sisäistä rauhaansa. Jos jokin asia häiritsee, niin silloin on vielä paljon opiskelemista tässä rauhan asiassa. Lykkyä tykö kaikille. Testi on helppo tehdä ja ihan hauskakin. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar *******************
	Vivat Lyska! Olipa vuosisadan juhlat! Niin mahtava ohjelma oli Lyskan satavuotisjuhlissa, että me vanhemmat lyskalaiset ihastuneina seurasimme nykyisten nuorten ohjelmaa. Niin korkeatasoista ohjelmaa, niin upeaa ja hauskaakin, saa harvoin kokea. Ylistyssanat jo loppuvat! Ja mikä parasta: Ounasvaara on pelastettu. Kun nuorten lopussa laulama mahtava Oodi Ounasvaaralle soi, niin väreet kävivät selkärangassa. Toivottavasti myös kaupunginjohtaja Mauri Gardinin selkärangassa. Meillä ei ole pienintäkään huolta kaupungista ja sen suojelemisesta, kun meillä on tällaisia nuoria. Nuorissa aivan aidosti on tulevaisuus. Nuoret eivät seiso tumput suorina vaan vaikuttavat elämäänsä ja ympäristöönsä. Juuri näin. Kiitos rakkaat nuoremme! Yhteislyseon luokka I D v. 1952-53. Marketta Mylläri edessä toinen vasemmalta Juhlat jatkuivat Pohjanhovissa riemukkaissa merkeissä. Ja seuraavana aamuna kirkossa, kirkkokahveilla ja lopuksi vielä omat juhlat kotonani. Kun ne rakkaat lukion tyttökaveritkin tulivat, kuka mistäkin, oli riemu todella katossa. Kun iltakoneet ja junat veivät koulukaverit koteihinsa, jäi haikea tunnelma kotiini. Mutta onhan meillä kahden vuoden päästä riemuvuosi, kun tulee 50 vuotta siitä kun kirjoitimme. Tapaamisiin! Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri onnellinen lyskalainen **************************
	MIE OON ROVANIEMELÄINEN Tässä yksi vastaus Rovaniemi-päivien yleisöteemaan 'Kuka mie oon?' Mie oon Maila Maire Marketta Mylläri, rovaniemeläinen kaikilta juuriltani, niin kauaksi kuin katseeni yltää. Synnyin 7. lapsena 10-lapsiseen maanviljelijäperheeseen Katajarannalla olevaan Myllärin maataloon. Samalla paikalla on seissyt samanniminen maatalo niin kauan kuin on asiakirjoja ruvettu Rovaniemellä kirjoittamaan. Isäni äiti syntyi Pöykkönä Pöykkölässä ja hänen äitinsä Alaruokasena. Äitini syntyi Keskiojana ja hänen äitinsä tila oli nykyisen Luonto-opiston ja ympäröivien muiden rakennusten maita Ojanperällä. Keskiojaan tuli isäntä Ruikan talosta Jaatilasta ja oli omalta nimeltään Alaruikka. Kun talon peri nainen, niin talon nimi säilyi aina entisenä. Olen usein mielessäni ihmetellyt, miten niistä harvoista sodassa säilyneistä taloista kolme keskeisellä paikalla olevaa ja omaan lähihistoriaani kuuluvaa on edelleen pystyssä. Mikä ihmeellinen varjelus, suojelus ja siunaus näissä taloissa on ollut ja on edelleen! Nämä kolme vanhaa mahtitaloa, Mylläri, Pöykkölä ja Alaruokanen ovat edelleen myös eläviä ja täynnä toimintaa. Alaruokasen talo keskustassa kaupungin edustustiloina, Pöykkölä kotiseutumuseona ja Mylläri edelleen saman suvun hallussa. Nämä kolme taloa muodostavat kolmion. Sitäkin olen miettinyt useamman kerran. Arvi veljemme on vaimonsa Tuulan kanssa rakkaudella ja hellien kunnostanut Myllärin kaksi vanhaa päärakennusta, niin sisältä kuin ulkoa, sekä koko pihapiirin komeaan kuntoon. Tuskinpa koskaan historiansa aikana on Myllärin talo kokenut tällaista kukoistusta. Pihakin kukkaloistossaan on todella viehättävä. Tästä rovaniemeläisestä helmestä, parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, harva tietää mitään, sillä ympäröivät rakennukset peittävät sen nykyään liiankin tarkasti. Joelta päin sentään näky on esteetön. Miksi näin tarkkaa sukuselvitystä? Siksi että olen todella ylpeä juuristani. Olen ylpeä nöyrästi ja kiitollisena. Tunnen ikään kuin kaikki esivanhempani eläisivät minussa, etenkin naiset. Naiset ovat aina olleet hyvin voimakkaita maataloissa. Kun miehet olivat pellolla, metsässä, missä tahansa tienastissa, tai sitten sodassa, oli naisten tehtävänä hoitaa koko tila. Kyllä siinä nainen sai venyä äärirajoille. Sitten tuosta vain pyöräytti kymmenen lasta ja jatkoi työntouhua keskeytyksettä! Henkisyys suvussamme on aina kulkenut tätien kautta. Ja tämä henkisyys on aina ollut avarakatseista, kaikkea muuta kuin tiukkapipoista hurahtaneisuutta puoleen tai toiseen. Katto korkealla, seinät leveällä on omassa kirkossa ollut. Vapaata, itsenäistä ajattelua ei mikään eikä kukaan ole vapaalta talonpojalta/tytöltä koskaan onnistunut viemään ja tukahduttamaan. Veren perintö itselläni on selvääkin selvempi. On ollut helppo lähteä maailmalle ja saada uusia vaikutteita. Ensimmäinen outo asia, jonka etelän reissuillani koin ja opin, oli halaaaminen. Ilmeisesti Lapin kansa ei liikoja tunteitaan julkisesti näyttänyt. Tämä ja muu tunteiden ilmaisu piti oppia etelän ihmisiltä. Löytääkseen juurensa on lähdettävä ensin pois. Ja palattava monta kertaa, lähteäkseen taas. Kunnes sitten