|
Margien kirjat
Kirjakatsaukset Kirjoitukset Lapin Kansassa Kirjoitukset Uusi Rovaniemi lehdessä Muut kirjoitukset Sielunpeilin kolumni
Kolumni Auringonkukkia
Lehtiartikkeleita Margiesta
Margien kuvia Lapista
Rauhankävely Assisista Roomaan |
KIRJOITUKSET LAPIN KANSASSA
Lupiini-intoilijoille Lapin Kansa
24.7.2019
Rakkaudesta ihmiseen Lapin Kansa
3.7.2019
Kuuntele lasta Lapin Kansa
29.5.2019
Pervessi maailmamme Lapin Kansa
7.8.2017
Oudot silmälasit Lapin Kansa 26.11.2016
Kiva on tylsää Lapin Kansa 25.11.2015
Tulppa inhimillisyydelle Lapin Kansa 23.10.2015
Minulla on unelma Lapin Kansa 27.6.2015 Välikäsiä ei tarvita Lapin Kansa 18.12.2014 Rukoillaan Ounasvaaran puolesta Lapin Kansa 18.11.2014 Rukoillaan kisojen puolesta Lapin Kansa 8.2.2014 Ounasvaara antaa voimaa Lapin Kansa 7.10.2013 Kuurapään ja unien näkijän lumoissa Lapin Kansa 3.10.2013 Annikki Kariniemi Lapin Kansa 23.7.2013 Saamelaiset ja suomalaiset Lapin Kansa 26.4.2013 Paavin ero ja kirkon romahtaminen Lapin Kansa 27.2.2013 Onnellista oleskeluyhteiskuntaa kaikille Lapin Kansa 8.1.2013 Perinteitä tulee vaalia Lapin Kansa 31.7.2012 Venäläistä rulettia tuikkukynttilöillä Lapin Kansa 2.12.2011 Henkinen kasvu talouskasvun tilalle Lapin Kansa 17.11.2011 Pelastakaa Juhannuskallio Lapin Kansa 28.8.2010 Kauneus ruokkii sieluamme Lapin Kansa 20.7.2010 Ajan ajattomuus ja
yöttömyys Lapin Kansa 11.6.2010 Neitikulttuurin kukoistusta Lapin Kansa 13.5.2010 OPPIA IKÄ KAIKKI Lapin Kansa 28.2.2010 LASKETELLEN KEVÄÄSEEN Lapin Kansa 1.2.2010 Tärkeä asia muistaa
Lapin Kansa 18.11.2009
Isonrakan Ison Männyn rukous
13.11.2009
Lapin luonto luo aitoa taikaa
Lapin Kansa 15.10.2009
KESKIYÖN AURINGON TAIKAA
Lapin Kansa 11.6.2009
Maria Magdalenan matkassa
Lapin Kansa 29.5.2009
KANSANKYNTTILÄNÄ RAUTIOSAAREN UUDESSA KOULUSSA 100 VUOTTA SITTEN
Lapin Kansa 14.5.2009
Pelastakaa lapset kevätauringolta
Lapin Kansa 31.3.09
KALEVALAN PÄIVÄNÄ
Lapin Kansa 1.3.2009
PARAS YSTÄVÄNI
Lapin Kansa 15.2.2009
USKON VAPAASEEN VAIKUTTAMISEEN
Lapin Kansa 26.1.2009
JOULUSHOPPAUS MEDITAATIONA
Lapin Kansa 1.12.2008
Vivat Lyska!
Lapin Kansa 18.11.2008
MIE OON ROVANIEMELÄINEN
(Lapin Kansa 5.9.2008)
KESÄKUU 2008
Valon ilottelua
Lapin Kansa 8.8. 2008
Puhetaito kohta hukassa
Lapin Kansa 26.7.2008
Juhannusaatto Pöykkölässä
Lapin Kansa 4.7.2008
Uskon kiitoksen voimaan
Lapin Kansa 4.6.2008
TOUKOKUU 2008
Kunnioitus, aitous, yksinkertaisuus
1.5.2008
TAMMIKUU 2008
Kemijärven kriisi, kirkko ja yhteiskunta
27.1.2008
SUOJELKAAMME LAPINMAATAMME
8.1.2008
KAUNIIT ILLUUSIOT
4.1.2008
LOKAKUU 2007
AITO JA ALKUPERÄINEN
19.10.2007
SYYSKUU 2007
POHJOISEEN TIENI VIE...
15.09.2007 |
|
Lupiini-intoilijoille
Mistä tämä hullaantuminen lupiineihin johtuu? Lupiini on todistetusti yksi
pahimmista rikkakasveista, joka on levinnyt kohta koko Suomeen ja kuristaa
alleen kaikki suomalaiset kukkaset.
Ajelimme ystävättäreni kanssa viikonlopulla Suukosken viehättävälle
tanssilavalle. Valajaskoskella ylitimme Kemijoen ja koko loppumatka oli
ihanaa suomalaista maisemaa ja tienvarret täynnään – ei lupiinia - vaan
kauniita sinisiä kissankelloja ja puna-apiloita. Meidän oli pakko hiljentää
vauhtia ja vain i h a i l l a suomalaista maalaismaisemaa!
Hyvät hyssykät, oletteko te lupiini-ihmiset valmiit luopumaan suomalaisesta
maisemasta? Ettekö ymmärrä mistä on kyse, kun laitatte puutarhaanne
kasvamaan näitä lupiineita. Nehän leviävät kuin rutto joka paikkaan ja
todella tukahduttavat alleen kaiken suloisen kasvuston suomalaisia kukkasia.
Ja tanssikaa hyvät ihmiset! Se vie kaiken stressin ja väsymyksen. Se luo
iloa ja virkeyttä elämään.
Kesäistä suloa elämään!
Marketta Mylläri
Rakkaudesta ihmiseen
Mitä on olla ihminen, Luojan luoma ainutkertainen ihme? Miten suhtaudun
lähimmäiseeni, lähellä tai kaukana olevaan. Onko minun tehtäväni ruveta
tuomariksi ja tuntea ylemmyyttä jotakin yksilöä tai kansaa kohtaan, käyttäen
tekosyynä ihonväriä, kansallisuutta, uskontoa tai muuta näennäistä seikkaa.
Olen ihmetellyt sellaistakin seikkaa, miten suhtaudumme poliitikkoihin. Kun
saimme uuden hallituksen, seuraavana päivänä oppositio remuten teilasi sen.
Ei armoa, vaan nurin heti.
Emme ymmärrä miten valtava on ajatuksen voima, puhumattakaan rukouksen
voimasta. Onko yhteisen edun mukaista viedä kaikelta hyvältä pohja jo
kättelyssä.
Sanoihan Jeesuskin, että esivaltaa on kunnioitettava. Mitä tästä maailmasta
tulisi ilman poliitikkoja?
Ajattelepa sitä. Jotkut tekevät puolestamme työtä. Ja me muut olemme heidät
valinneet, ainakin demokratiassa.
Me opimme elämä elämältä tekemisen ja erehdyksen kautta. Miten muuten joku
suuri taiteilija tai nerokas tiedemies voisi ilmaantua keskuuteemme.
Juutalaiset muun muassa ovat eniten maailmassa saaneet Nobel-palkintoja ja
nerokkuudellaan auttavat tänäkin päivänä muuta ihmiskuntaa. Olihan Jeesuskin
juutalainen, olemmeko tämänkin unohtaneet.
Meidän on syytä rukoilla tämän luomakunnan puolesta, koko elämän puolesta
tällä planeetallamme.
Me olemme yksi perhe pienellä pallolla suuressa avaruudessa leijuen. Jos
emme osaa elää sovussa, Luoja ehkä heittää meidät jollekin toiselle
planeetalle aloittamaan kaiken alusta. Sitäkö haluamme!
Marketta Mylläri
rauhanpappi
Kuuntele lasta
Tuli mieleeni pieni episodi opiskeluajaltani. Kokeilin tupakanpolttoa.
Tupakkaahan tarjottiin meille opiskelijoille joka paikassa, sillä
kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta omisti 25 ja Ekonomiliitto toiset 25
prosenttia silloisesta Amer tupakkafirmasta (Boston, Marlboro).
5-vuotias sukulaistyttö Maarit, rakas kuin oma lapsi, sanoi kerran: “Sinä
haiset pahalle.”
Lapsen viaton toteamus iski kuin tikari suoraan sydämeeni. Lopetin
tupakanpolton siihen. Ei jäänyt pienintäkään halua polttaa.
Viisaimmat ihmiset maan päällä ovat pienet lapset. He tulevat suoraan
taivasmaailmasta, joten heissä on vielä enkelten viattomuutta ja kauneutta
sekä Jumalan viisautta. Kunnes aikaihmiset usein tyrmäävät heidät
raakuudellaan. Raakalaisia ovat usein juuri läheiset ihmiset.
Lapset ja nuoret ovat nousseet johtamaan maapalloamme. He tajuavat, että
aikuisten tekemä maailma ei enää ole heidän maailmansa. Se saa mennä
menojaan. Ainoa toivomme on kuunnella lapsia ja heidän sanomaansa, jos
haluamme jatkaa tällä pallolla elämistä.
Marketta Mylläri
Pervessi maailmamme
Seksuaalisuus on aikamoinen tabu vielä nykyäänkin. Ja kuitenkin kyse on
ihmisen elämään kuuluvasta normaalista, luonnollisesta asiasta. Jumala loi
ihmisen omaksi kuvakseen, naiseksi ja mieheksi. Ja aivan ilmeisesti
Äiti/Isä/Luoja halusi meidän myös lisääntyvän tällä Telluksella. Miksi siis
seksuaalisuus on meille arka asia? Voi kysyä, miksi ihmiskunta on kieltänyt
toisen puolen jumaluudestaan?
Jeesuksen aikaan naisen asema oli yhtä surkea kuin se on nykyäänkin monessa
maassa. Jeesukselle nainen ja mies ovat tasavertaisia. Yhdessä mies ja
nainen muodostavat pyhän liiton, jossa nais- ja miesjumaluus yhtyvät pyhällä
tavalla. Tällainen liitto solmitaan taivaassa, mutta fyysillisellä tasolla
se saa ilmennyksensä myös fyysisenä seksuaalisuutena, josta syntyy lapsia.
Jeesuksen avioliitto Maria Magdalenan, tai kenenkään naisen kanssa, oli
suuri uhka kirkolle. Hyvin pian, jo neljännellä vuosisadalla kirkko rupesi
systemaattisesti poistamaan Maria Magdalenaa teksteistä. Kunnes paavi
Gregorius l vuonna 591 julisti, että tosiuskovaisten tulee pitää häntä
huorana. Tämä mielivaltainen valhe sitten kirkon taholta kylläkin peruttiin
– vuonna 1969. Aikaa siihen meni!
Mitä siitä seurasi, että kirkko kielsi Jeshuan ja Maria Magdalenan
avioliiton? Se kielsi näin myös Jeshuan, Jumalan ja ihmisenpojan
seksuaalisuuden. Jeesus ei näin ollen lunastanut ihmisen seksuaalisuutta.
Ja tästä seurasi se, että seksuaalisuudesta tuli epäpyhää, jopa saastaista.
Ja mitä tästä seurasi? Pappien piti elää selibaatissa. Mitä tästä
mahdottomasta vaatimuksesta seurasi? Monien pappien, ja etenkin piispojen
ja jopa itsensä paavin, epäsiveellistä elämää, joka tietenkin tapahtui
salassa. Ja myös lasten hyväksikäyttöä, mikä on yksi kamalimpia asioita,
mitä uskovainen, tai kukaan, voi elämässään tehdä.
Nyt kun koulut taas alkavat, varjelkaamme myös lapsiamme. Olkaamme hyviä
esimerkkejä lapsillemme. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Marketta Mylläri
Oudot silmälasit
Menin erääseen tunnettuun rovaniemeläiseen optikkoliikkeeseen silmälääkäriin
ja saamaan mahdollisesti uudet lukulasit. Halusin tarkistuttaa silmäni ja
saada selville, onko silmänpohjan rappeuma toisessa silmässä edennyt.
Onneksi näin ei ollut. Olen viimeiset kaksi vuotta ollut lähes täysin
koneella, sillä olen suomentanut kaksi suurta teosta. Silmälääkäri ehdotti,
että uusiin lukulaseihin laitettaisiin päätetyöskentelyä varten eri vahvuus
yläosaan. Linssit tulisivat parissa viikossa ja laitettaisiin vanhoihin
laseihin, koska pidin sangoista ja ne istuivat hyvin.
Parin viikon kuluttua linssit tulivat ja ne asennettiin liikkeessä sen
kummemmin tutkimatta linssien toimivuutta, vain silmälasien sankojen
asentoa tarkistettiin. Koska lukulaseja ei käytetä joka hetki, en ensin
huomannut mitään outoa. Vähitellen rupesin ihmettelemään, etten näe lukea
juuri mitään. Tätini vanhalla suurennuslasilla katsoin pakolliset tekstit.
Panin kaiken flunssan piikkiin. Söin särkylääkkeitä, joita yleensä käytän
äärimmäisen harvoin. Ajattelin, että minulla on huono valaistus. Koneella
juuri ja juuri näin tehdä pakolliset sähköpostihommat. En epäillyt laseissa
mitään outoa. Olivathan ne silmälääkärin määräämät vahvuudet ja tunnetun
optikkoliikkeen valmistamat. Rupesin sitten ihmettelemään hämäräsokeutta ja
kauhistuin, että olenko tulossa sokeaksi. Viimein tajusin, että on mentävä
optikkoliikkeeseen tarkistuttamaan, onko tullut jokin virhe vahvuuksissa.
Ja niinhän se oli! Vasempaan silmään oli laitettu oikean silmän linssi ja
oikeaan silmään vasemman silmän linssi. Olin siis kaksi viikkoa katsonut
'kieroon' yrittäessäni lukea. Olen käytännössä ollut työkyvytön kahden
viikon ajan, sillä olen kirjailija/kääntäjä/kustantaja, ja tämä
joulunalusaika hyvin kiireistä aikaa. En tiedä, mihin tahoon pitäisi nyt
ottaa yhteyttä, joten teen sen näin julkisesti tiedoksi, että tällaistakin
siis voi tapahtua!
Tämä laittoi ajattelemaan monenlaista, muun muassa sitä minkälaisten
linssien läpi me katsomme ympäröivää maailmaa ja kanssaihmisiämme.
Kiva on tylsää
Kiitän Siiri Magga-Miettusta viisaasta kirjoituksesta ”Kun
koulunkäynti on tylsää” /Lapin Kansa 20.11.2015. Jos elämä olisi jatkuvaa
kivaa, se olisi hyvin tylsää, niin aikuiselle kuin koululaisellekin. Vaihtelu
on oleellista elämämme mielekkyydessä.
Koko elämä on tarkoitettu kouluksemme. Tarkoitus on oppia ja
tulla viisaammaksi ihmiseksi, ei lorvia ja nyhjätä tyhjänpäiväisyydessä.
Entisenä opettajana tiedän, että aina opetus ja oppiminen
eivät ole ratkiriemukasta. Rakastin opettamista, mutta inhosin kokeiden
korjausta. Mutta tunne, kun oli saanut valtavan koepinon käytyä läpi, oli
autuaaallisen kiva.
Nykyiset lapset valvovat myöhään ja tekstailevat sellaisia
meilejä, jotka ovat kuin eilinen sanomalehti. Harva edes muistaa niitä, paitsi
tosi välkyt jutut.
Elämä toteutuu vastakohtien kautta. Vain niiden kautta
tajuamme todellisuuden ja näemme elämän viisauden.
Marketta Mylläri
| |
Tulppa inhimillisyydelle
Ihmispaljous rämpii sateisessa säässä mutavellissä. Äidit
sylivauvoineen yrittävät suojella itseään ja pesuettaan.
Poliitikkomme hykertelevät hymyillen: Tulppa saatu rajoille.
Voimme henkäistä helpottuneina.
Kuvittele hieman: Olet tällainen ihminen. Ainoa toivosi
tässä fyysisessä maailmassa on päästä p o h j o i s e e n. Jossakin on maa,
johon vielä mahtuu ihmisiä asumaan, jossa on inhimillisiä ihmisiä. Maa, jossa
voi elää, missä voi hengittää. Maa, jossa sinulla on toivoa elää ihmisen
tavoin.