palaa jäädäkseen. Veri vetää kotiin ja sille ei voi mitään. Näin on hyvä, olen myös kokenut. Miten koen Rovaniemen kehittyneen. Varsinkin viime vuosina upeasti. Annan arvosanan 9. Ainoa asia, joka tuntuu pahalta, on jonkinasteinen pöyhkeily ja korskeus, varsinkin rakentamisessa ja Ounasvaaran hyötykäytössä. Kun kävin viimeksi Ounasvaaralla, siellä näytti pahalta. Maisema Juhannuskalliolta oli kasvanut umpeen. Ja kaikenlaisia lukollisia aitauksia oli entisen hiihtomajan lähettyvillä. Arvelinkin ystävälleni, että ehkä seuraavan kerran kun tulen, täytyy maksaa pääsylippu voidakseen käydä Juhannuskalliolla. Tällainen tuntuu surulliselta. Niin kuin sekin, että Isorakalla oleva ikivanha mänty, monien sukupolvien maamerkki, on kuin hämäkinverkossa risteilevien sähköjohtojen keskellä. Tällaiset ovat pieniä seikkoja jonkun mielestä, mutta sille joka rakastaa kotiseutuaan, tällainen kertoo joidenkin tahojen välinpitämättömyydestä ja ehkä myös tietämättömyydestä. Kokonaisuutena olen optimistinen Rovaniemen ja koko Lapin kehityksen suuntaan. Toivon kylläkin, että jonkinsortin hidastuminen saisi aikaan järkevöitymistä niin rakentamisessa kuin luonnonvarojen hyväksikäytössä. Koko Lapissa pitäisi nyt vetää henkeä ja miettiä, mihin ollaan menossa. Haluammeko Lapista vain turistien reservaattia virkistyskäyttöön vai edelleen ympärivuotista asuinpaikkaa kaikille lappilaisille. Olen peräänkuuluttanut henkisyyttä myös Napapiirin matkailutoimintaan. Olen vuosi sitten lanseerannut vision siitä, että joulupukki ei yksin riitä viemään joulun henkisyyttä maailmalle. Pelkät kauniit illuusiot eivät riitä. On saatava mukaan myös henkinen, avarakatseinen osuus ohjelmaan. Olen naisenergian puolesta puhuja. Sielussani elää rovaniemeläinen maatalon emäntä ja maailmankansalainen, rauhanpapitar. Nämä ovat nykyään minun rovaniemeläisyyttäni, joilla haluan palvella niin kotikaupunkiani kuin koko Lappia. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar, M.Div, KTM **************************
	VALON ILOTTELUA 8.8. 2008 Lapin Kansa Tämä valon runsaus kesäaikaan täällä pohjoisessa on aina yhtä suuri ihme. Katselen ikkunoistani avautuvaa taivasta ja sen värejä hullaantuneena. Se on kuin taivaallista elokuvaa, jossa valot, värit ja kuviot vaihtuvat koko ajan. Leikiten ja iloiten. Englanninkielessä on hauska sanapari light/delight, eli valo/ilo. Se kuvaa mielestäni hyvin tätä tunnelmaa. Pohjoisen taivas on valoisa, vaikka aurinko ei aina paistaisikaan, sillä valo siivilöityy pilvien takaa ja pilkahtelee sieltä yllättäen ja iloiten. Niin kuin juuri nyt tätä kirjoittaessani. Ja pikkuhiljaa illat hämärtyvät salaperäiseen elokuun pehmeyteen. Elämän monimuotoisuus ja vaihtelevuus on hienoa. Työn ja loman rytmi on sekin hieno asia. Ihminen kaipaa rytmitystä elämäänsä. Pääasia on se, että elää täysillä sitä hetkeä mitä kulloinkin elää. Miksi murehtia mitään etukäteen. Jos murehtii jotakin, vetää puoleensa sitä murhetta. Sitä mitä ajattelee, sitä vetää puoleensa. Tämä on hyvä muistaa. Koulujen alkaessa näin loman jälkeen moni opettaja vetää syvään henkeä ja lähettää yläkertaan toivomuksen, että jaksaa seuraavaan lomaan asti. Niin minäkin aikoinaan opettajana ollessani. Kutkuttava tunne mahanpohjassa oli pelonsekaista iloa tulevasta työstä. Kohdata kaikki uudet kasvot edessään, saada taas tuntuma työhön, että päästään tuttuun rutiiniin. Rutiini tuntui pelastavalta köydeltä. Varmaan näin on vieläkin, ja yleensäkin elämässä. Kunhan vain muistaa ilonruiskeita piristämään rutiinia. Mistä on hyvät opettajat tehty? Luulenpa, että lempeydestä ja lujuudesta. Lempeä ihminen on levollinen ja tyyni niin kuin Dalai Lama. Hänen aurinkoaan ei mikään pimennä. Ajattelen omaa Lyyli-tätiäni, tätä Maria-sieluista rakasta ihmistä. Hänen luokseen oli helppo tulla. Niin ilossa kuin surussa. Hän ei arvostellut ketään, kuunteli sydämellä ja myötäeli suurella rakkaudella. Silti hän oli omassa työssään opettajana tunnettu hyvästä kurinpidosta. Häntä kunnioitettiin ja arvostettiin. Lempeys ei siis ainakaan ole lepsua suhtautumista, vaan myös lujuutta. Olla luja ja lempeä yhtä aikaa. Tätä moni kasvattaja ja opettaja varmaan yrittää lasten kanssa. Jos ihminen on voimakas ja luja siinä mielessä, että hän ei ajelehdi muiden odotusten mukaan, vaan toteuttaa oman elämänsä käsikirjoitusta, hän joutuu pohtimaan samaa asiaa. Omaa voimaansa ja ihmisten mahdollisia reagoimisia siihen. Useat ihmiset pelkäävät voimakkaita ihmisiä, vaikka tämä voima ei kohdistuisi heihin millään lailla. Pelkkä tunne voimasta riittää, koska se saa aikaan omassa itsessä tunneryöpyn ja mahdollisesti pelonsekaisia ajatuksia. Lempeys on avain kaikkeen kanssakäymiseen. Sellainen suhtautuminen, ettei kenenkään tarvitse pelätä minua, ei aiheesta eikä aiheetta. Jos ei tarvitse pelätä, ei myös tarvitse puolustautua, ei tarvitse linnoittautua olemattomia vaaroja vastaan. Voin olla yhtä aikaa luja ja lempeä. Voimakas oman tieni kulkija ja oman elämäni toteuttaja. Itsenäinen elämääni koskevissa päätöksissä heilumatta muiden odotusten mukaan. Lempeästi suhtautuen muihin ihmisiin ja heidän päätöksiinsä. Sallien muille saman vapauden, tyrkyttämättä omaa malliani sen kummemmin. Elää ja antaa muiden elää. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri ************************ PUHETAITO KOHTA HUKASSA Kesällä on paljon kivoja tapahtumia ja juhlia ulkosalla. Mikä sen ihanampaa kuin kaunis sää, upea maisema ja hymyilevät ihmiset, jotka tulevat nauttimaan kesästä, tapaamaan ystäviään ja saamaan aisteilleen virkistystä. Juhlan kohokohta on juhlapuhe. Mitä ihmiset odottavat kesäisessä tapahtumassa puheelta? Rentoa kivaa tunnelmaa ja ainakin kerran kunnon naurunpyrskähdystä. Hyvä puhuja voikin helposti testata puheensa aitouden: montako kertaa yleisö purskahti nauramaan. Se on hyvä mittari. Edellyttäen, että ollaan iloisessa kesätapahtumassa eikä hautajaisissa. Mikä on tärkein ominaisuus loistavalla puhujalla? Mieleeni tulee kirjailija Annikki Kariniemi, joka oli räiskyvän upea persoonallisuus. Siellä nauru raikui, huumori lensi ja hengen ravinto siivitti puhetta, missä hän kulki. Taatusti ei hänen puheensa ollut paperista luettua, monotonista 'tilannekatsausta'. Siispä päädyn tähän: tärkein ominaisuus puhujalla on persoonallisuus. Puhuja joko ottaa yleisönsä tai sitten ei. Siihen ei tarvita kirjanoppineisuutta, arvoasemaa tai mitään titteliä. Ne päinvastoin usein ovat esteenä sujuvalle kielenkäytölle ja luovat vain kapulakieltä. Olen todella huolissani. Minkälaisia puhujia nykyinen kulttuuri kasvattaa? Tuijottaminen pitkin päivää näyttöpäälle, lähettäminen kaksitavuisia sanoja kännykkään tai sähköpostissa lyhyesti asioiminen tuskin edesauttavat puhetaitoa. Jos ei nyt sitten yksikseen rupea puhumaan, onhan sekin taidelaji. Onneksi ulkoilmajuhlassa on helppo kirmaista pakoon, vaikkapa puun juurelle kuuntelemaan lintujen laulua. Ne ainakin vielä viehättävät lauluillaan. Siunaten ja rakasten Marketta Mylläri ********************** JUHANNUSAATTO PÖYKKÖLÄSSÄ Lapin Kansa 4.7.2008 Juhannus tuo mieleeni vaaleansiniset lemmikit ja valkoiset kielot. Kielojen kanssa sopii hyvin moni pieni kukkanen, mutta jotenkin lemmikki aivan erityisen hyvin. Lemmikeistä tulee mieleeni sana 'lempeys'. Lempeys on avain kaikkeen kanssakäymiseen. Voi lempeästi suhtautua muihin ihmisiin ja heidän päätöksiinsä. Sallien muille saman vapauden, tyrkyttämättä omaa malliaan sen kummemmin. Elää ja antaa muiden elää. Tänä juhannuksena koin lempeän juhannuksen Pöykkölän kartanolla juhannusaaton iltana lipunnostojuhlassa. Missään muualla en muista nähneeni niin korkeaa lipputankoa ja isoa sinivalkoista lippua niin läheltä. Paikka on suorastaan maaginen: hivelän kaunis peräpohjalainen maalaismaisema, taustalla virtaava vesi, kukkakedot ja vanha historiallinen kartanomiljöö rakennuksineen. Joka juhannus, jos suinkin mahdollista, olen aloittanut juhannuksen vieton aattoiltana kello 18 Pöykkölän tanhuvilla, ja sieltä juhliminen aikaisempina vuosina on jatkunut Oukulle tanssimaan. Koin aikamoisen yllätyksen tänä vuonna. Jutajaisten ohjelmassa ei edes mainittu koko Pöykkölän tapahtumaa. Hyvät hyssykät! Eikö tässä kaupungissa enää kunnioiteta tällaista vanhaa, ihanaa perinnettä! On paljon ihmisiä, joilla ei ole omaa kesämökkiä, minne paeta hiljaisuuteen. Ja on niitäkin ihmisiä, jotka eivät halua paeta tästä kauniista kaupungista minnekään. Pöykkölään on kiva kävellä, pyöräillä, ajaa autolla ja bussitkin pääsevät hienosti ympäri ajaen tuomaan porukkaa paikalle. Tapasin Pöykkölässä hollantilaisen pariskunnan, joka ihmeissään ja ihastuksissaan taivasteli, minne olivat tulleet aivan sattumalta. He olivat lähteneet kävelemään kauniita rantakatuja pitkin ja nähneet kartasta kotiseutumuseon paikan. He halusivat juuri tällaista kokea. Niin minäkin. Kaikella rakkaudella: Olisikohan nyt kotiseutuyhdistys Toton aika pohtia asiaa tarkemmin ja ruveta pitämään Pöykkölän puolta. Juuri kotiseutuyhdistys on omiaan vaalimaan tällaisia vanhoja perinteitä, niin että nuoremmatkin oppivat kunnioittamaan ja rakastamaan kotiseutuaan. Vaaleansiniset lemmikit ja valkoiset kielot muistuttavat lempeydestä. Keskikesällä elämä on kuin lempeää leikkiä Pöykkölän kartanolla. Virtaavat vedet, kukkakedot ja kiireetön, kaunis yöttömän yön taika. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri ********************** USKON KIITOKSEN VOIMAAN Lapin Kansa 4.6.2008 Meillä jokaisella on paljon aihetta kiitokseen. Katso ympärillesi ja näe se kaikki. Tutkaile sydäntäsi ja koe se kaikki. Jokainen hetki on kallisarvoinen, vaikka se kiitääkin pian ohi. Tämänpäiväinen on jo kohta eilinen, niin kuin tämän päivän sanomalehti. Mitä jää jäljelle tästä hetkestä? Maapallommekin on miljoonia vuosia vanha. Mitä merkitsee yksi kiitävä hetki, yksi sukupolvi ihmiskunnan elämässä. Puhumattakaan yhdestä elämästä. Voi kulkea hautausmaalla ja miettiä, kuka kukin on. Muistaako tätä ihmistä joku. Kuka muistaa päivänpolitiikkaa hetkisen kuluttua, ja niin edelleen. Rovaniemi ja koko Lappi tuhottiin viime maailmansodassa. Monen elämäntyö, monen sukupolven elämäntyö oli tuhkakasoina ja raunioina. Mitä ihminen kuvittelee olevansa ja tekevänsä pienillä asioillaan tässä kaikessa. Voi kysyä, mitä pysyväistä jää jälkipolville. Kenen työ jättää siunauksen jälkeensä. Mitä jää sukupolvien työstä? Se mikä on ollut luonnollista prosessia. Se missä ihminen oli Luojansa kanssaluoja; ymmärsi kunnioittaa luontoa ja kaikkia luontokappaleita; ymmärsi olevansa osa suurta kokonaisuutta, ykseyttä; ymmärsi oman pienuutensa, mutta myös suuren vastuunsa ihmisenä. Ihmiselle on annettu suuri vastuu tästä maapallosta. Emme suotta ole saaneet jumalaista älyä, viisautta ja rakkautta sydämiimme. Se on annettu siksi, että osaisimme sitä käyttää viisaasti ja sopusoinnussa kaiken elämän kanssa. Vain siten ihminen täyttää oman osansa Luojan luomassa maailmassa ja on siunaukseksi itselleen ja kaikille ja kaikelle. Antamalla itsensä nöyrästi Luojansa kanssaluojaksi, antautumalla johdatukseen, luottamalla ja kiittäen kaikesta. Kiitoksella on ihmeellinen vaikutus. Se mitä kiittää, kasvaa ja enenee. Se mihin kohdistamme huomiomme, saa energiaa ja voimistuu. Ajatukset ovat valtavan voimakkaita, olivatpa ne minkälaisia tahansa. Siis varjelkaamme ajatuksiamme, niin että ne levittävät ympärilleen siunausta ja lievittävät kanssaihmistemme elämää. Olipa kyseessä jokin katastrofi tai pienen ihmisen arkipäivän murhe, myötätunnollamme ja rakkaudellamme on eheyttävä voima. Tulen juuri hoidattamasta jalkojani. Olen oppinut, että ihanaa ylellisyyttä on kerran kuukaudessa helliä jalkojaan. Jalkapohjissa on akupisteet joka elimelle. Jalkamme kantavat koko painoamme päivästä toiseen. Eikö siis ole aihetta kiittää jalkojaan ja hoitaa niitä! Itse kiitän kaikkia, joiden palveluja käytän. Annan erityisen kiitoksen kaupassa, josta löydän raikkaita, tuoreita luomuvihanneksia ja -hedelmiä. Olen myös oppinut, että aina voi kysyä ja pyytää sitä, mitä haluaa lisää kaupan valikoimaan. Kiitän jalkojenhoitajaani, kampaajaani, hammaslääkäriäni, autoni huoltajaa ja kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka iloisesti ja ystävällisesti palvelevat. Kiitän myös kaikkia omaisiani, ystäviäni, naapureitani ja kaikkia lähimmäisiäni heidän rakkaudestaan ja tuestaan. Myös kiitän tämän lehden toimittajia ja niitä, jotka mielipiteillään valaisevat ja tuovat esille meille kaikille tärkeitä asioita. Uskon todella, että kiittäminen luo hyvyyttä maailmaan. Se tuo iloa itselle ja toisille. Tehkäämme kiittämisestä mielipuuhaamme! Siunaten ja rakastaen, Marketta Mylläri ********************** KUNNIOITUS, AITOUS, YKSINKERTAISUUS Lapin Kansa, Rovaniemi, 1.5.2008 Vietin tässä hiljakkoin pari viikkoa USA:ssa. Osallistuin SanctaDivinan pääsiäisretretiin, joka kuului osana pappiskoulutukseni jatko-opiskelua. Olen koko ikäni opiskellut ja ilmeisesti näin jatkan edelleenkin, koska tahti ei näytä hiipuvan. Kun jotain oppii, niin heti tulee uusia haasteita. Hyvä näin. Kun en vähään aikaan ole taas reissannut maailmalla, en myös tiennyt hinnoista paljoakaan. Suuri oli sitten hämmästykseni, kun kävi ilmi, että lento Rovaniemeltä Helsinkiin ja takaisin maksoi enemmän kuin lento Helsingistä Amsterdamin kautta Minneapolikseen ja takaisin. Hyvät hyssykät! Ei tehnyt mieli lentää kotimaassa. Mietin, että monikohan maksaa itse lentonsa, ja ovatko kaikki Lappiin tulevat turistit lähes miljonäärejä. Ja onko ihme, että eteläisestä Suomesta on todella edullisempaa reissata etelän kuin pohjoisen suuntaan. Niinpä sitten matkasin junalla Helsinkiin. Ystäväni Liisa Helsingissä otti minut vastaan, vei hoitolassaan turvesaunaan, hieroi minut eteerisillä öljyillä, syötti ihanaa luomuruokaa ja muutaman tunnin levon jälkeen vei vielä aamuvarhaisella lentokentälle. Hyvät ystävät ovat kullanarvoisia. Näin Helsingin kautta reissaamisessa on tämäkin hyvä puoli, että voi samalla tervehtiä ystäviään. SanctaDivinan keskuspaikka on maaseudulla lähellä pientä Athens-nimistä kaupunkia Wisconsinissa. Kumpuilevaa, rauhallista maaseutua, muistuttaen Lappia myös ilmastoltaan, lunta joka puolella vielä pääsiäisenä. Osallistujia oli kiva pieni porukka, joista olin ainoa meren takaa. Paikan vetäjänä toimii rakastettava Sophia, opinto-ohjaajani jo Beloved