Aikoinaan ennustettiin, että Valo tulee pohjolasta. Olisiko
nyt se aika, jolloin olemme Euroopan ainoa toivo. Eläkäämme myös sen
mukaisesti.
Rakkaudella Marketta Mylläri
| |
Minulla on unelma
Se on Visio, jota olen pitänyt sydämessäni siitä lähtien,
kun palasin rakkaaseen kotikaupunkiini Rovaniemelle kahdeksan vuotta sitten.
Visiossa Rovaniemi on henkinen keskus, joka tuo sen lisän kaupungin imagoon,
jota on kaivattu.
Rovaniemi on jo sijainniltaan ainutlaatuinen. Ei tarvitse
kuin katsoa lentokoneesta tai
Jätkänkynttilän sillalta maisemaa, niin tajuaa, mistä on kyse. Y
-kirjain hallitsee näkymää. Ounas- ja Kemijoen yhtymäkohta Lainas vangitsee
katseen. Samoin ympäröivät vaarat. Etenkin Ounasvaara aivan kaupungin
sydämessä.
Y -kirjain on hyvin mielenkiintoinen. Jeesuksen
arameankielinen nimi on Yeshua /Jeshua. Siinä on tuo kaikille tuttu alku 'jes'.
Kun ihminen levittää käsivartensa ylös, hän muodostaa Y -kirjaimen ja hän sanoo
'kyllä' omalle henkisyydelleen. Tämä tiedetään myös maailmalla.
Maa, metsät, vedet ja kallioaines ovat elävää materiaalia.
Niillä on oma henkisyytensä. Ei tarvitse edes käydä Ounasvaaralla, kun on sen
vaikutuksessa. En osaa edes kuvitella, miltä tuntuisi elää Rovaniemellä ilman
tätä valtavaa henkistä voimavaraa, joka säteilee ympärilleen.
Rovaniemellä on suuret mahdollisuudet lisätä matkailuaan ja
tunnettavuuttaan luonnon antamilla ilmaisilla lahjoilla. Joulupukki hyvän tahdon
lähettiläänä on lyönyt maailmalla jo läpi. Mutta mitä siitä puuttuu
vastatakseen tämän ajan haasteisiin?
Todellinen henkisyys ja sen tiedostaminen käytännön
elämässä, myös markkinoinnissa. Kaikille ihmisille avoin, rakkaudellinen
suhtautuminen ihmisten erilaisiin henkisiin tarpeisiin. Sitä tarjoaa aivan
ilmaiseksi puhdas luonto, rauhallinen voimaannuttava maisema kallioineen,
metsineen ja suurine jokineen.
Olkaamme viisaita ja käyttäkäämme hyväksemme kaupunkimme
tarjoamia upeita anteja. Siitä suurimpana oma rakas Ounasvaaramme ja suuret
virtamme, Kemijoki ja Ounasjoki.
Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri Peace Minister, KTM
| |
Välikäsiä ei tarvita
Poliitikot eivät enää nykyajassa ole se väylä, jota
kansalaiset tarvitsevat. Heistä on tullut pelkureita, joilta puuttuu tieto ja
rohkeus. Kunnioitan Kaarlo Alaojaa, joka ainoana kokoomuslaisista valtuuston
jäsenistä puolsi Ounasvaaran suojelemista. Vaatii valtavaa siviilirohkeutta
äänestää eri lailla kuin oma porukka.
Maailma ei tarvitse mielipiteitä. Ne tulevat ja menevät niin
kuin valtaa kulloinkin pitävät poliitikotkin, jotka kuvittelevat olevansa
kaikkitietävä kaitselmus. Maailma tarvitsee sellaisia ihmisiä, joilla on selkeä
vakaumus elämässään, jotka eivät heilu sinne tänne muiden mielipiteiden mukaan.
Heillä on kunnioitu selämää kohtaan. Heille kaikki on Luojan
luomaa ja elävää. Ei vain ihmiset ja eläimet, vaan puut, metsät, kalliot ja
vedet. Ei niitä kukaan ihminen omista. Ihminen on vain väliaikainen huoltaja
lyhyen elämänsä aikana.
Jos haluaa, että omassa elämässä, liiketoiminnassa tai missä
tahansa työssään on siunaus pitkällä tähtäimellä, on kuunneltava sisimmässään
olevaa syvintä tietoa, joka kertoo, miten toimia. Me ihmiset olemme nykyisin
niin valistuneita, että voimme hoitaa asiamme kansalaisvaikuttamisen kautta.
Vaikutamme itse ilman välikäsiä.
Marketta Mylläri Rauhanpapitar
| |
Rukoillaan Ounasvaaran puolesta
Rukous on tehokkain tapa vaikuttaa
asioihin. Siispä pyydän rovaniemeläisiä rukoilemaan, että voimapaikkamme
Ounasvaara saa säilyä meille nykyisille ja tuleville sukupolville nykyisessä
luonnollisessa tilassaan.
Tuskin kukaan päättäjä haluaa,
että hänet muistetaan kuolemansa jälkeen osallistumisesta sellaiseen
päätöksentekoon, jota jopa oma jälkipolvi tulisi häpeämään.
Marketta Mylläri Rauhanpapitar
| |
Rukoillaan kisojen puolesta
Rukouksella on aina valtava vaikutus. Silloin positiivinen
kristusenergia lähtee säteilemään ihmisten sydämiin ja koko maailmaan. Aina kun
paljon ihmisiä kokoontuu yhteen, on mahdollisuus aktivoida tätä siunaavaa
energiaa.
Kun katsoo televisiosta vaikka poliitikkoja, voi aina
lähettää heille rakkautta, että he jaksaisivat kantaa meidän yhteistä
taakkaamme asioiden hoidossa ja tehdä viisaita päätöksiä meidän kaikkien
hyväksi. Samantekevää, mitä puoluetta he kannattavat, tärkeintä on rakastaa ja
siunata heitä.
Samoin jos tuntee olevansa kaltoin kohdeltu, kiusattu tai
väärin ymmärretty, voi kokeilla seuraavaa. Aina kun kohtaa tällaisen henkilön
tai tämä tulee mieleen, sanoo ajatuksissaan tai ääneen: Jumala sinua
siunatkoon. Tämän voi ottaa aluksi kokeiluna. Yleensä tapahtuu pienoinen ihme.
On hyvä muistaa, että sitä mitä pelkää, vetää puoleensa, joten omilla
ajatuksilla on suuri merkitys.
Itse koen rukoilemisen olennaisena osana työtäni
kansainvälisenä rauhanpappina. Se, mitä uskontoa tai aatesuuntaa joku ihminen
kannattaa, ei merkitse mitään. Me kaikki kuulumme ihmiskuntaan.
Olympialaisten aikaan, kuin miljoonat ihmiset kohdistavat
huomionsa Sotshiin, on oivallinen
tilaisuus rukoilla kilpailijoiden ja kaikkien puolesta. Rauhaa
sydämiimme ja rauhaa koko maailmaan. Rukoilemalla voi aina osallistua maailman
tapahtumiin.
Marketta Mylläri rauhanpapitar
| |
Ounasvaara antaa voimaa
Mikä saa ihmisen jaksamaan? Voimaa antava luonto. Mikä
hallitsee Rovaniemeä? Kaksi jokea, jotka yhtyvät ja muodostavat ison
Y-kirjaimen. Jeesuksen arameankielinen nimi Yeshua sisältää alun 'yesh' eli
kyllä. Kun ihminen seisoo suorana ja kädet ylhäällä, hän muodostaa Y-kirjaimen.
Hän sanoo 'Kyllä' omalle henkisyydelleen ja pyytää Kristusvoimia avukseen.
Tämän Y-kirjaimen kaupungin sydämessä ovat useat ulkomailta saapuneet ystäväni
ihmeissään huomioineet.
Mikä on toinen voimaa antava tekijä kaupungissa? Ympäröivät
vaarat, kaupunki on niiden suojeluksessa. Ja mikä on keskeisin, kaupunkikuvaan
vaikuttava vaara? Ounasvaara tietenkin; luonnonmukaisessa tilassa.
Nämä kaksi voimatekijää ovat hyvin tärkeitä Rovaniemelle ja
myös sen vastaiselle hyvinvoinnille ja kehitykselle. Sodat eivät niitä
hävittäneet; luonto on edelleen sama kuin ennen kaupungin perustamista.
Miksi siis vaarantaa lyhytnäköisyydellä ja korskealla
rahanahneudella tällaiset kaupunkia suojelevat luonnon omat voimavarat? Vain
typeryys näin tekisi.
Olen alkuperäisasukas. Sukuni, niin äidin kuin isän puolelta
ovat satoja vuosia viljelleet Kemijoen rantoja. Synnyin Myllärin maatalossa
Katajarannalla. Kymmenen (10) lasta pystyi tekemään sopuratkaisun, niin että
kotitilamme siirtyi Arvi-veljellemme, perheemme viimeiselle maanviljelijälle ja
sukumme päämiehelle. Hän on Tuula vaimonsa kanssa entisöinyt tilamme kaksi
vanhaa päärakennusta ja pihapiirin upeaan kuntoon.Tämä sodassa säilynyt vanha
maatalo on nyt kaupunkimme upeimpia helmiä, aivan kaupungin sydämessä.
Isänäitimme on Pöykkölästä ja hänen äitinsä Alaruokasen talosta. Äitimme on
Keskiojan talosta ja hänen äitinsä mailla on nykyinen Luonto-opisto. Äidin isä
oli Alaruikka ja tuli Ruikan talosta Jaatilasta.
Olen jo geeneissäni perinyt kunnioituksen luontoa kohtaan.
Se joka viljelee maata, kalastaa, hoitaa poroja ja metsiä, on aina vienyt
kehitystä eteenpäin. Miksi? Koska hän on oppinut kunnioittamaan luontoa,
tietää, että ihminen on vain pieni osa tästä kaikesta; hän on oppinut elämään
nöyrästi luottaen luonnon antimiin.
Tunnen suurta vastuuta siitä, että kuulun tällaiseen
perheeseen, tunnen myös rakkautta kotiseutuani kohtaan. Ounasvaara on minulle
Pyhä. Toivon saavani nimeni sille listalle, joka puolustaa alkuperäistä
Ounasvaaraa.
Marketta Mylläri Rauhanpapitar, M. Div. KTM
| | Kuurapään ja unien näkijän lumoissa
Reissasin vartavasten Inariin näkemään Nils Aslak Valkeapään
näytelmän ”Kuurapää ja unien näkijä”. Halusin nähdä sen aidossa saamelaisympäristössä
upeassa Saamelaiskulttuurikeskus Sajosissa. Olin syvästi vaikuttunut.
Näytelmässä on mukana kaikki elementit, musiikki, joikaaminen, tekstit sekä
näyttelijöiden syvä läsnäolo, joka henkii lavalta koko ajan.
Sain kipinän saamelaisuuteen viime Marianpäivillä Hetassa.
Silloin näin Tunturi-Lapin Luontokeskus Skierrissä kaksi filmiä, joissa
Nils-Aslak Valkeapää eli Áilu itse esiintyy. Hänen aitoutensa, vilpittömyytensä
ja herkkyytensä iski kertaheitolla tajuntaani. Hän on sitä mitä on - Suuri
Sielu.
Näytelmä on saanut inspiraatiota perinteisestä saamelaisesta
joikauksesta ja japanilaisesta Noh - teatterista. Esitys kertoo nuoresta
poronhoitajasta, joka seuraa laumaansa. Hän pystyttää leirin ja asettuu
levolla. Unessa hän näkee vanhan miehen, jolla on kuuranväriset hiukset. Vanhus
kehottaa nuorta miestä vapauttamaan aistinsa ja keräämään voimia ja tietoa
luonnosta. Sitten vanhus katoaa.
Nuori poronhoitaja herää ja ymmärtää, että Kuurapäällä oli
tärkeää sanottavaa. Hän pyytää vanhusta palaamaan. Vanhus tulee takaisin ja saa
runouden ja laulujen avulla nuorukaisen ajattelemaan uudella tavalla. Nyt nuori
mies näkee, kuinka tärkeää ihmisen on jatkaa eloa sopusoinnussa luonnon kanssa,
ympäristöä ja kanssaihmisiä kunnioittaen. Vain niin maapallo voi hyvin ja elämä
jatkuu. Ihminen ei saa koskaan unohtaa, että hän on vain pieni osa luontoa,
elämää ja maailmankaikkeutta. Kun nuorukainen nukahtaa, Kuurapää laittaa
shamaaninkepin hänen vietelleen ja lentää tiehensä. Herätessään poronhoitaja
huomaa kepin ja tietää, ettei Kuurapää ollut vain unta. Nuorukainen on täynnä
uutta voimaa ja viisautta, jotka Kuurapää toi hänelle.
Näytelmässä käsien hienostuneet liikkeet ja kaikki eleet
kertovat herkästä ilmentämisestä. Áilun teokset eivät kulje mielen, vaan sielun
tasolla. Se joka kiinnittää huomionsa teksteihin, jotka soljuvat kankaalla,
kokee näytelmän mielen tasolla. Se joka antaa joikujen ja sävelten mennä
suoraan sieluun, kokee suurta henkisyyttä. Se ilmenee ihmisessä liikutuksena,
niin kuin ystävättäreni Maaritar ja tsekkiläinen Zuzana kertoivat. Tunsimme
kaikki Áilun läsnäolon. Hän on varmasti iloinen, että hänen rakas Saamenmaansa
on saanut tällaisen upean Saamelaiskulttuurikeskuksen, minkä se todella
ansaitsee.
Kun palasimme Sajoksesta näytelmän jälkeen, ihmettelimme
missä olimme. Valtavan upea Sajos rakennus ihmeellisine muotoineen on kuin
jostain suuresta metropolista. Ja sitten ympärillä hiljaisuus 'ei-mikään'.
Kiitos Nils Aslak Valkeapää, kiitos saaamelaisten kansallisteatteri Beaivvás!
Marketta Mylläri Rauhanpapitar | |
Annikki Kariniemi
Kirjailija Annikki Kariniemi täyttäisi tänä vuonna 100
vuotta. Olen odottanut, että tätä upeaa naista juhlittaisiin oikein kunnolla.
Hänen kirjalliset saavutuksensa sen jo ansaitsevat. Ihmettelenkin, miksei
Rovaniemi ole ominut häntä ollenkaan. Annikin hautapaikka on Utsjoella ja
muistomerkki Aavasaksalla. Entä Rovaniemi, hänen kotikaupunkinsa, jossa hän
vietti suurimman osan elämäänsä? Mielestäni Annikki ansaitsee oman muistomerkin
myös Rovaniemellä.
Kuvaaja: Katja Lehto / Almamedia
Annikki Kariniemi kävi usein tätieni, Lyyli ja Anna Myllärin
luona, asuihan hän aika lähellä Willa Willamossa Salmijärven rannalla ja tädit
Katajarannalla. Kuuntelin lumoutuneena Annikin tarinointia, hänen hersyvää
nauruaan ja huumoriaan. Lukemattomissa juhlissa hän oli erittäin pidetty
puhuja, niin Pöykkölän Marjetanjuhlilla kuin Juhannuskallion juhannusjuhlilla.
Hän oli todellinen nainen, avoin ja valloittava persoonallisuus. Hän nauroi
saivartelijoille ja nirppanokille. Hänellä oli rohkeutta, kanttia ja
omanarvontuntoa. Pidän häntä monessa mielessä naisenergian valloittavana
esikuvana.
Marketta Mylläri Rauhanpapitar
| |
Saamelaiset ja suomalaiset
Marianpäivillä Hetassa sain suorastaan ”herätyksen”
saamelaisuuteen. Ihastuin ikihyväksi kaikkeen kokemaani ja näkemääni. Hetan
kaunis kirkko, jonka alttarifreskoa pidän yhtenä kauneimmista Suomessa,
värikkäisiin saamelaisasuihin pukeutuneet saamelaiset, pehmeä saamenkieli, joka
soljuu korvaan kuin lempeä musiikki. Kaikkein eniten minut herätti kuitenkin Tunturi-Lapin
luontokeskus Skierrissä näkemäni kaksi Ailu/Áillohaš filmiä, jotka kertovat
Nils-Aslak Valkeapäästä. Hyvänen aika, ajattelin, miksi en tiedä mitään
saamelaisuudesta ja tästä monitaiteilija Ailusta. Vain hänen nimensä ja
joikulaulamisensa. Olenko tyypillinen suomalainen? Tunsin häpeää ja
hämmennystä. Olen reissannut ympäri maailmaa, tutkinut eri uskontoja ja
kulttuureja, olen kotoisin Rovaniemeltä, siis pohjoisesta, en mistään
eteläiseltä pallonpuoliskolta. Ja silti olen näin tietämätön!
taiteilija Maria-Liisa Valkeapää näyttelynsä avajaisissa Skierrissä Marianpäivän juhlien aikaan
Kävin Rovaniemen kirjastossa kuuntelemassa Marjut Aikion
mainion esitelmän Nils-Aslak Valkeapäästä. Hän kertoi valmistelemastaan
kirjasta, joka kertoo Ailusta. Kirjastossa on paraillaan näyttely tämän
suurisieluisen taiteilijan tuotannosta. Lainasin kirjastosta Veli-Pekka
Lehtolan upean teoksen ”Saamelaiset, historia, yhteiskunta, taide”. Kirjassa on
paljon tietoa myös Ailusta. Ilokseni löysin kirjan myös englanninkielisenä.
Käännän kaikki kirjoitukseni englanniksi ja lähetän maailmalle; siksi olen
todella iloinen tällaisesta kirjasta.
Olen joutunut toteamaan, että suomalaiset ovat samalla
lailla kohdelleet saamelaisia, kuin kaikki muutkin maat omia
alkuperäiskansojaan. Papit ja ”valtaapitävät valistajat” nujersivat ja teloivat
lähes hengiltä saamelaisten kulttuurin. Onneksi tuli Ailu ja opetti, mitä
tarkoittaa oman identiteetin löytyminen ja itsensä arvostaminen.
Olen todella iloinen, että saamenkansan nykyinen sukupolvi
on löytänyt juurensa ja oman kulttuurinsa. Se on valtava voimavara koko
saamenkansalle ja meille kaikille. Toivottavasti Marjut Aikion kirjasta tulee
valmistuttuaan hittituote!
Marketta Mylläri Rauhanpapitar
| |
Paavin ero ja kirkon romahtaminen
Nuoresta lähtien olen tuntenut vastenmielisyyttä kirkon
tuputtamaa väärää tietoa kohtaan. Ristillä roikkuva Jeesus on minulle vieläkin
luotaantyöntävä. En ymmärrä, miksi kirkko palvoo kärsivää Jeesusta. Sitä ei
muuksi muuta se, että kärsimyksen jälkeen iloitaan ylösnousemuksesta.
Jeesukselle eli Jeshualle, joka oli hänen oma
arameankielinen nimensä, nykyinen tapa viettää pääsiäistä, on jatkuvaa
kärsimystä. Kristityt ristiinnaulitsevat hänet joka pääsiäinen. Vuosi vuodelta
hänet pakotetaan ristille kärsimään, fyysisesti. Se on suorastaan masokistinen
tarve kristityillä. Samalla tavalla ristiinnaulitaan hänen puolisonsa Maria
Magdalena, unohduksella ja häpeällä.
Asia on hyvin vakava ja vääristää pääsiäisen todellisen
sanoman. Jeshuan sanoma on Ylösnousemus ja kuoleman voittaminen. Se riittää.
Muuten pääsiäinen on vanha juutalainen tapa, eikä ole Jeshuan asettama. Jumala
loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Jeshua ei olisi pystynyt siihen,
mitä varten Hän tuli maailmaan ilman Rakastettuaan, Maria Magdalenaa. He
muodostivat täydellisen parin. He ilmensivät maskuliinista ja feminiinistä
jumaluutta. Nämä kaksi Kristusprinsiippiä yhtyivät heissä yhdeksi Kristukseksi.
He yhdessä toivat tämän Kristustajunnan fyysiseen maailmaan, ensimmäistä kertaa
ihmiskunnan historiassa, ja näin jokaisen ihmisen ulottuville.
Kirkon valtaapitävät loivat omien tarpeittensa mukaisen
kuvan Jeshuasta. Maria Magdalena poistettiin kaikista teksteistä, paitsi niistä
kahdesta kohdasta, joita oli vaikea väärentää, koska sana oli ehtinyt jo kiiriä
monille. Maria Magdalena ristin juuressa yhdessä Jeesuksen äidin ja apostoli
Johanneksen kanssa. Sekä Maria Magdalena ensimmäisenä Jeshuan haudalla sekä
ensimmäisenä todistamassa ylösnoussutta Jeshuaa. Naisella ei ollut
todistusarvoa. Nimetön mieskin oli arvokkaampi kuin nimeltä mainittu nainen.
Näin on vielä nykyäänkin hyvin monissa maissa.
Kaikki tämä historiallisten tosiasioiden raaka vääristely on
ollut masentavaa ja surullista. Totuuden on vihdoinkin aika tulla esille. Ja se
on jo täällä. Koko ajan vanhat valheet murenevat ja romahtavat niiden niskaan,
jotka niitä esittävät. Mikään ei voi estää niiden paljastumista. Tästä
viimeisimpänä todisteena on paavi Benedictus XVI:n vapaaehtoinen ero 28.2.13.
Maskuliinisen, Pietarin kirkon romahtaminen antaa vihdoinkin tilaa
feminiiniselle, Johanneksen kirkolle. Jo on aikakin!
Marketta Mylläri rauhanpapitar
| |
Onnellista oleskeluyhteiskuntaa kaikille
Presidenttimme taisi tietämättään uudenvuodenpuheessaan
lanseerata upean sanan. Hän kyllä
tarkoitti jotain muuta tällä ”oleskeluyhteiskunnalla” kuin mitä tässä
jutussani esitän.
Meidän tulisi pyrkiä elämässämme toteuttamaan juuri tätä:
Elämän tarkoitus on Oleminen, ei tekeminen. Me olemme henkiolentoja, jotka
tulemme kerta kerran jälkeen tänne fyysiselle tasolle opiskelemaan sitä mitä on
olla Ihminen. Väkinäinen puurtaminen kaikenlaisten pakkovaltojen alla kyllä
kasvattaa luontoa, mutta hyvin useissa tapauksissa se lannistaa, kovettaa ja
tekee ihmisen julmaksi. Se on kauhistus etenkin niille, jotka ovat jaloimpia ja
ihanimpia ihmisiä ja jotka eivät halua olla tekemisissä näiden
”globaalihirmujen” kanssa. Niille jotka eivät halua antaa panostaan muiden
ihmisten nöyryyttämiseen, joille raha ei ole Jumalan korvike.
Margien kuva työhuoneensa ikkunasta
Ajatelkaamme, onko maailmamme jotenkin edistyneempi nyt kuin
vaikkapa sata vuotta sitten. Onko viisautemme vienyt ihmiskuntaa henkisesti
paljonkaan eteenpäin. Ovatko ihmiset jotenkin jalompia ja henkisesti
kehittyneempiä nyt. Ovatko he kuolemansa hetkellä, katsoessaan mennyttä
elämäänsä kuin filminauhalta, tyytyväisiä itseensä. Kertooko hautakivi
lempeästä, ymmärtäväisestä johtajasta, joka rakasti ja jota rakastettiin.
Ovatko kehitysmaat nyt onnellisempia, kun heiltä on riistetty luonnollinen
elämäntapansa, saastutettu heidän maansa ja raiskattu heidän itsetuntonsa.
Sallikaamme sellaisille jaloille sieluille, jotka haluavat
todella edistää ihmiskunnan ja kauniin planeettamme elämää, tehdä se omalla
hiljaisella tavallaan, rukouksin ja siunauksin. Se joka rakastaa, häntä
rakastetaan. Se joka palvelee, häntä Valon enkelit palvelevat.
Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar
| |
Perinteitä tulee vaalia
Pöykkälän sijainti Kemijoen rantatörmällä on henkeäsalpaavan
kaunis. Siinä yhdistyy yhdessäpaikassa kaikki se mikä tekee Rovaniemestä niin
ainutlaatuisen paikkakunnan. Kahden suuren virran yhtyessä hiukan ylempänä,
veden virratessa vuolaana ennen suurta kaarrosta Korvanniemen ympäri, ja
lähellä oleva Pöyliövaara.
Meidän tulee vaalia perinteitä, suojella kotiseutuamme.
Mahtavat virrat ja vaarat ovat meidän kaikkien omaisuutta. Ounasvaaran
suojeleminen on todella tärkeää, sillä se on meille rovaniemeläisille pyhä
paikka.
Marketta Mylläri
| |
VENÄLÄISTÄ RULETTIA TUIKKUKYNTTILÖILLÄ
Taas on aika tuikkujen. Lapset askartelevat söpöjä
röyhelöitä kynttiläasetelmiin; tuikkuja on joka puolella laseissa
kaikenlaisilla alustoilla. Aamulla TV-uutispöydällä paloi ainakin neljä
tuikkuja pienissä erivärisissä laseissa.
Olen aina rakastanut valoa ja polttanut elämäni aikana
lukuisan määrän kynttilöitä, myös tuikkuja. Nehän eivät maksa juuri mitään,
ovat käteviä ja jopa kauniita lasialustoillaan.
Viime maaliskuussa minulla oli tulipalo asunnossani tuikun
takia. Seurauksena koko asuntoni tuhoutui. Vasta pari viikkoa sitten olen
saanut kotiini taas kodintuntua. Onneksi selvisin hengissä ja kukaan muukaan
talossa ei loukkaantunut.
Itselläni oli y k s i tuikku omassa paksussa
lasialustassaan, jossa oli kolo tuikkua varten. Tapahtui käsittämätön räjähdys,
ja tiedättehän että räjähdys tapahtuu sekunnnin murto-osassa. Mistään
huolimattomuudesta tulen suhteen ei siis ollut kysymys.
Olen tullut hiukan kyyniseksi ihmisten valistamisen suhteen
– asiassa kuin asiassa. Jopa läheiseni näyttävät autuaasti unohtaneen, mitä
kodissani tapahtui.
Tietenkin on jokaisen oma asia, mitä elämällään tekee. Mutta
on aivan eri asia, että lastentarhoissa, kouluissa ja julkisessa mediassa
suorastaan kehotetaan tuikkujen käyttämiseen.
Monien haastattelujeni perusteella olen tullut siihen
tulokseen, että tuikkujen räjähtäminnen – mikä on aika yleistä – johtuu siitä,
että ne on tehty moska-aineesta, ties missä maassa, jossa ei ole mitään väliä
turvallisuudella. Eräs kauppias Kreetalla sanoi, että niihin saattaa kehittyy
alipaine, joka aiheuttaa räjähdyksen. Olkoonpa syy mikä tahansa, tosiasia on,
että tuikut ovat hengenvaarallisia ja aiheuttavat kuolemantapauksia tasaisin
välein.
Jos aikuiset pelaavat venäläistä rulettia
tuikkukynttilöillä, ei heillä ole oikeutta laittaa lapsia samaan tilanteeseen.
Nykyisin on olemassa kauniita led- sun muita valoja, jotka kyllä korvaavat
kynttilät. Jos yksikin ihmishenki säästyy tämän jutun ansiosta, se
ansaitsi tulla julkaistuksi.
Marketta Mylläri rauhanpapitar
| | HENKINEN KASVU TALOUSKASVUN TILALLE
Tämän sanoi puheessaan raskaan sarjan poliitikko,
presidenttiehdokas Paavo Väyrynen vaalitilaisuudessaan Rovaniemellä. Ihan
totta!
Ensimmäistä kertaa elämässäni tuen poliitikkoa julkisesti.
Koko puhe oli sellainen, että voisin vaikka itse puhua näin. Tässä joitakin
teemoja:
Ihmiskunnalla ei ole varaa jatkuvaan taloudelliseen kasvuun.
Se aiheuttaa vääjäämättä katastrofin.
Luonnonvaroja on säästettävä ja uusiutuvat luonnonvarat
saatava kestävälle pohjalle.
Elävä maaseutu on meille kaikille tärkeä asia ja meidän
kaikkien etujen mukaista.
Uusi arvomaailma edellyttää että talouskasvun tilalle tulee
h e n k i n e n kasvu. On luotava uusi
arvomaailma, jossa henkiset/ hengelliset arvot ovat ensi sijalla. Arvojen
muutos ja yhteisöllisyys ovat välttämättömiä koko ihmiskunnan hengissä
selviämiseksi. Presidentti on oleva muun muassa arvojohtaja, jonka tulee
kiinnittää huomiota etenkin oikeudenmukaisuuden ja heikommista huolehtimisen
korostamiseen.
Jos tuleva presidentti on näin avarakatseinen,
suvaitsevainen ja myötätuntoinen kanssaihmisiään kohtaan, on hän juuri se paras
presidentti, mitä Suomi tarvitsee näinä aikoina. Valtiomiehen kokemuskaan ei
todella ole haitaksi!
Marketta Mylläri rauhanpapitar | | Paavo Väyrynen ja Margie vaalitilaisuuden kahvilla 12.11.2011 | | Pelastakaa Juhannuskallio
Tämän
kesän parhaat lavatanssit koin Wanhojen markkinoiden aikaan Ounasvaaran
lavatansseissa. Ounasvaaran Hiihtoseura ja Kotiseutuyhdistys Totto
ansaitsevat kauniit kiitokset kaikesta tekemästään talkootyöstä,
kun järjestivät hyväntekeväisyys/ entisöintitanssit Oukun
lavalla. Lava on hyvässä kunnossa, ympäristö edelleen kaunis ja OH:n
hiihtomajakin aivan upea. Harvoin saa tanssia niin mahtavan
musiikin tahdissa kuin Rovaniemen VPK:n soittokunnan ja Vaskiseitsikkko
Saaren Soittajien tahdittamana. Musiikki oli hienoa ja tanssiporukkakin
kivaa. Tulipa taas mieleen Juhannuskallion kohtalo. Auttaneeko
muu kuin kutsua apuun Länkisen Ilkka ja hänen Katjansa. Heillä on sydän
paikallaan ja järkevää yritystoimintaa. Ottakaa koko Joulupukin
valtakunta huostaanne ja pelastakaa Juhannuskallio – se mitä siitä
vielä on jäljellä – ennen kuin kaiken maailman pikkusielut rakentavat
koko kallion täyteen mökkejään. Ratkeaisi samalla ongelma, mitä
kesätarjontaa turisteille. Ei muuta kuin lavatansseihin Oukulle! Voisi
aloittaa vaikka ensi juhannuksena Wanhan ajan juhannusjuhlista
Juhannuskalliolla lavatansseineen. Lavatanssit kun ovat maailmalla
nykyään jo hittituote. Ties vaikka kiinalaisetkin innostuisivat
pyörähtelemään tänne päin, kun saavat nyt tutustua Shanghain
maailmannäyttelyssä meikäläisiin. Muuten, olen sitä mieltä, että
sanan ’rillumarei’ voisi poistaa Rovaniemen imagosta. Sana viittaa vain
määrättyyn elokuvaan, ei Wanhojen markkinoiden reiluun meininkiin. Marketta Mylläri tanssiva rauhanpapitar | | Kauneus ruokkii sieluammeTulen
juuri aamulenkiltäni kiertämästä Kemijoen rantoja. Lopuksi kierrän
yleensä Kirkkolammen. Sen puisto kukkatarhoinenn on yksi kauneimpia
paikkoja Rovaniemellä. Eriväriset kukkakentät hivelevät silmää.