Communityn pappisseminaarin ajoilta. Tärkeimmäksi asiaksi muodostui tässä opiskelussa sitoutuminen elinajaksi kolmeen perusasiaan: Kunnioitus, Aitous ja Yksinkertaisuus. Lappilaisena koen, että tällaisiin asioihin on luonnollista sitoutua. Kunnioitus kattaa kaiken elämässä. Se on kaiken sen kunnioittamista, mitä arvostaa. Ihmisyyttä itsessään ja muissa. Kaikkien luontokappaleiden kunnioittamista. Kaiken luonnon kunnioittamista. Sen ymmärtämistä, että on osa suurta kokonaisuutta, Ykseyttä Luojan luomassa maailmassa. Sitä, että huolimatta ihonväristä, uskonnosta, rodusta, kulttuurista tai muista näennäisistä eroavaisuuksista olemme yhtä suurta perhettä koko ihmiskunta. Aitous on rehellisyyttä itsessään. Sitä että pyrkii olemaan aidosti sitä mitä on, teeskentelemättä. Aito ihminen arvostaa itseään ja muita kanssaihmisiään. Arvostaa sisäistä kauneuttaan, viisauttaan ja jumalyhteyttään. Niin itsessä kuin kaikissa muissakin. Yksinkertaisuus on sitä, että antaa asioiden tapahtua luonnollisesti, yrittämättä väkisin muuttaa asioiden kulkua. Kuitenkin loppujen lopuksi asiat kulkevat omaa luonnollista rataansa, haluaa sitä tai ei. Se tarkoittaa myös viisautta ja kärsivällisyyttä antaa siementen itää rauhassa, auringon ja sateen pehmentää maaperää, kasvien kasvaa ja kukkasten puhjeta, kun on niiden aika. Ihminen on Luojansa kanssaluoja ja antautuu ilolla hänen instrumentikseen, välineekseen, työrukkasekseen; ymmärtää, että asiat ilmenevät aina omalla, jumalaisella ajoituksella. Nämä kolme elämän totuutta: kunnioitus, aitous ja yksinkertaisuus, sopivat mielestäni hienosti Lappiin ja voisivat olla vaikka lappilaisuuden tunnus. Mikä ettei, voimme ruveta mainostamaan Lappia näillä ominaisuuksilla. Samalla rupeaisimme rakentamaan pieniä rauhankappeleita ympäri Lappia ja Suomea ja miksei kautta maailman. Voisimme aloittaa Napapiiriltä! Tällaisen vision sain tältä reissultani. Se tuntuu viisaalta ja käyttökelpoiselta. Olen valmis tekemään työtä tämän vision toteuttamiseksi. Siunaten ja rakastaen, Marketta Mylläri ********************** Kemijärven kriisi, kirkko ja yhteiskunta Kiitos piispa Samuel Salmi. Sananne Lapin Kansan artikkelissa 24.1.ovat rohkeita ja osoittavat, että myös kansankirkkomme on mukana tukemassa lappilaisia. Juuri ne ihmiset, jotka asuvat täällä ympärivuotisesti ja pitävät Lapin elävänä, tekevät mahdolliseksi sen, että Lappi pysyy houkuttelevana, jonne myös muut ihmiset tuntevat vetoa. Naiset ovat myös ruvenneet kirjoittamaan mielipiteitään tällä palstalla. Olenkin jo ihmetellyt, eikö tämä Lapin tilanteemme kiinnosta naisia lainkaan. Tiedän sydämessäni, että meillä on valtava käyttämätön reservi naisten viisautta joukossamme. Meidän tulisikin enemmän kannustaa naisia ryhtymään aktiivisiksi vaikuttajiksi omissa kylissään, työpaikoillaan ja yhteisöissään. Yrittäjänaiset, martat, mariat ja kaikki ihanat naiset yksissä tuumin rohkeasti ideoimaan ja toteuttamaan uusia haasteita. Vain olemalla aktiivisesti mukana voi toteuttaa unelmiaan. Naisella on voimaa, jos toimeen ryhtyy. Osoittihan Päivi Kemijärvellä, että junankin saa kulkemaan! Yhden tärkeän asian haluaisin tässä tuoda esille. Jos rupeaa vastustamaan jotakin henkilöä tai asiaa, antaa energiaa, eli siis voimaa tälle henkilölle ja asialle. Olen nähnyt ällistyttäviä tapauksia, joissa vastustaminen onkin ollut toisen osapuolen voitto. Ainakin lyhyellä tähtäimellä. Jonkin viisaan ajatuksen puolustaminen on täysin eri asia kuin jonkin asian vastustaminen. Ja tulokset ovat myös aivan eri luokkaa. Tässä esille tulleessa Lapin itsehallintomallissa on valtavasti voimaa. Kun ihminen tuntee, ettei voi vaikuttaa elämäänsä millään tavalla, niin mitä siitä muuten seuraa kuin turhautumista, kaiken lössiksi heittämistä. Asia lähtee lumipallon tavoin vyörymään alamäkeä vieden lopulta ihmisen ja paikkakunnan itsetunnon mennessään. Alkaa kierre ja se vain vahvistuu. Tämä on pysäytettävä. Aivan samoin toimii päinvastainen lumipallon liikkeellelähtö. Ihminen kokee itsensä tärkeäksi, innostuu pienistä askareistaan, saa uusia ideoita, kertoo niistä kavereilleen, ja kohta onkin porukka rakentamassa jotain yhdessä. Kaveri etelässä kuulee, että hei, siellä pienessä kylässähän tapahtuu jotain. Sinne voisi lähteä ainakin käymään. Ja niin edelleen. Lapset ja lapsenlapset, serkut ja kumminkaimat tulevat ensin ihmettelemään, sitten jäävät ja ihastuvat entiseen kotiseutuunsa, tuovat kännykkänsä, kannettavat tietokoneensa, siveltimensä, vasaransa ja niin edelleen ja rupeavat itsenäisesti toimimaan. Ja mikä tärkeintä, vahvistunut itsetunto saa myös menestymään. Eräs tärkeä asia, joka on tullut esille näissä kannanotoissa, on avoimuus. Päättäjiltä todella odotetaan avoimuutta. Sitä, että asioista kerrotaan ja annetaan tilaisuus vapaaseen keskusteluun. Ettei asioita tuoda valmiina kokoukseen ja tehdä vaaleilla valituista edustajista tarpeettomia. Sellaisesta turhautuu jokainen. Ei ole olemassa johtajaa ilman johdettavia. Tarkoittaa sitä, että johdettavat kyllä osaavat myös pudottaa johtajansa alta aikayksikön. Vaikka kyseessä olisi pääministeri tai joku muu kansan alun perin valitsema. Utopiaako? Ei todellakaan. Jos ei ole visioita, ei myös tapahdu mitään. Se lumipallo vyöryy ja saa paljon aikaan. Tässä tapauksessa kaikille osapuolille viisaita ja elämänmyönteisiä asioita. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri ********************** Suojelkaamme Lapinmaatamme Upeaa Hannele, rakas lääninrouvamme, ja Heikki ja muut toimittajat Lapin Kansassa sekä kaikki Kemijärven puolestapuhujat! Vau, vielä on ytyä tässä maankolkassa! Tuonpa myös oman korteni tähän yhteiseen kekoon. Loistava idea tämä Lapinläänin oma itsenäisyys. Miksi tosiaan vain Ahvenanmaalla voisi olla tällainen asema kuin sillä on. Sopii kysyä hyvällä syyllä. Miksi Lapin alkuperäiskansalla ei olisi oikeutta oman kulttuurinsa, kielellisten eroavaisuuksiensa ja oman ympäristönsä suojeluun. Miksi meidän tulisi alistua etelän ihmisten lomaunelmien reservaatiksi. Hehän pistäytyvät täällä viipyen vain viikon silloin tällöin, kuorien kerman itselleen. Meille jäävät vain 600 ylimääräisen lennon jälkeensä jättämät saasteet, jotka ironista kyllä erittäin todennäköisesti lisäävät ilmaston lämpenemistä niin, että sitä kaivattua lunta ei kohta ehkä ole laisinkaan. Traagista, sanoisin että jopa koomista, jos asia ei olisi niin perinpohjin vakava. Äiti Maa kärsii, sen luonto, eläimet ja me kaikki, jotka asumme täällä ympärivuotisesti. Kemijärven sellutehdas on tosiaan jäävuoren huippu. Jokainen voi todeta, että se tapa jolla meitä lappilaisia kohdellaan, on yhdellä sanalla sanottuna: ylitsekäveleminen. Voisiko näin tapahtua Ahvenanmaalla? Rovaniemeläisenä, jonka äidin ja isän suvut ovat satoja vuosia viljelleet näitä Kemijoen rantapeltoja, tunnen vastuuta ja suurta tarvetta puolustaa kotiseutuani myös tässä ihanassa kaupungissamme. Miksi meidän pitäisi antaa rakas Ounasvaaramme rinteet joidenkin harvojen ökyjen mökkipalstoiksi. Miksi nämä matkaajat eivät voisi asua mukavasti kaupungin hotelleissa ja ajaa viiden minuutin matkan taksilla Oukun huipulle. Hyvät hyssykät! Mitä me olemme tekemässä Ounasvaaralle! Maailmalla kulkiessani huomasin, ettei minua kiinnostanut pätkääkään jotkut samannäköiset rakennukset ja viritykset, mitä turisteille on rakennettu. Etsiydyin sinne, missä tapasin paikallisia ihmisiä. Miksi ihmistä kiinnostaisi matkata maailman toiselle puolelle pällistelemään samaa kuin jokaisessa muussakin paikassa. Jos ei arvosta kotiseutuaan ja omaa kulttuuriaan eikä puolusta näitä, on kyllä sitten myös muistettava, ettei ole lupa suutansa avata kritiikkiin. Ja saa myös luvan posket punaisina selittää jälkikasvulleen, miksei tehnyt mitään. Voi mennä häpeämään nurkkaan omaa arkuuttaan, ujouttaan, vai mitä se lieneekään. Ehdotan näin julkisesti, että me Lapin naiset otamme ohjat käsiimme ja rauhalla ja rakkaudella yhteistuumin rupeamme rakentamaan tätä lääniämme, niin että jokaista kylää, vaaraa ja tunturin rinnettä järkevästi, ympäristöasiat huomioon ottaen kohdellaan, jokaista lappilaista kunnioitetaan, samoin kuin tietysti myös matkailijoita. Me kaikki olemme samassa veneessä. Jos tämä Äiti Maamme sietokyky ei enää kestäkään meidän toilailujamme, saamme kaikki vastata teoistamme ja tuntea seuraamukset. Olkaamme järkeviä ja vaalikaamme sitä, mikä on sydäntämme lähellä. Lappilaiset on aina tunnettu rehellisyydestään, aitoudestaan ja välittömyydestään. Olkaamme edelleenkin sellaisia. Siunaten ja rakastaen, Marketta Mylläri ************************
	Kauniit illuusiot Mitä me koemme kauniiden illuusioiden kautta. Siinäpä miettimistä itse kullekin, etenkin näin juhlapyhien ja -viikkojen jälkeen. Arjen todellisuus saa monen hengähtämään: vihdoinkin olemme arjessa ja todellisessa elämässä. Mitä on todellinen elämä? Työntekoa ja rutiinia kaiketi. Ja sen lomaan välillä juhlaa, tietysti, eihän ihminen muuten kestäisi. Kun odottaa jotakin, on kaikki paljon helpompaa. Odotamme viikonloppua, kesälomaa, joulua, talvilomaa ja niin edelleen. Elämme jatkuvassa odottamisen tilassa. Ja kun se kauan odotettu vihdoin tulee, on pieni kiitävä hetki joka pysäyttää rutiinin. Entä sitten, mitä sen jälkeen? Koin tällaisen omituisen pysähtymishetken kerran kauan sitten opiskeluaikoinani vieraalla maalla. Olin vaihto-opiskelijana ja töissä myyjättärenä tavaratalossa New Yorkin keskustassa. Monta kuukautta valtavaa hössötystä. Vielä aattoiltana kaupat olivat auki kello kuuteen. Roikuin sen jälkeen maanalaisessa pitäen kiinni