Lempikukkani, pionit vaaleanpunaisen eri vivahteineen ovat viime
päivinä olleet uhkeimmillaan. Pöykkölän kartano on toinen upea
paikka. Viime sunnuntain Marjetan juhlat taas kerran sen todistivat,
kuinka toimiva tämä kartano on yleisöjuhliin. Sen kauniimpaa paikkaa
saa hakea. Jutajaisten paikka Kemijoen rannassa on myös sitä
ehtaa Kemijoen rantaa. Tunnelmaan ei kuitenkaan sovi, ainakaan
tanssimiseen, nykyinen ruma esiintymisareena. Vain Maria Lundin viehkeä
sulokkuus tanssisolistina sai häivytettyä rumat seinät. Pöykkölään
voitaisiin rakentaa pienimuotoinen kesälava juhannustansseja varten, ja
ehkä myös muita tansseja varten. Nyt siellä on perinteinen
lipunnostotilaisuus juhannusiltana klo 18. Sen jälkeen juhannuksen
voisi hyvin aloittaa tansseilla lavalla, joka rakennettaisiin Pöykkölän
rantaniitylle. Erilaisia vaihtoehtoja on hyvä olla. Voisi olla,
että pikkuhiljaa porukkaa kertyisi yhä enemmän, sillä kyllä
juhannukseen kuuluu ehdottomasti lavatanssit. Kaikki kauneus on hyvin tärkeää, sillä se ruokkii sieluamme ja saa iloa ja vilskettä suoniimme. Marketta Mylläri rauhanpapitar, M. Div. | |
Ajan ajattomuus ja
yöttömyys
Aurinko laskee täällä
Rovaniemellä vasta tasan kuukauden päästä 7. heinäkuuta. Tämä
ihmeellinen, taianomainen aika on taas täällä. Aika jolloin aikaa
ei ole. On vain valoa ja sen tuomaa iloa. Aika on illuusiota. Kaikki
tapahtuu tässä ja nyt. Aika on ajattomuutta.
Ajan ajattomuuden koin
hyvin selvästi myös viime viikonloppuna, kun juhlimme
luokkatovereitteni kanssa vanhalla Lyseollamme. Meidät julistettiin
riemuylioppilaiksi. Juhlimme koko viikonlopun yhdessä, kaksi
rinnakkaisluokkaa. Pari vuotta sitten juhlimme Lyskamme
satavuotisjuhlia ja nyt omia juhliamme. Koimme olevamme kuin ’silloin
ennen’.
Miten tämä ihmeellinen
ajattomuus meissä ilmenee? Siten, että vaikka vuosia tulee, niin ne
eivät tunnu oikeastaan missään. Joka kerta kun tanssin nopeaa
rokkia tai jiveä, tunnen olevani teinityttö. Juuri silloin opimme
nämä tanssit. Ja ihme ja kumma ne ovat kaikki nämä vuosikymmenet
olleet muotitansseja. Se, miltä minusta tuntuu, on tärkeintä. Se
määrittelee, mitä aikaa elän. Voin itse sen ratkaista. Valitsenko
ilon vai murheen, rakkauden vai pelon. Sitä, miten suhtaudun
asioihin, ei voi kukaan määrätä. Tapahtuipa tässä fyysisessä
maailmassa mitä tahansa, itse ratkaisen, miten sen koen.
Olen viime viikkoina
ajellut milloin mihinkin suuntaan näitä upeita Kemi- ja Ounasjoen
rantoja, ihaillut mahtavia jokitörmiä ja niiltä näkyviä
maisemia. En yhtään ihmettele, että meidän ikioma laulumme on
nimenomaan ’Kymmenen virran maa’. Vesi virtaa kymmenissä
virroissa yhtyen kahdeksi isoksi virraksi kaupungin sydämessä
matkallaan kohti valtamerta.
Rakastan maisemia
koti-ikkunoistani. Usein istun keittiön sohvalla ja katselen
hurmaavaa maisemaa Harjulammella, johon taivas kuvastuu veteen
satumaisina väreinä, jotka muuntuvat joka hetki. Olen ottanut
satoja kuvia tästä samasta maisemasta eri aikoina. Napsin kuvia
keittiössä askarrellessani koko ajan. Se on helppoa valokuvausta.
Siunattu on tämä maisema.
Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar, M. Div. | |
Neitikulttuurin
kukoistusta
Mervi Auttin
väitöstöstilaisuus aiheesta ”Etsimessä neitikulttuuri,
1900-luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä”, oli hieno esitys
mukaan lukien aiheeseen liittyvä filmi ja valokuvanäyttely. Lapin
Yliopisto keräsi 8.5. salillisen kiinnostunutta yleisöä.
Nimike ”Neitikulttuuri”
oli meille monelle, itse mukaan lukien, aluksi outo sana. Kun sitä
vähän aikaa pyöritteli kielellään, se alkoi tuntua ihan kivalta.
Joku keskusteluissa ehdotti sanaa ’sinkkukulttuuri’, mutta
vieraaltahan se kuulostaa ja antaa aivan vääriä mielikuvia.
Itselleni tänä
neitikulttuuri on oikeastaan hyvinkin tuttua. Olen kahden tädin
kasvatti, joista kumpikin edusti loistavasti tätä neitikulttuuria.
Toinen oli opettajatar ja toinen kirjanpitäjä/kassanhoitaja. Siis
itsellisiä, vapaasieluisia naisia; naisia joiden ei ’tarvinnut’
mennä naimisiin saadakseen elantonsa. Tämä edellytti koulutusta ja
työtä, josta juoksi omaa rahaa.
Raha onkin näytellyt aina
suurta roolia naisen asemassa. Ilman omaa rahaa olet mitätön,
jonkun miespuolisen henkilön vallan alla. Tämä henkilö yleensä
on isä, aviomies tai veli, niin kuin vieläkin monessa etelän
kulttuurissa. Tai tänäkin päivänä, jos nainen on kotona lasten
kanssa tai jää työttömäksi, hänen miehensä määräysvalta
kasvaa kotona. Tämä ruokkii usein miehen narsistisia ja
sadistisiakin piirteitä. Yllättävää mutta totta. Näin on hyvin
yleistä tänäkin päivänä. Lähes kaikki avioerotapaukset menevät
saman kaavan mukaan. Nainen nujerretaan uhkauksilla, ja usein myös
fyysisen vallan keinoilla. Lapset ovat pelinappuloita, joita halutaan
omaan huostaan, vaikka mies ei osaisi edes puuroa keittää tai olisi
koskaan osallistunut lasten hoitamiseen.
Tämä Neitikulttuuri ei
tarkoita sitä, että nämä neidit olisivat eläneet itseään
varten. Hyvin useissa tapauksissa he koulutettuina kasvattivat ja
kouluttivat sisarusten lapsia, uhraten näin usein myös oman onnensa
täysin tietoisesti. Ilman heitä yhteiskunta ei olisi ollut niin
tasapainoinen, kuin se heidän ansiostaan oli.
Olen syvästi kiitollinen
omille tädeilleni, Lyyli ja Anna Myllärille, jotka olivat oman
aikansa Neitikulttuurin vaikuttajanaisia. He ovat aidosti
vaikuttaneet omaan käsitykseeni naiseudesta ja sen arvosta. Minun
itsetuntoani ei ole kukaan nujertanut. Kiitos myös rakkaalle
aviomiehelleni Jussille, joka oli hieno, vanhanajan herrasmies.
Tällaisiakin miehiä tietysti on aina ollut ja on nykyäänkin.
Kiitos Mervi, että toit
esille tämän naisten oman kulttuurimuodon.
Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar, M. Div. | | OPPIA IKÄ KAIKKI
Kun ikäännyt, voit
joutua viettämään loppuaikasi kemiallisesti tai mekaanisesti
sidottuna. Näin geriatrian professori Sirkka Liisa Kivelä tänään
(19.2.10) aamu-TV:ssä koruttomasti kertoi. Se oli rajua tekstiä
naiselta, joka on alansa harvoja asiantuntijoita ja on vuosia puhunut
tästä asiasta.
Tämä koskee
valtaväestöä, ei mitään pientä vähemmistöä. Tämä koskee
sinua ja minua, aivan tavallisia ihmisiä. Jokainen meistä vanhenee,
enemmän tai vähemmän terveinä. Mutta auta armias, jos olemme niin
vanhoja, että suurin osa ystävistämme on jo mennyt edellä tai
meillä ei ole ketään, joka pitäisi puoliamme.
Jos sinulla on perheessäsi
omaisia, jotka välittävät sinusta, asiasi voivat olla aika hyvin.
Kun joku käy luonasi ja on niin kiinnostunut, että jopa kysyy
lääkäriltä lääkityksesi perään, voit saada hieman enemmän
huomiota. Jos ystäväsi tai sukulaisesi tiukasti kysyy ja on aidosti
huolissaan, jopa lääkäri havahtuu miettimään tilaasi himpun
verran enemmän. Jos omaisesi on myös lääkäri, on asia jo hyvällä
mallilla, sillä lääkäri arvostaa aina toista lääkäriä.
Jos olet sellainen
potilas, että luonasi ei käy ketään, ei edes ystäväpalvelusta,
asiasi ovat armollisessa huomassa. Jos silloin rupeat ääntelemään
ja penäämään joitain oikeuksiasi, saat rauhoittavaa lääkettä.
Tai jos lähdet tutkimaan ympäristöäsi, joudut ehkä sidotuksi
sänkyyn tai ainakin tuoliin istumaan käytävälle, jossa voit
sitten tutkailla ’liikennettä’ aikasi kuluksi.
Sirkka Liisa Kivelän
tekstissä on rajua se, että hänen mukaansa meillä ei ole edes
lääkäreissä geriatrian eli vanhenemisen tieteen osaajia,
puhumattakaan sairaanhoitajista tai muusta henkilökunnasta. Ja
kuitenkin moderni lääketiede on edistynyt hurjasti tälläkin
alalla. Enää ei tarvitse ihmistä vanhenemisen takia huumata
vuoteeseen. Ihmisellä on oikeus vanhanakin saada raitista ilmaa ja
edes pientä ulkoilua. Näinhän kotieläimiäkin lain mukaan tulee
kohdella. Miksi ei siis ihmistä.
Tietoa on, miten hoitaa
rakastavasti, ilman huumeita ja kiinnisitomisia ihmistä, jota vaivaa
luonnollinen asia eli vanheneminen. Jos ihmistä makuutetaan
huumattuna, hänen elintoimintansa hiipuvat, uloste pakkautuu
suolistoon ja aiheuttaa valtavia kipuja. Siihen annetaan sitten
kipulääkitystä. Kuka tahansa huutaisi apua.
Eräs vanha ystäväni,
joka oli koko elämänsä hyvin temperamenttinen, mutta
valitettavasti katkoi jäseniään niin että joutui petipotilaaksi,
koki sen miten sairaalassa todella sairastutaan. Kun hän kapinoi
hieman railakkaammin, hänet eristettiin välittömästi
yksityishuoneeseen, ja sieltä pikapikaa kroonikkojen pariin.
Onneksi tämä ystäväni oli myös koko ikänsä ollut henkisistä
asioista kiinnostunut ja tiesi, että elämä on loppumetreille asti
oppimista. Hän siten tyynesti katsoi ympärilleen isossa huoneessa
ja toivuttuaan hämmästyksestään rupesi henkisesti auttamaan muita
huoneessa makuutettavia. Hän lähetti positiivia, myötätuntoisia
ajatuksia ja energiaa kanssasisarilleen. Ja kuoli levollisesti ja
kiitollisena elämälle tästäkin opetuksesta.
Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar,
M.Div.
| |
LASKETELLEN KEVÄÄSEENLöysin vanhat
laskettelumononi ja mietin, josko niitä voi käyttää uudentyyppisissä
suksissa. Hämmästykseni oli suuri, kun ne kävivät uusiin siteisiin.
Ostin uudet sukset ja kuulin, että saan ilmaista lasketteluopastusta
Ounasvaaralla.
Olikin ratkiriemukasta olla lasten mukana koulussa. Alta aikayksikön
pääsin uusien suksien tuntumaan. Siinä minua auttoi City Sportin
lasketteluopettaja Ville.
Niinpä
siinä sitten kävi, että ostin kuitenkin uudet monot ja kypärän ja mitä
kaikkea nyt lasketteluun tarvitaankin. Mikko ystävällisesti opasti
kaikessa hankinnassa. Nämä kaksi nuorta ihmistä ovat oiva esimerkki
siitä, kuinka palveleva, aurinkoinen asenne on myyjälle kullanarvoinen
ominaisuus. Ja tuo kauppaan aivan varmasti asiakkaita.
Uskaltauduin pian isoon mäkeen. Rovaniemen retkeilijöillä oli sopivasti
viikonloppu Levillä. Lähdin heti perjantai -iltapäivällä rinteeseen.
Etelärinne, jonka pituus on 1,6 km on erinomainen aloittelijalle.
Pitkä, ihana rinne, ilman äkkijyrkänteitä. Kelikin oli mitä mainioin
näin pakkassäällä. Vaikka pakkasta oli 18 astetta, ei se tahtia
haitannut. Innostuin niin, että olin lauantaina viimeisenä rinteessä,
ennen kuin hissi suljettiin.
Olen
huomannut, kuinka ihanat nykyiset sukset ovat verrattuna vanhoihin.
Laskettelu käy kuin itsestään. Lappilaiselle hiihtäminen ja laskettelu
ovat yhtä luonnollisia asioita. Minua nauratti kun huomasin, että sekä
laskettelussa että tanssimisessa on sama tahti. Olen koko ikäni
rakastanut tanssimista. Laskettelussa on samantyyppinen liike kuin
itämaisen tanssin vaakakahdeksikossa. Pehmeät, aaltoilevat liikkeet. Suosittelen
laskettelua. Ainakin kannattaa kokeilla. Aivotkin pysyvät vetreinä, kun
tekee jotain uutta. Itselläni oli lasketteluväliä 15 vuotta eikä se
näytä tahtia haittaavan.
Aurinkoista laskettelukevättä kaikille. Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar |
|
Tärkeä asia muistaa
Olisi
suorastaan ihme, ellei sikainfluenssa olisi rantautunut myös tänne
kotomaahan. Universaalien lakien mukaan on niin, että sinne, mihin
kohdistamme huomiomme, menee energiamme. Jos pelkäämme jotain, vedämme
puoleemme sitä asiaa. Jos rakastamme jotakin asiaa, vedämme puoleemme
rakkautta, ja niin edelleen.
Ajatuksillamme ja
tunteillamme on valtavan suuri vaikutus. Tämä on tärkeä asia muistaa.
Tämä koskee paitsi asioita, myös ihmisiä, tilanteita ja olosuhteita.
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar |
|
KESKIYÖN AURINGON TAIKAA
Ajelin
eilen keskiyöllä upeaa Ounasjoen vartta seuraavaa tietä kotiinpäin.
Olin käynyt moikkaamassa vanhaa koulukaveriani Pietaria Jääskön
kylässä. Meitä kotiseudulleen tulleita paluumuuttajia on lähes joka
kylässä. Ja mikä ettei. Usea on tehnyt uransa jossain muualla ja palaa
sitten siihen rakkaimpaan tehtäväänsä. Niin kuin nyt Pekekin porojensa
luo.
Ihminen kaipaa juurilleen ja sieltä löytyy se
elämän mielekkyys. Ei ole samantekevää, mihin ihminen syntyy. Sillä on
oma sanomansa, jo geeneissä tullut viisaus siitä, mikä eniten resonoi
sielun säveltä.
Niin kaunis on yö kesäinen yö, niin
valoisa ja kuulas. Kun lähestyy Rovaniemeä, tuli sitten mistä suunnasta
tahansa, riemu pomppii sydämessä. Vaarat siintävät joka puolella,
mahtavat joet virtaavat täynnä energiaa yhtymäkohtaansa Lainaalle ja
siitä edelleen mereen.
Käännän yleensä nämä juttuni
englanniksi ja lähetän maailmalle niiden organisaatioiden kautta,
joihon kuulun. Aina tähdennän jutuissani kotikaupunkini ja Lapin
kauneutta ja erityistä sielullista sopusointua.
Olen
usein myös jutuissani maininnut sen ihmeellisen tosiasian, että
keskellä kaupunkia vaarojen syleilyssä Rovaniemellä on myös ikioma
Äitivaara, Ounasvaara. Sen tekee erikoiseksi se, että se on kaupungin
sydämessä.
Myös kaksi isoa virtaa, Kemijoki ja
Ounasjoki muodostavat suuren Y-kirjaimen. Kaikki henkiset ihmiset
tietävät, että se on hyvin voimallinen asia. Jeesuksen arameankielinen
nimi Yeshua antaa sanan Yesh, toisin sanoen 'kyllä' sanan. Saman sanan,
jota me kaikki käytämme kun vakuutamme jotakin asiaa. Jes! Y-kirjain on
kuin ihminen kädet ylöspäin taivaisiin. Ihminen silloin sanoo Kyllä
omalle henkiselle tietoisuudelleen ja kutsuu sitä ilmenemään
elämässään.