kattohihnasta, kunnes pääsin ulos Brooklynissa. Yritin etsiä joulukukkaa. Kun en löytänyt pyysin kukkakauppiasta laittamaan männynoksia ja joitakin punaisia kukkia siihen joukkoon. Asuin silloin sukulaisten sukulaisten luona. Joulua vietimme, kuten kaikki muutkin, yhden yön ja yhden päivän. Joulun ihme tapahtui yöllä. Lähdimme Harrietin ja Johnin kanssa yöllä kävelemään naapurustoon. Lunta oli kinoksittain, talot loistivat kirkkain lampuin. Se ihmeellisin asia oli syvä hiljaisuus. Kuin suuri kissaeläin olisi vetänyt hetken henkeä. Joulupäivä oli sitten hiljaista yhdessäoloa. Tapaninpäivää ei tunnettu ollenkaan. Silloin alkoivat valtavat alennusmyynnit. Ja yhtä iso ruljanssi kuin ennen sitä yhden vuorokauden kestänyttä joulua. En tajunnut silloin enkä tajua nytkään, mikä saa ihmiset hysteerisesti käyttäytymään joulun nimissä. Onko se suuri illuusio, jota me ihmiset etsimme. Etsimmekö jotain sellaista, mikä ei yksinkertaisesti ole niin vain löydettävissä. Mutta kaipuu on valtava. Ja pettymys hyvin usein myös samaa luokkaa. Mutta ei aina, onneksi. Eihän ihminen muuten kestäisi tätä arkista elämäänsä. Elämys on tämän ajan mainossanoja. Meidän tulee kokea elämyksiä. Ja niiden kautta saada sisältöä elämäämme. Niin, miksipä ei. Suuri elämys todella voi muuttaa silmänräpäyksessä elämämme. Mutta minulla on tunne, että se elämys ei niin vain tule pakottamalla. Se vain tulla tupsahtaa elämään, kun sitä vähiten odottaa. Ihmeellisellä, omituisella tavalla useinkin. Niin kuin nyt tuo joulu vieraalla maalla minulle. Vastoin kaikkia odotuksia se hiljaisuus löytyi suurkaupungin yön hetkestä. Liekö syynä sitten valtava vastakohtaisuuksien kirjo. Mene ja tiedä. Itselleni tämä joulu oli ensimmäinen pitkästä aikaa kotopuolessa. Suloinen muisto jäi Songan kylän Fantasiakuvaelmasta metsässä. Pikkusiskoni kanssa nautimme täysin sydämin tästä tapahtumasta. Kuinka pieni Songan kylä ja sen ihanat ihmiset olivat talkoovoimin Liljan opastamina saaneet aikaan sellaisen ihastuttavan fantasian. Mietin polun varrella kuinkahan keveissä lenkkareissa kulkeva nuori ulkomaalainen mahtaa selvitä lumessa. Sitten näin hänen ilmeensä kun hän seurasi pienten tonttujen kisailua. Hänen silmänsä säteilivät ja hän näytti hyvin onnelliselta. Istuimme silloin kaikki pitkän pöydän ympärillä, satakunta ihmistä, ja söimme erittäin herkullista joulupuuroa sekahedelmäsopan kera. Tällaista juuri meidän tulisi enemmän antaa tänne tuleville matkailijoille. Pieniä aitoja hetkiä luonnon helmassa aitojen paikallisten ihmisten parissa. Ilman sen kummempaa touhottamista ja keinotekoista 'elämyksellisyyttä' . Tätä kirjoittaessani paukkuu jo ulkona. Miksiköhän uusi vuosi yleensä otetaan vastaan hirveällä paukkeella, aivan kuin olisi sota. Koiraihmisenä olen aina kärsinyt tästä ajankohdasta. Ja ihmetellyt, miksi me juhlimme näin omituisesti uutta vuotta. Eikö meidän pitäisi hiljentyä rukoilemaan rauhaa maailmaan, ihmisille, eläimille, koko luomakunnalle. Rukouksen voima on suuri, paljon suurempi kuin osaamme edes kuvitella. Jokainen ajatuksemme singahtaa maailmaan ja löytää kohteensa. Olkaamme siis tarkkoja ajatuksistamme ja vaalikaamme sellaisia ajatuksia, jotka tuovat siunausta ja rauhaa meille kaikille. Siunattua Uutta Vuotta 2008 meille kaikille! Marketta Mylläri **************************
	AITO JA ALKUPERÄINEN Ihana, kosteanlämmin sää hyväilee ihoa. On helppo hengittää ja askel on kepeä. Ihailen kaunista kotikaupunkiani Rovaniemeä. Kahdessakymmenessä vuodessa kaupunki on mennyt koko ajan hienoon suuntaan. Ihastuttava keskusta, mahtavat jokirannat hyvin hoidettuine puistoineen ovat viehättävät silmälle ja askeleelle. Kulkipa minne päin tahansa, aina on kaunista. Vaarojen syleilyssä, kahden mahtavan virran yhtymäkohdassa on maagista vetovoimaa. Olen ihmeekseni tajunnut, että joet muodostavat ison Y -kirjaimen. Englanninkielinen sana yesh, joka tarkoittaa kyllä, on universumin voimakkain sana (olipa kieli mikä tahansa). Y on kuin ihminen kädet taivasta kohden. Hän sanoo kyllä rakkaudelle, rauhalle, ilolle ja valolle. Päinvastainen sana kutistaa kaiken energian kielteisyydellään. Vau, tämäkin vielä rakkaassa kotikaupungissani! Usvainen ilma tekee hyvää iholle. Tämän vuoksi britti-ihmiset ja muut saarilla asuvat, ovat niin heleäihoisia. Joten aina löytyy hyvää kaikessa, jopa kosteassa säässä. Kävinpä näin reipastuneena täydentämässä jääkaappini varastoa isossa marketissa. Etsin rieskaa, sitä oikeaa ja alkuperäistä, jossa on vain vettä, ohraa ja suolaa. Oli monta leipälaatikkoa täynnä mitä erilaisimpia rieskoja. Parin rouvan kanssa ihmettelimme, missä se oikea rieska on. Kaksi laatikkoa oli tyhjänä, lempirieskamme siis loppuunmyyty. Sitten viimein ikionnellisena löysin rieskapussin, jossa luki: Lapin