Kotikaupungissamme on tällaisia
erikoisia merkkejä. Kuljemmeko laput silmillä. Ovatko nämä asiat liian
lähellä meitä. Miksi emme hyödynnä näitä erikoisia piirteitä muun
muassa matkailussa, kysyn vaan. Ei minua ainakaan turistina
kiinnostaisi pätkääkään jotkut mahtipontiset hotellirakennukset. Siisti
yösija kohtuuhintaan kauniissa ympäristössä riittää vallan mainiosti.
Äkkiäveriäitä kiinnostaa vain rahanteko steriilissä ympäristössä.
Kävin
myös Arktikumissa kuuntelemassa intiaanipäällikkö Istuvan Härän
lapsenlapsenlasta. Hän on selvä merkki siitä, kuinka nykyään
alkuperäiskansat ovat löytäneet oman upean historiansa ja näin oman
identiteettinsä. Ihminen ilman juuria on kuin irtirepäisty kukka, joka
kuihtuu omaan suruunsa.
Onneksi meillä on ihania
nuoria ihmisiä, jotka näkevät suurin kirkkain silmin oman
kotiseutunsa kauneuden. Olen aina hyvin iloinen, kun luen nuoren
ihmisen artikkeleita luonnon puolesta. Kiitokseni Sari Ylipullille ja
muille nuorille poliitikoille, ovatpa he vihreitä tai minkä tahansa
puolueen jäseniä. Nuoret välittävät aidosti ja ovat myös valmiit
tekemään työtä oman ja lastensa tulevaisuuden puolesta.
Kuvassa
maanviljelijä Henrik Wilhelm Mylläri (1863-1944) ja hänen vaimonsa
Kaisa Eveliina Mylläri, o.s. Pöykkö (1862-1947) kahden vanhimman
lapsensa, Lyylin ja Tepon. Tila on Myllärin sukutila Rovaniemen
Katajarannalla. Perheen lapset ikäjärjestyksessä: Stefanus (kuvassa),
Lyyli Kristiina (kuvassa), Linda Katariina, Lyydia Wilhelmiina, Anna
Kustaava, Reino Heikki, Lyydia Eveliina, Saimi Lempi ja Mikko Aapo,
joka on Marketta Myllärin isä.
Olkoon Juhannuksemme valoisa ja pilvetön ylistys keskiyön auringolle!
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar
************************ |
|
KANSANKYNTTILÄNÄ RAUTIOSAAREN UUDESSA KOULUSSA 100 VUOTTA SITTEN
Koulun ensimmäisen opettajan kirje vuodelta 1957
"Eräänä
iltana maalattiin opettajakoroketta ja Kustilan Pietari sanoi:
maalataan tähän opettajalle pitkämielisyyttä, kärsivällisyyttä ja
rakkautta."
Lyyli Mylläri:
KANSANKYNTTILÄNÄ Rautiosaaren uudessa koulussa
"Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä,
niin moni armas tähtönen minulle viittaa siellä."
Nämä
Runebergin säkeet muistuivat mieleeni, kun entinen oppilaani Oskari
Klemetti pyysi minulta kirjoitusta Tottoon Rautiosaaren koulun
alkuajoista. Siirryin ajatuksissani kauas - kauas vuosikymmenien
taa aina viheriään nuoruuteeni asti.
Kesällä v. 1909
valittiin minut mainitun koulun opettajaksi. Koulun puheenjohtaja Janne
Körkkö tuli käymään kirkolla käydessään kotonani ja pahoitteli, että
koulu ei valmistu alkamispäivään mennessä, vaan täytyy aloittaa
vuokrahuoneissa. Siihen isäni sanoi, että eihän sillä ole väliä, ei se
ole valmis tuo opettajakaan. Ajattelin että onhan minulla
päästötodistus seminaarista, mutta en puhunut mitään, sillä tiesin,
että olisin saanut vastaukseksi, mitäs niistä papereista, höpsis.
Koulu
alkoi elokuun puolivälissä, ei ollut vielä rautatietä, vielä vähemmän
autoja. Isä pani renkipojan viemään minua tuon 18 km matkan hevosella.
Hauskaa meidän oli ajella kauniina kesäpäivänä, mutta Valajaskosken
tienoilla rupesi Tennivaaran Eemeli minua "pöljättämhän", että
alkavassa koulussa on aina vanhoja, rippikouluiässä olevia
pojanroikaleita, et pärjää, pois täytyy tulla. Minä sanoin, että ei kai
ne purematta niele. Mutta kun Häkinvaaran päällä alkoi näkyä sininen
Kemijoki ja kauniit punaiset talot, en voinut nauttia ihanasta
maisemasta, kun ajattelin niitä pojanroikaleita.
Lyyli Mylläri 1886-1980
Maalarin
kievarin ystävällinen emäntä syötti ja kahvitti meitä ja lähti itse
saattamaan minua toimipaikkaan. Soudimme yli virtavan Kemijoen Raution
rantaan, ja siitä oli vain pieni matka Vanhaan - Hanniin, jonka
pirtissä 6-viikkoinen "pikkukoulu" alkoi. Tämä talo oli kaukainen
sukulaistalo, isän äidin isä oli tästä talosta kotoisin. Tässä talossa
sitä väkeä kuhisi. Oli 7 miestä pitkiä kuin korpikuuset, saman verran
naisia ja minä vielä lisäksi. Ei täällä silti rähinää kuulunut,
erittäin ystävällisiä, siivoja ihmisiä olivat kaikki.
Sisäänkirjoituspäivänä
oli pirtti täynnä lapsia äiteineen, olipa joku mieskin, m.m. Kustilan
Pietari, jonka siihen aikaan kaikki tunsivat, koska hän toimi lukkarina
kinkereillä. Hän sanoi, eikö tämä toimitus alotettaisi virrellä ja
kysyi mitä veisattaisiin. Ajattelin, että lapset ehkä osaisivat lasten
virren, mutta kun tunsin itseni turvattomaksi, ehdotin "Jeesus anna
armiaasti työn ain' alkaa sinussa". Pietari sanoi sen hyvästi sopivan
ja voimakkaasti kajahti laulu suuressa pirtissä. Hyvä siinä oli opettaa
lapsia tavaamaan, kirjaimia piirtelemään ja numeroita laskemaan.
Lapset
olivat kilttejä ja pieniä, Kustilan Miinalla leuka juuri ja juuri
ulottui pöydän reunalle. Istuimina olivat tukevat penkit pitkien,
kiertokoulua varten tehtyjen pöytien ympärillä. Välitunneilla
leikittiin ruohopihalla. Olimme varmaan suurena vastuksena talonväelle,
mutta ystävällisiä olivat kuitenkin meille hyyryläisille. Hupaisasti
kului aika tässä työntouhuisessa talossa. Oli elonleikkuu,
riihenpuinti, iltasin auttelin vähän emäntiä, vein tyttöjen kanssa
kahvia pellolle, toisinaan olin mukana kun käytiin lehmiä lypsämässä
leveän Kemijoen toisella rannalla.
Mutta lokakuussa
valmistui koulu siihen määrään, että siellä voitiin alottaa varsinainen
kansakoulu. Tuli muuttopäivä, satoi, taivas oli matalalla. Koululla oli
lupa, siellä viimeisteltiin töitä, laitettiin lankuista väliaikaiset
rappuset, naiset siivosivat. Opettajan huoneissa oli kyllä ulko-ovet,
mutta eri huoneiden väliltä ne puuttuivat, kaikki oli aution tuntuista.
Ja silloin minuun yhtäkkiä iski ikävä. Pois, ajattelin, pois vaikka
minne tästä autiosta paikasta. Varmaan näytin sairaalta, koska minulta
kysyttiin sitä. Myönsin, enkä paljon valehdellut, onhan ikäväkin
sairautta.
Illalla kun ajattelimme jo levolla
menoa, kuului ulko-ovelta hiljainen koputus. Rompasaaren isäntä ja
emäntä sieltä tulivat. Isäntä oli sanonut, ettei hän saa rauhaa, pitää
lähteä koululle katsomaan, ikävää taitaa opettaja sairastaa. Hän puhui
minulle kauniisti, sanoi, että he kaikki ajattelivat minua ystävällisin
mielin ja toivoivat minun viihtyvän heidän parissaan. Silloin häpesin,
ajattelin, että mikä minä olen, että minulla pitäisi olla valmiit
luokkasalit ja asunnot ja silloin oli ikäväkin poissa eikä se minua
enää liioin vaivannut.
Kiitollisin mielin olen aina
muistellut ystävällistä ja hienotunteista Rompasaaren Tuomas-isäntää.
Reippain mielin aloitin neliosaisen koulun. Joitakin rippikouluikäisiä
"pojanroikaleitakin" tuli. Kehittyneimmistä muodostin 11- ja 111:nen
luokan. IV:llä oli pari muista kouluista tullutta ja Hannin Fransi,
joka oli niin etevä, että yhtenä vuotena suoritti koko koulukurssin.
Isommat oppilaat olivat hyvin kehityskelpoisia, kiertokoulunopettajat
olivat tehneet kelpo työtä. Kaikki osasivat neljä laskutapaa
kokonaisilla luvuilla, kirjoitustaitokin oli tyydyttävä. Käytös
kaikilla kiitettävä. Raamatunhistorian ja katekismuksen osasivat yhtä
hyvin kuin opettaja itse. Tyttöjen käsityötaito oli hyvä: sukat ja
vanttuut syntyivät vaivatta, joten minulla oli aikaa opettaa pienempiä.
Iltaisin oli koululla vielä työntekijöitä, maalareita y.m.
Eräänä
iltana maalattiin opettajakoroketta ja Kustilan Pietari sanoi: maalaan
tähän opettajalle pitkämielisyyttä, kärsivällisyyttä ja rakkautta.
Mutta minä sanoin, että tarvitaan siihen myöskin tarmoa, vieläpä
ankaruuttakin. Pietari vain nauroi ja sanoi, että pidemmälle ne hänen
maalauksensa vievät, ja minun täytyy myöntää hänen olevan oikeassa.
Marraskuussa
tuli tarkastaja Kerkkonen. Hän ihmetteli, että koulu oli niin valmis,
komea kello seinällä, verhot ikkunoissa, iloinen räsymatto eteisessä,
tauluja arkullinen ja fysikaalinen kalusto. Kun sanoin, että nämä
ihmiset haluat, että heidän koulunsa on kunnossa, sanoi hän: "Pyytäkää
nyt kuuta taivaalta." Ei tahtonut uskoa, että minun tosiaankaan ei
tarvinnut mitään kärttää.
Koulutuntien jälkeen
tarkastaja piti hyvin omalaatuisen puheen lapsille. Hän käski heidän
olla paljon ulkona, syödä ja juoda maitoa, kulkea kuin kissa
maitoastian jäljessä. Lasten mentyä otin tarkastajan puhutteluun ja
sanoin ihmetteleväni, että hän ei käskenyt lasten ahkerasti lukea
läksyjä ja olla tottelevaisia kotona ja koulussa. Hän vain nauroi ja
sanoi, että eihän näille tarvitse sellaista puhua. Nämähän ovat niin
kesyjä, että tulevat kädestä syömään. Ainoa, joka täällä on kipsakka,
on opettaja itse. Ajattelin, että täytyy viran puolesta olla, ettei
mene hulinaksi, mutta en ruvennut enempi neuvomaan esimiestäni.
Seuraavana
talvena sama tarkastaja tuli ja hänen mukanaan nuori unkarilainen
opettajatar, joka omilla varoillaan tuli Suomeen oppiakseen kielen. Hän
oli hyvin kiinnostunut oppilaiden hiihtotaidosta. Hän katseli
akkunasta, kun oppilaat lähtivät suksilla koulun ovelta ja laskivat
notkon yli saunamäelle ja siitä jyrkänteeltä Hirvassuvannolle. Hän
koetti selittää, että hän kirjoittaa tästä unkarilaiseen lastenlehteen.
Tarkastaja käski minun pitää pitkää välituntia, että tytär saa
tarpeekseen katsoa kummaa. Hän oli hyvin huumorintajuinen herra.
Hyviähän
suksimiehiä oppilaat olivat. Talvella kulkivat aivan suksilla, ei
silloin teitä aurattu, pitkät olivat matkat Lassilan niemeltä,
Häkinvaaralta, Muurolasta ja muualta. Syksyt ja keväät olivat pahimmat,
kun täytyi kulkea vuolaan Kemijoen yli. Mutta ei se näyttänyt heitä
surettavan, reippaita olivat.
Kaksi vuotta olin
opettajana Rautiosaarella. Sinä aikana koulu mielestäni tuli silloisiin
oloihin nähden melko valmiiksi. Sitä ei voi kuitenkaan sanoa
opettajasta, eikä tullut valmista vielä niinä neljänäkymmenenä vuotena,
jotka olin kauppalassa opettajana. Se on tuo kasvatustyö niin kuin
elämäkin, että ottaa hyvät luulot pois.
Koulun
perustamisen 100-vuotisjuhlia vietetään lauantaina 16.5.09 Rovaniemn
Rautiosaarella. Marketta Mylläri lähetti tätinsä Lyyli Myllärin
kirjoituksen. Kirjoitus on julkaistu Rovaniemen Totto ry:n
kotiseutujulkaisussa vuonna 1957. |
| PELASTAKAA LAPSET KEVÄTAURINGOLTA
On varoitettu hyvin paljon
siitä, että lapsia ei saa altistaa voimakkaille auringonsäteille. Etenkin nyt
kevätaikaan, jolloin lumen häikäisy vielä lisää valon voimakkuutta. Kuitenkaan
tämä valistus ei näytä menneen perille, varsinkaan isillä.
Jäällä hiihtäessäni olen usein
tavannut nuoria vanhempia, jotka kulkevat lastenrattaiden kanssa. Usein he
antavat auringon paistaa suoraan pienen lapsen kasvoihin. Vaikka lapsella on
aurinkolasit päässä, ovat kasvot täysin alttiina auringolle. Vaarallinen
ihosyöpä saa alkunsa juuri näin, kun pienenä jo altistuu auringolle ja iho
palaa.
Karmein näkemäni tapaus sattui
viime lauantaina. Olin tulossa Alakorkalon laavulta. Aurinko paistoi täysillä
ja viima oli melkoinen laavulle mennessä. Palatessani vastaan tuli mies ajaen
kovaa vauhtia pyörällä. Hänellä juoksi koira hihnassa, joka oli kiinni
pyörässä. Sitten toisessa narussa oli pulkka, jossa makasi pieni lapsi. Lapsen
pää retkotti takakenossa, niin että hupun viisto kulma viiletti jäätä pitkin.
Lapsella oli aurinkolasit, mutta kasvot olivat aivan paljaat otsaa myöten
ja elottoman näköiset.
Mies itse oli pukeutunut
vähintään oudosti. Hänen ristiselkänsä housujen yläpuolelta ammotti paljaana
pitkälle selkään.
Mitään keinoa saavuttaa miestä
ei ollut, sillä hänen vauhtinsa oli todella kova. Lapsi olisi myös saattanut
pudota kyydistä, ilman että hän olisi edes huomannut.
Rukoilin lapsen ja tämän
kaitsijan puolesta ja rukoilen edelleen, että kaikki on hyvin.
Siunaten ja rakastaen Marketta Mylläri rauhanpapitar |
|
KALEVALAN PÄIVÄNÄ
On
aika kiva, että Onni juhlii nimipäiväänsä aina Kalevalanpäivänä. Olen
tuntenut ainakin yhden Onni-nimisen, joka oli hyvin kalevalainen
sielultaan ja mieleltään. Hän oli yksi niistä hyväntahtoisimmista
ihmisistä, joita olen tuntenut. Hän eleli pienessä mökissään
Kolpeneenharjulla Rovaniemellä. Hän eleli oman tahtinsa mukaan
puuhaillen kaikenlaista, mitä 'luonnontaiteilijat' kulloinkin saavat
inspiraation tehdä. Vuosikausia hän auttoi minua puutarhatöissä iloinen
virnu kasvoillaan, aina ystävällisenä ja ahkerana. Ilman tätä Onnia
tuskin olisin edes tullut toimeen puutarhani kanssa. Tällaisia
luonnonlapsia sentään vielä löytyy. Sellaisia, joilla sydän on kultaa
ja joilla on hyvin läheinen suhde luontoon.
Kalevala
tuo mieleeni myös mieheni Jussi Kivelän. Hän oli sielultaan ja
sydämeltään niin suomalainen ja kalevalainen kuin vain voi olla. Hänen
lukupiirissään vuosikymmeniä sitten sain ensimmäisen kosketuksen
kalevalaiseen kauneuteen ja viisauteen. Hän oli sellainen opettaja,
jonka oppilaat tuskin myöhemmin sanoivat, että Kalevalan opiskelu oli
tylsää pakkopullaa. Ja miksi näin? Siksi, että hän oli niitä ihmisiä,
jotka olivat sisäistäneet kalevalaisen viisauden. Tällaisiakin ihmisiä,
jotka elävät todeksi sen mihin uskovat, on olemassa.
Me
suomalaiset, useimmat meistä, tuskin edes tiedämme, millainen
aarreaitta Kalevalamme on. Se kuuluu maailman pyhiin kirjoihin. Ai
miksikö? Sen takia, että maailmankirjallisuuden pyhiin kirjoihin
luetaan sellaiset Margien kirjat, joissa kerrotaan universaaleista,
koko ihmiskuntaa koskevista hengen asioista. Kaikissa Suurten
Uskontojen pyhissä kirjoissa, vanhoissa mytologioissa ja filosofisissa
järjestelmissä näin kerrotaan. Kalevalamme kuuluu näihin teoksiin.
Tiedätkö
rakas suomalainen, että Kalevala on hyvin monikerroksinen, monella
avaimella avattava. Siinä on käytännön ohjeita käytännön elämää varten.
Siinä on suurta runollisuutta ja kauneutta. Mutta siinä on paljon,
paljon enemmän. Se on myös Itsetuntemusopas. Se kertoo aivan samat
asiat kuin moni muu tämän ajan ja muinaisajan viisas kirja.
Kalevala
kuvaa syvässä merkityksessä etsijän tietä. Se jakaantuu kahteen
pääosaan: Ensin on Puhdistuksen tie eli Kosioretkeläisen tie, joka
päättyy Häihin Pohjan Neidon, ihmisen korkeamman minän, kanssa. Häiden
jälkeen alkaa varsinainen Tiedon tie eli Samporetkeläisen tie.
Pyhä
Kolminaisuus eli Trimurti, joka esiintyy kaikissa Suurissa Uskonnoissa,
on myös Kalevalassa. Väinämöinen edustaa tahtoa, Ilmarinen tietoa ts.
järkeä ja Lemminkäinen tunnetta, ts. rakkautta. Kaikki ihmisen kolme
olemuspuolta siis. Ja kaikki nämä sankarit kosivat ihanaa Pohjan
Neitoa. Kuka saa neidon lopulta ansiotöiden jälkeen omakseen? Kukapas
muu kuin jumalaisen järjen edustaja Ilmarinen, joka Sammon osaa takoa.
Ihmisen
on saatava tunne- ja järkipuolensa, siis Lemminkäinen ja Ilmarinen
itsessään tasapainoon. Sen jälkeen on toivoa, että Väinämöisvoimat ts.
tahto hänessä herää. Tahto on ihmisessä ensin hyvin heikko, mutta
vähitellen se herää ja kasvaa. Kun tahdon olla hyvä, tahdon tehdä
oikein, tahdon muuttaa itseäni parempaan suuntaan, rupean henkisesti
kasvamaan.
Minulle oli vuosikymmeniä sitten valtava
elämys löytää Kalevalan syvällinen henkinen puoli. Se oli niin
järisyttävä kokemus, etten ole siitä oikeastaan vieläkään toipunut. Se,
että meillä suomalaisilla on tuhansia vuosia vanha oma viisaus,
esivanhempiemme jo kauan sitten todeksi elämä! Kuinka huikeat näköalat
meillä suomalaisilla onkaan. Emmekä vielä ole kuin pintaa raapaisseet
oman Kalevalamme tuntemisessa. Olemme unohtaneet henkisen alkuperämme
ja vasta aavistelemme. Mutta hyvä näinkin.
Ihmettelin
jo vuosia sitten ja ihmettelen edelleen, miksi suomalaiset ovat näin
tietämättömiä omasta kulttuuriperinnöstään. Vai tulisimmeko niin
ylpeiksi, että emme kestäisi tietoa? - Onhan sanottu, että suomalaiset
vasta nyt ovat löytämässä omaa identiteettiään. Ja että suomalaisten
uusi kulttuurikukoistus on vielä edessäpäin. Meidän 'pottimme' Euroopan
ja koko maailman yhteiseen kulttuuritarjontaan on juuri nyt tulossa. Ja
merkit ovat todella jo näkyvissä.
Olkaamme iloisia
ja kiitollisia, että meillä on tällainen aarreaitta kuin Kalevala,
josta voimme ammentaa kauneutta sieluumme, virkistystä ja viisautta.
Siunaten ja rakastaen,
Marketta Mylläri
rauhanpapitar
******************** |
|
PARAS YSTÄVÄNI
Kuka
on paras ystäväni? Siinäpä kysymys. Mitä vastaisin, kun jokaisessa
ystävässäni on ainutlaatuinen sielunsäde, joka tuo lämpöä ja lohtua
omaan sieluuni. Jokaisen sielunkauneus on aivan omanlaisensa eikä ole
verrannollinen kenenkään kanssa.
Meidän tulisi aina
ensisijaisesti ottaa yhteys ystäviimme sielutasolla. Eikä ainoastaan
ystäviimme, vaan myös kaikkiin ihmisiin. Se tarkoittaa sitä, että
luomme yhteyden sydämestä sydämeen. Se on mahdollista, vaikka emme
olisi fyysisesti edes tekemisissä toistemme kanssa. Keinoja ovat
ajatuksemme, joita lähetämme ikään kuin auringonsäteinä omasta
sydämestämme. Voimme visualisoida 'rakkauspyörän', joka lähettää
säteitä omasta sydämestämme kaikkiin niihin sydämiin, joita haluamme
ajatella ja vaikkapa tukea.
Ajattelen esimerkiksi
Lapin Kansan lukijoita ja vielä lähemmin kaikkia niitä ihmisiä, jotka
lukevat juttujani. Ajattelen, että sanani koskettavat Sinua, lukijani.
Koska pyydän sanoihini voimaa, ne aivan varmaan myös koskettavat Sinua
ja saavat Sinussa aikaan jotain hyvää. Ehkä jotain kaunista, joka itää
sielusi sopukassa tullakseen esille sellaisena hetkenä, joka on
Sinulle sopiva. Sinun ei tarvitse edes ajatella sen kummemmin koko
asiaa. Eikä minun tarvitse muuta kuin lähettää sanani Sinulle. Se
tavoittaa Sinut, jos itse niin haluat.
Vaikka
oletkin minulle läheinen, rakas lukijani, on minun silti tunnustettava
Sinulle, että on kuitenkin eräs, jota pidän sittenkin Parhaimpana
Ystäväni. Ethän loukkaannu, jos sanon, että se olen minä itse. Se
tarkoittaa sitä, että minun tulee ensin rakastaa itseäni pystyäkseni
rakastamaan Sinua. Kun olen ystävä itselleni, voin myös olla Ystävä
Sinulle sydämessäni.
Tutkin vanhaa päiväkirjaani
ajalta, jolloin olin opiskelijana Viittakiven Opiston talvikurssilla.
Olin silloin jo opettaja, mutta vietin vapaata vuotta opiskellen tässä
kansainvälisessä kansanopistossa. Tässä pieni ote päiväkirjastani:
"...
En jaksa kuunnella Sirpaa tarpeeksi, en jaksa olla hänelle uskollinen
ystävä. Tahdon olla vapaa ja antaa ystävyyssuhteiden muodostua
itsestään. Auttaminen on eri asia. Vai onko? Eikö kuunteleminen olekaan
auttamista? Miten saada voimaa, että osaisi tehdä oikein? Miksi haluan
olla niin usein yksin? Se on suorastaan vietinomainen tunne.
Tuntuu siltä, että voisin olla tässä pienessä ullakkohuoneessani kaiken
vapaahetkeni. Hassu ajatus - tuli juuri nyt mieleeni - mutta sanoo sen,
mitä tarkoitan. Juuri nyt en kaipaa seuraa. Silti en halua eristäytyä
ja pidän näistä lähimmäisistäni. On vain sellainen tunne, että
"Sisimpäni on eniten seuraa vailla".
Tällaista
kirjoitin vuosikymmeniä sitten. Ja voin sanoa, että tänä päivänä asia
on samoin. Ja näin sen tuleekin olla. Myös ystävyyssuhteiden pitää
syntyä ja elää vapaasti ilman pakotteita.
Olkoon jokainen päivä Ystävän päivä.
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar
******************** |
|
USKON VAPAASEEN VAIKUTTAMISEEN
(Tämä artikkeli on lyhennetty versio samasta aiheesta, kirjoitettu 22.9.08.)
Näyttää
siltä, että ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuus on todella ottanut
kvanttihypyn. Se, mitä joku vuosi sitten pidettiin täytenä pötynä, on
nyt arkitodellisuutta suurelle osalle ihmisiä. Onhan totta, että kun
joku keksii jotain, jopa samalla hetkellä toinen oivaltaa saman asian.
Ajatuksemme
ovat yhteisiä. Ei ainoastaan internet ole yhteinen tietovarastomme,
vaan kaikki mitä ajattelemme, vaikuttaa kaikkeen. Onhan sekin jo
todistettu, että kokeen tekijän oma huomiointi ja ajatukset vaikuttavat
kokeen lopputulokseen. Kaikki on energiaa, jopa elottoman näköinen
esine, puhumattakaan ihmisistä, eläimistä, kasveista ja kaikesta
luonnosta ympärillämme.
Se, mikä ihmisiä yleensä
pelottaa, on muutos. Ja kuitenkin muutos on ainoa varma asia
elämässämme. Jos takerrumme vanhaan epätoivoisesti, kärsimme itse
eniten. On oltava joustava uudelle, säilytettävä vanhasta se, mikä on
arvokasta, ja tehtävä tästä kaikesta itselleen sopiva synteesi. Rohkeus
itsenäiseen ja vapaaseen ajatteluun ja toimintaan on kaiken edellytys,
jos haluaa elää mielekästä elämää mielekkään tuntuisessa maailmassa. Me
itse luomme oman elämämme.
Entä sitten vaikuttaminen omaan ja ympäröivään maailmaan?
Ihmisten
tietoisuus on valtavasti kasvanut koko ajan. Enää ei
katsota tumput suorina, vaan ihmiset ryhtyvät ruohonjuuritasolla
vaikuttamaan omaan kohtaloonsa. Jos ei ihminen itse välitä elämästään,
niin kuka sitten. Ei mikään ylikansallinen firma aidosti välitä
ihmisistä eikä heidän elämästään pätkääkään. Poliitikotkin ovat olleet
näiden firmojen talutusnuorassa hyvin pitkälti.
Mutta
tapahtuu sentään: suuretkin firmat ja valtarakenteet romahtavat. Ja
näin tietenkin tapahtuukin, jotta uutta pääsee syntymään. Joten,
romahtakoot rauhassa vanhat, huonoiksi osoittautuneet rakenteet.
Uutta, toimivampaa tulee aina tilalle.
Uskon
siihen, että kansalaisvaikuttaminen ja ihmisten herääminen ovat suurin
vaikuttaja ihmiskunnassa. Johtajat ja poliitikot tulevat ja menevät,
yhtiöt syntyvät ja romahtavat, kulttuuritkin uudistuvat koko ajan.
Se, mikä säilyy muuttumattomana, on ihminen ja ihmisen usko elämään. Se on kaiken perusta.
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
vapaa vaikuttaja
******************* |
|
JOULUSHOPPAUS MEDITAATIONA
Johtajamme
kehottavat meitä pelastamaan talouden ostamalla ja kuluttamalla
mahdollisimman paljon. Talouden rattaat muuten pysähtyvät. Samaan
aikaan meitä maapallon asukkaita kehotetaan säästämään ympäristöä ja
planeettaamme omalla toiminnallamme. Ketä siis kuunnella. Taitaa olla
niin, että omaa sisäistä ääntään.
Rakas mieheni Jussi
aikoinaan ei suostunut astumaan kauppoihin ennen joulua muuta kuin
pakolliset kaupparessut. Pidin sitä hiukan ylireagoimisena. Mutta
tarkemmin ajatellen, hän taisi olla aika viisas. Miksi saattaa oma
mielenrauhansa alttiiksi moiselle touhulle.
Kuvan ottanut Raija Suopajärvi/Lapin Kansa ©Lapin Kansa
Opiskellessani
kauppakorkeakoulussa yksi pääaineistani oli markkinointi. Hain kerran
työtä lehtorina ja minut jopa valittiin opettamaan markkinointia.
Kunnes pysähdyin miettimään, mitä olin menossa opettamaan. Olin
nimittäin ruvennut funtsimaan niitä keinoja, joita olin opiskellut.
Uskoinko todella siihen, että ihmisiä voi manipuloida ja saada ostamaan
suurin piirtein mitä vain. Ostamaan sellaistakin, mitä he todella eivät
tarvitse. Ostamaan jopa kaiken maailman krääsää. Rahalla, jota heillä
ei ole. Ottamalla lainaa ja vippejä. Ja lopulta saamaan oman taloutensa
ehkä vararikkoon perintätoimistojen taholta. Jonkin sortin
velkavankeuteen ainakin.
Rauhanpappina uskon siihen,
että ulkoinen rauha tulee vain sisäisen rauhan kautta. Vain yksilöiden
kautta tulee rauha maailmaan. Niinpä mielenrauhansa säilyttäminen on
erittäin tärkeää jokaiselle, joka haluaa vaikuttaa maailman rauhaan.
Mielenrauhaansa
voi helposti testata seuraavalla tavalla. Menee johonkin suureen
ostoskeskukseen, kun siellä on mahdollisimman paljon ihmisiä. Kulkee
tyynenä kuin viilipytty kaiken keskellä. Ei osta mitään, vain
ihmettelee kaikkea sitä mitä ei tarvitse. On positiivinen ja
rauhallinen koko ajan. Säteilee sisäistä rauhaansa. Jos jokin asia
häiritsee, niin silloin on vielä paljon opiskelemista tässä rauhan
asiassa. Lykkyä tykö kaikille. Testi on helppo tehdä ja ihan hauskakin.
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar
******************* |
|
Vivat Lyska!
Olipa
vuosisadan juhlat! Niin mahtava ohjelma oli Lyskan satavuotisjuhlissa,
että me vanhemmat lyskalaiset ihastuneina seurasimme nykyisten nuorten
ohjelmaa. Niin korkeatasoista ohjelmaa, niin upeaa ja hauskaakin, saa
harvoin kokea. Ylistyssanat jo loppuvat!
Ja mikä
parasta: Ounasvaara on pelastettu. Kun nuorten lopussa laulama mahtava
Oodi Ounasvaaralle soi, niin väreet kävivät selkärangassa.
Toivottavasti myös kaupunginjohtaja Mauri Gardinin selkärangassa.
Meillä ei ole pienintäkään huolta kaupungista ja sen suojelemisesta,
kun meillä on tällaisia nuoria. Nuorissa aivan aidosti on tulevaisuus.
Nuoret eivät seiso tumput suorina vaan vaikuttavat elämäänsä ja
ympäristöönsä. Juuri näin. Kiitos rakkaat nuoremme!
Yhteislyseon luokka I D v. 1952-53. Marketta Mylläri edessä toinen vasemmalta
Juhlat
jatkuivat Pohjanhovissa riemukkaissa merkeissä. Ja seuraavana aamuna
kirkossa, kirkkokahveilla ja lopuksi vielä omat juhlat kotonani. Kun ne
rakkaat lukion tyttökaveritkin tulivat, kuka mistäkin, oli riemu
todella katossa.
Kun iltakoneet ja junat veivät
koulukaverit koteihinsa, jäi haikea tunnelma kotiini. Mutta onhan
meillä kahden vuoden päästä riemuvuosi, kun tulee 50 vuotta siitä kun
kirjoitimme.
Tapaamisiin!
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
onnellinen lyskalainen
************************** |
|
MIE OON ROVANIEMELÄINEN
Tässä yksi vastaus Rovaniemi-päivien yleisöteemaan 'Kuka mie oon?'
Mie
oon Maila Maire Marketta Mylläri, rovaniemeläinen kaikilta juuriltani,
niin kauaksi kuin katseeni yltää. Synnyin 7. lapsena 10-lapsiseen
maanviljelijäperheeseen Katajarannalla olevaan Myllärin maataloon.