rieska, Aito ja alkuperäinen. Ilahduin suotta. Luin mitä rieska sisältää. Siinä on 15 eri ainetta. Hyvät hyssykät! Aidossa lappilaisessa rieskassa on vain kolme ainetta: vesi, ohra ja suola. Olen syönyt rieskaa lapsesta asti. Maalaistalossa leivottiin aina rieskaa. Muistan kuin eilisen päivän, kun pari vuotta vanhempi veljeni tuli juosten tätien luo, jossa asustin, ja sanoi: "Äiti leipoo rieskaa ja mieki oon paistanu!" Siitä vaan kipin kapin juoksemaan pirttiin. Jäin ovensuuhun ujona, josko äiti huomaisi. Ja totta kai äiti huomasi. Juuri uunista otettu lämmin rieskanpala käteeni, voi sulana juosten sen päällä, niin että oli kiiru syömään. Voi rieskan autuutta! Ymmärrän, että rieskanimitystä käytetään litteästä leivästä (jossa ei pitäisi olla hiivaa), mutta miten saa luvan painattaa pussin päälle sanat: Lapin rieska, Aito ja alkuperäinen. Siinä riittää ihmettelemistä pienellä ihmisellä. Olen ruskaviikot ajellut tuntureille, tehnyt kierroksen Pyhä-Luosto-Levi-Pallas-Saariselkä ja pitänyt siellä rauhanrukouksia. Minulla on myös ollut ruskavieraita etelästä. Olen ollut hyvinkin suosittu. Moni ystäväni etelästä ei ole koskaan käynyt näillä leveysasteilla. Ihmetys ja ihastus ovat oikeita sanoja kuvaamaan heidän tuntemuksiaan. Että näin kaunistako täällä on, näin paljon vettä, vaaroja ja oma vaara ihan kaupungin sydämessä. Selitän niin kuin norjalaiselle ystävättärelleni ja opiskelukaverilleni Beritille: Miksi et ole tutustunut omaan maahasi, vaan mennä viipotat vieraita maita koko ajan. Berit asuu Oslossa, tekee töitä jossain vanhusten hoitolaitoksessa kaiket pyhät ja loma-ajat. Ja näillä rahoilla matkustelee koko ajan maailmalla. Ilman että olisi koskaan käynyt pohjoisessa Norjassa. Rakkaudella häntä olen moitiskellut. Hyvähän minun on sanoa. Täältä kun aikoinaan oli pakko lähteä opiskelemaan etelään, niin reissasi halki Suomen mennen ja tullen. Onneksi Lapin matkailu voi tarjota jokaiselle sopivaa kohdetta. On erämaata, patikkareittejä ja kaikentasoista majoitusta. Viisaasti ja harkiten, luontoa, ihmisiä, eläimiä ja kasvillisuutta arvostaen ja kunnioittaen kaikille löytyy sopua ja yhteiseloa. Ympäristön suojelussa voimme myös olla esimerkkinä muulle maailmalle. Rauhaa ja rakkautta säteillen ja siunaten. Marketta Mylläri Rovaniemi **************************
	POHJOISEEN TIENI VIE... Istun pienellä kivellä katse avaraan, kuivaan kankaaseen, taustalla pieniä mäntyjä ja vaaran sinervyyttä. Tuuli kuin enkelin kosketusta iholla, auringon kultaista leikkiä varvuissa. Join pari kupillista kahvia, söin rieskanpalasen, sitä aitoa ohraista, ja jälkimakeaksi rahkapiirakan ja juustokakunpalaset. marjasangossa on pohja mustikoiden peitossa. On suloinen tunne olla Äiti Maan sylissä, kotona, esiäitien ja -isien kotikonnuilla. Tänne tunnen kuuluvani. Joka solu sen osaa kertoa. Miten muuten koko keho olisi kuin pysähtyneessä autuudessa. Näin varmaan on ihmislapsen tarkoituskin tuntea. Iloiten ja vapaasti hengittäen. Kiireetön, ikuinen Läsnäolo sisimmässä ja ympärillä. Kolmas kerta toden sanoo. Niin minullakin. Aikoinaan lähdin Helsinkiin opiskelemaan, kotiin palaisin kesäisin silloin tällöin. Sitten pysyvämmin kesäisin mieheni Jussin kanssa. Kunnes sitten muutimme kokonaan ja asetuin opettajaksi. Kun muutimme Jussin kanssa uuteen taloon, vanhan pienemmän yhteyteen, tuntui se pysyvältä muutokselta. Kunnes yksin jäätyäni, aikani työtä tehtyäni päätin lähteä taas maailmalle. Vuoden sen kestikin, peräti ympäri maapallon. Kun palasin vapalana lintuna, ei vakituinen työ enää houkutellut. Jätin kaiken taakseni, paitsi collie koirani Ladyn, jonka kanssa suuntasimme Tampereelle, uusien oivallusten ja kokemusten keskelle. Niin vain vierähti 16 vuotta Tampereella, suggeopettajana ja -kouluttajana, uutta jatkuvasti opiskellen. Nyt viimeksi rauhanpapiksi. Rauha on sydämen asia. Se alkaa aina sydämestä ja leviää kuin spiraalin renkaat ulos ja ylös, kaikkialle. Äiti Maa minut kotiin toi. Täällä tahdon olla lja vaikuttaa. Teen rauhanpalvelusta päivittäin, esittäen 12 suuren uskonnon rauhanrukoukset kotialttarillani. Juuri nyt, täällä Pöyliövaaran maastossa, mustikan poimintaretkellä, voin aistia täydellisen Rauhan. Näin se on. Luonnossa, tuulen lempeässä huminassa, on viesti tullut perille. Kirjoitin kerran Tampereella koti-ikävässä tämän runon. Se kertoo kaiken. KEINUVUOPAJA Keinu keinuni, Keinuvuopajassa, sieluni sisimmässä. Kuiskaa tuuli, vie viestini. Syleile sydämeni unteni unelmamaata. Koivuni, keijuni, enkelten sukua, hellien kosketan tähtien utua. Pehmoista poskea, koivun ja keijun. Valkoista runkoa aurinkolaivan - taivaan ja taian. Missä on keinuni? Tässä ja nyt, sieluni sisimmässä. Aika ja paikka - ei ole rajaa. Rakkaus kaiken avaa. Rakkaus on minussa itsessäni. Margie