Samalla paikalla on seissyt samanniminen maatalo niin kauan kuin on
asiakirjoja ruvettu Rovaniemellä kirjoittamaan. Isäni äiti syntyi
Pöykkönä Pöykkölässä ja hänen äitinsä Alaruokasena. Äitini syntyi
Keskiojana ja hänen äitinsä tila oli nykyisen Luonto-opiston ja
ympäröivien muiden rakennusten maita Ojanperällä. Keskiojaan tuli
isäntä Ruikan talosta Jaatilasta ja oli omalta nimeltään Alaruikka. Kun
talon peri nainen, niin talon nimi säilyi aina entisenä.
Olen
usein mielessäni ihmetellyt, miten niistä harvoista sodassa säilyneistä
taloista kolme keskeisellä paikalla olevaa ja omaan lähihistoriaani
kuuluvaa on edelleen pystyssä. Mikä ihmeellinen varjelus, suojelus ja
siunaus näissä taloissa on ollut ja on edelleen! Nämä kolme vanhaa
mahtitaloa, Mylläri, Pöykkölä ja Alaruokanen ovat edelleen myös eläviä
ja täynnä toimintaa. Alaruokasen talo keskustassa kaupungin
edustustiloina, Pöykkölä kotiseutumuseona ja Mylläri edelleen saman
suvun hallussa. Nämä kolme taloa muodostavat kolmion. Sitäkin olen
miettinyt useamman kerran.
Arvi veljemme on
vaimonsa Tuulan kanssa rakkaudella ja hellien kunnostanut Myllärin
kaksi vanhaa päärakennusta, niin sisältä kuin ulkoa, sekä koko
pihapiirin komeaan kuntoon. Tuskinpa koskaan historiansa aikana on
Myllärin talo kokenut tällaista kukoistusta. Pihakin kukkaloistossaan
on todella viehättävä. Tästä rovaniemeläisestä helmestä, parin
kilometrin päässä kaupungin keskustasta, harva tietää mitään, sillä
ympäröivät rakennukset peittävät sen nykyään liiankin tarkasti. Joelta
päin sentään näky on esteetön.
Miksi näin tarkkaa
sukuselvitystä? Siksi että olen todella ylpeä juuristani. Olen ylpeä
nöyrästi ja kiitollisena. Tunnen ikään kuin kaikki esivanhempani
eläisivät minussa, etenkin naiset. Naiset ovat aina olleet hyvin
voimakkaita maataloissa. Kun miehet olivat pellolla, metsässä, missä
tahansa tienastissa, tai sitten sodassa, oli naisten tehtävänä hoitaa
koko tila. Kyllä siinä nainen sai venyä äärirajoille. Sitten tuosta
vain pyöräytti kymmenen lasta ja jatkoi työntouhua keskeytyksettä!
Henkisyys
suvussamme on aina kulkenut tätien kautta. Ja tämä henkisyys on aina
ollut avarakatseista, kaikkea muuta kuin tiukkapipoista
hurahtaneisuutta puoleen tai toiseen. Katto korkealla, seinät leveällä
on omassa kirkossa ollut. Vapaata, itsenäistä ajattelua ei mikään eikä
kukaan ole vapaalta talonpojalta/tytöltä koskaan onnistunut viemään ja
tukahduttamaan.
Veren perintö itselläni on
selvääkin selvempi. On ollut helppo lähteä maailmalle ja saada uusia
vaikutteita. Ensimmäinen outo asia, jonka etelän reissuillani koin ja
opin, oli halaaaminen. Ilmeisesti Lapin kansa ei liikoja tunteitaan
julkisesti näyttänyt. Tämä ja muu tunteiden ilmaisu piti oppia etelän
ihmisiltä.
Löytääkseen juurensa on
lähdettävä ensin pois. Ja palattava monta kertaa, lähteäkseen taas.
Kunnes sitten palaa jäädäkseen. Veri vetää kotiin ja sille ei voi
mitään. Näin on hyvä, olen myös kokenut.
Miten koen
Rovaniemen kehittyneen. Varsinkin viime vuosina upeasti. Annan
arvosanan 9. Ainoa asia, joka tuntuu pahalta, on jonkinasteinen
pöyhkeily ja korskeus, varsinkin rakentamisessa ja Ounasvaaran
hyötykäytössä. Kun kävin viimeksi Ounasvaaralla, siellä näytti pahalta.
Maisema Juhannuskalliolta oli kasvanut umpeen. Ja kaikenlaisia
lukollisia aitauksia oli entisen hiihtomajan lähettyvillä. Arvelinkin
ystävälleni, että ehkä seuraavan kerran kun tulen, täytyy maksaa
pääsylippu voidakseen käydä Juhannuskalliolla. Tällainen tuntuu
surulliselta. Niin kuin sekin, että Isorakalla oleva ikivanha
mänty, monien sukupolvien maamerkki, on kuin hämäkinverkossa
risteilevien sähköjohtojen keskellä.
Tällaiset ovat
pieniä seikkoja jonkun mielestä, mutta sille joka rakastaa
kotiseutuaan, tällainen kertoo joidenkin tahojen välinpitämättömyydestä
ja ehkä myös tietämättömyydestä.
Kokonaisuutena
olen optimistinen Rovaniemen ja koko Lapin kehityksen suuntaan. Toivon
kylläkin, että jonkinsortin hidastuminen saisi aikaan
järkevöitymistä niin rakentamisessa kuin luonnonvarojen
hyväksikäytössä. Koko Lapissa pitäisi nyt vetää henkeä ja miettiä,
mihin ollaan menossa. Haluammeko Lapista vain turistien reservaattia
virkistyskäyttöön vai edelleen ympärivuotista asuinpaikkaa kaikille
lappilaisille.
Olen peräänkuuluttanut henkisyyttä
myös Napapiirin matkailutoimintaan. Olen vuosi sitten lanseerannut
vision siitä, että joulupukki ei yksin riitä viemään joulun henkisyyttä
maailmalle. Pelkät kauniit illuusiot eivät riitä. On saatava mukaan
myös henkinen, avarakatseinen osuus ohjelmaan. Olen naisenergian
puolesta puhuja. Sielussani elää rovaniemeläinen maatalon emäntä ja
maailmankansalainen, rauhanpapitar. Nämä ovat nykyään minun
rovaniemeläisyyttäni, joilla haluan palvella niin kotikaupunkiani kuin
koko Lappia.
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar, M.Div, KTM
**************************
|
|
VALON ILOTTELUA
8.8. 2008 Lapin Kansa
Tämä
valon runsaus kesäaikaan täällä pohjoisessa on aina yhtä suuri ihme.
Katselen ikkunoistani avautuvaa taivasta ja sen värejä hullaantuneena.
Se on kuin taivaallista elokuvaa, jossa valot, värit ja kuviot
vaihtuvat koko ajan. Leikiten ja iloiten. Englanninkielessä on hauska
sanapari light/delight, eli valo/ilo. Se kuvaa mielestäni hyvin tätä
tunnelmaa. Pohjoisen taivas on valoisa, vaikka aurinko ei aina
paistaisikaan, sillä valo siivilöityy pilvien takaa ja pilkahtelee
sieltä yllättäen ja iloiten. Niin kuin juuri nyt tätä kirjoittaessani.
Ja pikkuhiljaa illat hämärtyvät salaperäiseen elokuun pehmeyteen.
Elämän monimuotoisuus ja vaihtelevuus on hienoa.
Työn
ja loman rytmi on sekin hieno asia. Ihminen kaipaa rytmitystä
elämäänsä. Pääasia on se, että elää täysillä sitä hetkeä mitä
kulloinkin elää. Miksi murehtia mitään etukäteen. Jos murehtii jotakin,
vetää puoleensa sitä murhetta. Sitä mitä ajattelee, sitä vetää
puoleensa. Tämä on hyvä muistaa.
Koulujen alkaessa
näin loman jälkeen moni opettaja vetää syvään henkeä ja lähettää
yläkertaan toivomuksen, että jaksaa seuraavaan lomaan asti. Niin
minäkin aikoinaan opettajana ollessani. Kutkuttava tunne mahanpohjassa
oli pelonsekaista iloa tulevasta työstä. Kohdata kaikki uudet kasvot
edessään, saada taas tuntuma työhön, että päästään tuttuun rutiiniin.
Rutiini tuntui pelastavalta köydeltä. Varmaan näin on vieläkin, ja
yleensäkin elämässä. Kunhan vain muistaa ilonruiskeita piristämään
rutiinia.
Mistä on hyvät opettajat tehty? Luulenpa,
että lempeydestä ja lujuudesta. Lempeä ihminen on levollinen ja tyyni
niin kuin Dalai Lama. Hänen aurinkoaan ei mikään pimennä. Ajattelen
omaa Lyyli-tätiäni, tätä Maria-sieluista rakasta ihmistä. Hänen
luokseen oli helppo tulla. Niin ilossa kuin surussa. Hän ei arvostellut
ketään, kuunteli sydämellä ja myötäeli suurella rakkaudella. Silti hän
oli omassa työssään opettajana tunnettu hyvästä kurinpidosta. Häntä
kunnioitettiin ja arvostettiin. Lempeys ei siis ainakaan ole lepsua
suhtautumista, vaan myös lujuutta. Olla luja ja lempeä yhtä aikaa. Tätä
moni kasvattaja ja opettaja varmaan yrittää lasten kanssa.
Jos
ihminen on voimakas ja luja siinä mielessä, että hän ei ajelehdi muiden
odotusten mukaan, vaan toteuttaa oman elämänsä käsikirjoitusta, hän
joutuu pohtimaan samaa asiaa. Omaa voimaansa ja ihmisten mahdollisia
reagoimisia siihen. Useat ihmiset pelkäävät voimakkaita ihmisiä, vaikka
tämä voima ei kohdistuisi heihin millään lailla. Pelkkä tunne voimasta
riittää, koska se saa aikaan omassa itsessä tunneryöpyn ja
mahdollisesti pelonsekaisia ajatuksia.
Lempeys on
avain kaikkeen kanssakäymiseen. Sellainen suhtautuminen, ettei
kenenkään tarvitse pelätä minua, ei aiheesta eikä aiheetta. Jos ei
tarvitse pelätä, ei myös tarvitse puolustautua, ei tarvitse
linnoittautua olemattomia vaaroja vastaan. Voin olla yhtä aikaa luja ja
lempeä. Voimakas oman tieni kulkija ja oman elämäni toteuttaja.
Itsenäinen elämääni koskevissa päätöksissä heilumatta muiden odotusten
mukaan. Lempeästi suhtautuen muihin ihmisiin ja heidän päätöksiinsä.
Sallien muille saman vapauden, tyrkyttämättä omaa malliani sen
kummemmin. Elää ja antaa muiden elää.
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
**************************
PUHETAITO KOHTA HUKASSA
Kesällä
on paljon kivoja tapahtumia ja juhlia ulkosalla. Mikä sen ihanampaa
kuin kaunis sää, upea maisema ja hymyilevät ihmiset, jotka tulevat
nauttimaan kesästä, tapaamaan ystäviään ja saamaan aisteilleen
virkistystä.
Juhlan kohokohta on juhlapuhe. Mitä
ihmiset odottavat kesäisessä tapahtumassa puheelta? Rentoa kivaa
tunnelmaa ja ainakin kerran kunnon naurunpyrskähdystä. Hyvä puhuja
voikin helposti testata puheensa aitouden: montako kertaa yleisö
purskahti nauramaan. Se on hyvä mittari. Edellyttäen, että ollaan
iloisessa kesätapahtumassa eikä hautajaisissa.
Mikä
on tärkein ominaisuus loistavalla puhujalla? Mieleeni tulee kirjailija
Annikki Kariniemi, joka oli räiskyvän upea persoonallisuus. Siellä
nauru raikui, huumori lensi ja hengen ravinto siivitti puhetta, missä
hän kulki. Taatusti ei hänen puheensa ollut paperista luettua,
monotonista 'tilannekatsausta'.
Siispä päädyn
tähän: tärkein ominaisuus puhujalla on persoonallisuus. Puhuja joko
ottaa yleisönsä tai sitten ei. Siihen ei tarvita kirjanoppineisuutta,
arvoasemaa tai mitään titteliä. Ne päinvastoin usein ovat esteenä
sujuvalle kielenkäytölle ja luovat vain kapulakieltä.
Olen
todella huolissani. Minkälaisia puhujia nykyinen kulttuuri kasvattaa?
Tuijottaminen pitkin päivää näyttöpäälle, lähettäminen kaksitavuisia
sanoja kännykkään tai sähköpostissa lyhyesti asioiminen tuskin
edesauttavat puhetaitoa. Jos ei nyt sitten yksikseen rupea puhumaan,
onhan sekin taidelaji.
Onneksi ulkoilmajuhlassa on
helppo kirmaista pakoon, vaikkapa puun juurelle kuuntelemaan lintujen
laulua. Ne ainakin vielä viehättävät lauluillaan.
Siunaten ja rakasten
Marketta Mylläri
**************************
JUHANNUSAATTO PÖYKKÖLÄSSÄ
Lapin Kansa 4.7.2008
Juhannus
tuo mieleeni vaaleansiniset lemmikit ja valkoiset kielot. Kielojen
kanssa sopii hyvin moni pieni kukkanen, mutta jotenkin lemmikki aivan
erityisen hyvin. Lemmikeistä tulee mieleeni sana 'lempeys'.
Lempeys
on avain kaikkeen kanssakäymiseen. Voi lempeästi suhtautua muihin
ihmisiin ja heidän päätöksiinsä. Sallien muille saman vapauden,
tyrkyttämättä omaa malliaan sen kummemmin. Elää ja antaa muiden elää.
Tänä
juhannuksena koin lempeän juhannuksen Pöykkölän kartanolla
juhannusaaton iltana lipunnostojuhlassa. Missään muualla en muista
nähneeni niin korkeaa lipputankoa ja isoa sinivalkoista lippua niin
läheltä. Paikka on suorastaan maaginen: hivelän kaunis peräpohjalainen
maalaismaisema, taustalla virtaava vesi, kukkakedot ja vanha
historiallinen kartanomiljöö rakennuksineen.
Joka
juhannus, jos suinkin mahdollista, olen aloittanut juhannuksen vieton
aattoiltana kello 18 Pöykkölän tanhuvilla, ja sieltä juhliminen
aikaisempina vuosina on jatkunut Oukulle tanssimaan.
Koin
aikamoisen yllätyksen tänä vuonna. Jutajaisten ohjelmassa ei edes
mainittu koko Pöykkölän tapahtumaa. Hyvät hyssykät! Eikö tässä
kaupungissa enää kunnioiteta tällaista vanhaa, ihanaa perinnettä!
On
paljon ihmisiä, joilla ei ole omaa kesämökkiä, minne paeta
hiljaisuuteen. Ja on niitäkin ihmisiä, jotka eivät halua paeta tästä
kauniista kaupungista minnekään. Pöykkölään on kiva kävellä, pyöräillä,
ajaa autolla ja bussitkin pääsevät hienosti ympäri ajaen tuomaan
porukkaa paikalle.
Tapasin Pöykkölässä
hollantilaisen pariskunnan, joka ihmeissään ja ihastuksissaan
taivasteli, minne olivat tulleet aivan sattumalta. He olivat lähteneet
kävelemään kauniita rantakatuja pitkin ja nähneet kartasta
kotiseutumuseon paikan. He halusivat juuri tällaista kokea. Niin
minäkin.
Kaikella rakkaudella: Olisikohan nyt
kotiseutuyhdistys Toton aika pohtia asiaa tarkemmin ja ruveta pitämään
Pöykkölän puolta. Juuri kotiseutuyhdistys on omiaan vaalimaan tällaisia
vanhoja perinteitä, niin että nuoremmatkin oppivat kunnioittamaan ja
rakastamaan kotiseutuaan.
Vaaleansiniset lemmikit ja
valkoiset kielot muistuttavat lempeydestä. Keskikesällä elämä on kuin
lempeää leikkiä Pöykkölän kartanolla. Virtaavat vedet, kukkakedot ja
kiireetön, kaunis yöttömän yön taika.
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
**************************
USKON KIITOKSEN VOIMAAN
Lapin Kansa 4.6.2008
Meillä
jokaisella on paljon aihetta kiitokseen. Katso ympärillesi ja näe se
kaikki. Tutkaile sydäntäsi ja koe se kaikki. Jokainen hetki on
kallisarvoinen, vaikka se kiitääkin pian ohi. Tämänpäiväinen on jo
kohta eilinen, niin kuin tämän päivän sanomalehti.
Mitä
jää jäljelle tästä hetkestä? Maapallommekin on miljoonia vuosia vanha.
Mitä merkitsee yksi kiitävä hetki, yksi sukupolvi ihmiskunnan elämässä.
Puhumattakaan yhdestä elämästä. Voi kulkea hautausmaalla ja miettiä,
kuka kukin on. Muistaako tätä ihmistä joku. Kuka muistaa
päivänpolitiikkaa hetkisen kuluttua, ja niin edelleen.
Rovaniemi
ja koko Lappi tuhottiin viime maailmansodassa. Monen elämäntyö, monen
sukupolven elämäntyö oli tuhkakasoina ja raunioina. Mitä ihminen
kuvittelee olevansa ja tekevänsä pienillä asioillaan tässä kaikessa.
Voi kysyä, mitä pysyväistä jää jälkipolville. Kenen työ jättää
siunauksen jälkeensä.
Mitä jää sukupolvien
työstä? Se mikä on ollut luonnollista prosessia. Se missä ihminen
oli Luojansa kanssaluoja; ymmärsi kunnioittaa luontoa ja kaikkia
luontokappaleita; ymmärsi olevansa osa suurta kokonaisuutta, ykseyttä;
ymmärsi oman pienuutensa, mutta myös suuren vastuunsa ihmisenä.
Ihmiselle
on annettu suuri vastuu tästä maapallosta. Emme suotta ole saaneet
jumalaista älyä, viisautta ja rakkautta sydämiimme. Se on annettu
siksi, että osaisimme sitä käyttää viisaasti ja sopusoinnussa kaiken
elämän kanssa. Vain siten ihminen täyttää oman osansa Luojan luomassa
maailmassa ja on siunaukseksi itselleen ja kaikille ja kaikelle.
Antamalla itsensä nöyrästi Luojansa kanssaluojaksi, antautumalla
johdatukseen, luottamalla ja kiittäen kaikesta.
Kiitoksella
on ihmeellinen vaikutus. Se mitä kiittää, kasvaa ja enenee. Se mihin
kohdistamme huomiomme, saa energiaa ja voimistuu. Ajatukset ovat
valtavan voimakkaita, olivatpa ne minkälaisia tahansa. Siis
varjelkaamme ajatuksiamme, niin että ne levittävät ympärilleen
siunausta ja lievittävät kanssaihmistemme elämää. Olipa kyseessä jokin
katastrofi tai pienen ihmisen arkipäivän murhe, myötätunnollamme ja
rakkaudellamme on eheyttävä voima.
Tulen juuri
hoidattamasta jalkojani. Olen oppinut, että ihanaa ylellisyyttä on
kerran kuukaudessa helliä jalkojaan. Jalkapohjissa on akupisteet joka
elimelle. Jalkamme kantavat koko painoamme päivästä toiseen. Eikö siis
ole aihetta kiittää jalkojaan ja hoitaa niitä!
Itse
kiitän kaikkia, joiden palveluja käytän. Annan erityisen kiitoksen
kaupassa, josta löydän raikkaita, tuoreita luomuvihanneksia ja
-hedelmiä. Olen myös oppinut, että aina voi kysyä ja pyytää sitä, mitä
haluaa lisää kaupan valikoimaan.
Kiitän
jalkojenhoitajaani, kampaajaani, hammaslääkäriäni, autoni huoltajaa ja
kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka iloisesti ja ystävällisesti
palvelevat. Kiitän myös kaikkia omaisiani, ystäviäni, naapureitani ja
kaikkia lähimmäisiäni heidän rakkaudestaan ja tuestaan.
Myös
kiitän tämän lehden toimittajia ja niitä, jotka mielipiteillään
valaisevat ja tuovat esille meille kaikille tärkeitä asioita.
Uskon
todella, että kiittäminen luo hyvyyttä maailmaan. Se tuo iloa itselle
ja toisille. Tehkäämme kiittämisestä mielipuuhaamme!
Siunaten ja rakastaen,
Marketta Mylläri
**************************
KUNNIOITUS, AITOUS, YKSINKERTAISUUS
Lapin Kansa, Rovaniemi, 1.5.2008
Vietin
tässä hiljakkoin pari viikkoa USA:ssa. Osallistuin SanctaDivinan
pääsiäisretretiin, joka kuului osana pappiskoulutukseni
jatko-opiskelua. Olen koko ikäni opiskellut ja ilmeisesti näin jatkan
edelleenkin, koska tahti ei näytä hiipuvan. Kun jotain oppii, niin heti
tulee uusia haasteita. Hyvä näin.
Kun en vähään
aikaan ole taas reissannut maailmalla, en myös tiennyt hinnoista
paljoakaan. Suuri oli sitten hämmästykseni, kun kävi ilmi, että lento
Rovaniemeltä Helsinkiin ja takaisin maksoi enemmän kuin lento
Helsingistä Amsterdamin kautta Minneapolikseen ja takaisin. Hyvät
hyssykät! Ei tehnyt mieli lentää kotimaassa. Mietin, että monikohan
maksaa itse lentonsa, ja ovatko kaikki Lappiin tulevat turistit lähes
miljonäärejä. Ja onko ihme, että eteläisestä Suomesta on todella
edullisempaa reissata etelän kuin pohjoisen suuntaan.
Niinpä
sitten matkasin junalla Helsinkiin. Ystäväni Liisa Helsingissä
otti minut vastaan, vei hoitolassaan turvesaunaan, hieroi minut
eteerisillä öljyillä, syötti ihanaa luomuruokaa ja muutaman tunnin
levon jälkeen vei vielä aamuvarhaisella lentokentälle. Hyvät ystävät
ovat kullanarvoisia. Näin Helsingin kautta reissaamisessa on tämäkin
hyvä puoli, että voi samalla tervehtiä ystäviään.
SanctaDivinan keskuspaikka on maaseudulla
lähellä pientä Athens-nimistä kaupunkia Wisconsinissa. Kumpuilevaa,
rauhallista maaseutua, muistuttaen Lappia myös ilmastoltaan, lunta joka
puolella vielä pääsiäisenä. Osallistujia oli kiva pieni porukka, joista
olin ainoa meren takaa. Paikan vetäjänä toimii rakastettava Sophia,
opinto-ohjaajani jo Beloved Communityn pappisseminaarin ajoilta.
Tärkeimmäksi
asiaksi muodostui tässä opiskelussa sitoutuminen elinajaksi kolmeen
perusasiaan: Kunnioitus, Aitous ja Yksinkertaisuus. Lappilaisena koen,
että tällaisiin asioihin on luonnollista sitoutua.
Kunnioitus
kattaa kaiken elämässä. Se on kaiken sen kunnioittamista, mitä
arvostaa. Ihmisyyttä itsessään ja muissa. Kaikkien luontokappaleiden
kunnioittamista. Kaiken luonnon kunnioittamista. Sen ymmärtämistä, että
on osa suurta kokonaisuutta, Ykseyttä Luojan luomassa maailmassa. Sitä,
että huolimatta ihonväristä, uskonnosta, rodusta, kulttuurista tai
muista näennäisistä eroavaisuuksista olemme yhtä suurta perhettä koko
ihmiskunta.
Aitous on rehellisyyttä itsessään. Sitä
että pyrkii olemaan aidosti sitä mitä on, teeskentelemättä. Aito
ihminen arvostaa itseään ja muita kanssaihmisiään. Arvostaa sisäistä
kauneuttaan, viisauttaan ja jumalyhteyttään. Niin itsessä kuin kaikissa
muissakin.
Yksinkertaisuus on sitä, että antaa
asioiden tapahtua luonnollisesti, yrittämättä väkisin muuttaa asioiden
kulkua. Kuitenkin loppujen lopuksi asiat kulkevat omaa luonnollista
rataansa, haluaa sitä tai ei. Se tarkoittaa myös viisautta ja
kärsivällisyyttä antaa siementen itää rauhassa, auringon ja sateen
pehmentää maaperää, kasvien kasvaa ja kukkasten puhjeta, kun on niiden
aika. Ihminen on Luojansa kanssaluoja ja antautuu
ilolla hänen instrumentikseen, välineekseen, työrukkasekseen;
ymmärtää, että asiat ilmenevät aina omalla, jumalaisella ajoituksella.
Nämä
kolme elämän totuutta: kunnioitus, aitous ja yksinkertaisuus, sopivat
mielestäni hienosti Lappiin ja voisivat olla vaikka lappilaisuuden
tunnus. Mikä ettei, voimme ruveta mainostamaan Lappia näillä
ominaisuuksilla. Samalla rupeaisimme rakentamaan pieniä
rauhankappeleita ympäri Lappia ja Suomea ja miksei kautta maailman.
Voisimme aloittaa Napapiiriltä!
Tällaisen vision
sain tältä reissultani. Se tuntuu viisaalta ja käyttökelpoiselta. Olen
valmis tekemään työtä tämän vision toteuttamiseksi.
Siunaten ja rakastaen,
Marketta Mylläri
**************************
Kemijärven kriisi, kirkko ja yhteiskunta
Kiitos
piispa Samuel Salmi. Sananne Lapin Kansan artikkelissa 24.1.ovat
rohkeita ja osoittavat, että myös kansankirkkomme on mukana tukemassa
lappilaisia. Juuri ne ihmiset, jotka asuvat täällä ympärivuotisesti ja
pitävät Lapin elävänä, tekevät mahdolliseksi sen, että Lappi pysyy
houkuttelevana, jonne myös muut ihmiset tuntevat vetoa.
Naiset
ovat myös ruvenneet kirjoittamaan mielipiteitään tällä palstalla.
Olenkin jo ihmetellyt, eikö tämä Lapin tilanteemme kiinnosta naisia
lainkaan. Tiedän sydämessäni, että meillä on valtava käyttämätön
reservi naisten viisautta joukossamme. Meidän tulisikin enemmän
kannustaa naisia ryhtymään aktiivisiksi vaikuttajiksi omissa kylissään,
työpaikoillaan ja yhteisöissään. Yrittäjänaiset, martat, mariat ja
kaikki ihanat naiset yksissä tuumin rohkeasti ideoimaan ja toteuttamaan
uusia haasteita. Vain olemalla aktiivisesti mukana voi toteuttaa
unelmiaan. Naisella on voimaa, jos toimeen ryhtyy. Osoittihan Päivi
Kemijärvellä, että junankin saa kulkemaan!
Yhden
tärkeän asian haluaisin tässä tuoda esille. Jos rupeaa vastustamaan
jotakin henkilöä tai asiaa, antaa energiaa, eli siis voimaa tälle
henkilölle ja asialle. Olen nähnyt ällistyttäviä tapauksia, joissa
vastustaminen onkin ollut toisen osapuolen voitto. Ainakin lyhyellä
tähtäimellä. Jonkin viisaan ajatuksen puolustaminen on täysin eri asia
kuin jonkin asian vastustaminen. Ja tulokset ovat myös aivan eri
luokkaa.
Tässä esille tulleessa Lapin
itsehallintomallissa on valtavasti voimaa. Kun ihminen tuntee, ettei
voi vaikuttaa elämäänsä millään tavalla, niin mitä siitä muuten seuraa
kuin turhautumista, kaiken lössiksi heittämistä. Asia lähtee lumipallon
tavoin vyörymään alamäkeä vieden lopulta ihmisen ja paikkakunnan
itsetunnon mennessään. Alkaa kierre ja se vain vahvistuu. Tämä on
pysäytettävä.
Aivan samoin toimii päinvastainen
lumipallon liikkeellelähtö. Ihminen kokee itsensä tärkeäksi, innostuu
pienistä askareistaan, saa uusia ideoita, kertoo niistä kavereilleen,
ja kohta onkin porukka rakentamassa jotain yhdessä. Kaveri etelässä
kuulee, että hei, siellä pienessä kylässähän tapahtuu jotain. Sinne
voisi lähteä ainakin käymään. Ja niin edelleen. Lapset ja lapsenlapset,
serkut ja kumminkaimat tulevat ensin ihmettelemään, sitten jäävät ja
ihastuvat entiseen kotiseutuunsa, tuovat kännykkänsä, kannettavat
tietokoneensa, siveltimensä, vasaransa ja niin edelleen ja rupeavat
itsenäisesti toimimaan. Ja mikä tärkeintä, vahvistunut itsetunto saa
myös menestymään.
Eräs tärkeä asia, joka on tullut
esille näissä kannanotoissa, on avoimuus. Päättäjiltä todella odotetaan
avoimuutta. Sitä, että asioista kerrotaan ja annetaan tilaisuus
vapaaseen keskusteluun. Ettei asioita tuoda valmiina kokoukseen ja
tehdä vaaleilla valituista edustajista tarpeettomia. Sellaisesta
turhautuu jokainen. Ei ole olemassa johtajaa ilman johdettavia.
Tarkoittaa sitä, että johdettavat kyllä osaavat myös pudottaa
johtajansa alta aikayksikön. Vaikka kyseessä olisi pääministeri tai
joku muu kansan alun perin valitsema.
Utopiaako? Ei
todellakaan. Jos ei ole visioita, ei myös tapahdu mitään. Se lumipallo
vyöryy ja saa paljon aikaan. Tässä tapauksessa kaikille osapuolille
viisaita ja elämänmyönteisiä asioita.
Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
**************************
Suojelkaamme Lapinmaatamme
Upeaa
Hannele, rakas lääninrouvamme, ja Heikki ja muut toimittajat Lapin
Kansassa sekä kaikki Kemijärven puolestapuhujat! Vau, vielä on ytyä
tässä maankolkassa! Tuonpa myös oman korteni tähän yhteiseen kekoon.
Loistava
idea tämä Lapinläänin oma itsenäisyys. Miksi tosiaan vain Ahvenanmaalla
voisi olla tällainen asema kuin sillä on. Sopii kysyä hyvällä syyllä.
Miksi Lapin alkuperäiskansalla ei olisi oikeutta oman kulttuurinsa,
kielellisten eroavaisuuksiensa ja oman ympäristönsä suojeluun. Miksi
meidän tulisi alistua etelän ihmisten lomaunelmien reservaatiksi. Hehän
pistäytyvät täällä viipyen vain viikon silloin tällöin, kuorien kerman
itselleen. Meille jäävät vain 600 ylimääräisen lennon jälkeensä
jättämät saasteet, jotka ironista kyllä erittäin todennäköisesti
lisäävät ilmaston lämpenemistä niin, että sitä kaivattua lunta ei kohta
ehkä ole laisinkaan. Traagista, sanoisin että jopa koomista, jos asia
ei olisi niin perinpohjin vakava. Äiti Maa kärsii, sen luonto, eläimet
ja me kaikki, jotka asumme täällä ympärivuotisesti.
Kemijärven
sellutehdas on tosiaan jäävuoren huippu. Jokainen voi todeta, että se
tapa jolla meitä lappilaisia kohdellaan, on yhdellä sanalla sanottuna:
ylitsekäveleminen. Voisiko näin tapahtua Ahvenanmaalla?
Rovaniemeläisenä,
jonka äidin ja isän suvut ovat satoja vuosia viljelleet näitä Kemijoen
rantapeltoja, tunnen vastuuta ja suurta tarvetta puolustaa kotiseutuani
myös tässä ihanassa kaupungissamme. Miksi meidän pitäisi antaa rakas
Ounasvaaramme rinteet joidenkin harvojen ökyjen mökkipalstoiksi. Miksi
nämä matkaajat eivät voisi asua mukavasti kaupungin hotelleissa ja ajaa
viiden minuutin matkan taksilla Oukun huipulle. Hyvät hyssykät!
Mitä me olemme tekemässä Ounasvaaralle!
Maailmalla
kulkiessani huomasin, ettei minua kiinnostanut pätkääkään jotkut
samannäköiset rakennukset ja viritykset, mitä turisteille on
rakennettu. Etsiydyin sinne, missä tapasin paikallisia ihmisiä. Miksi
ihmistä kiinnostaisi matkata maailman toiselle puolelle pällistelemään
samaa kuin jokaisessa muussakin paikassa.
Jos ei
arvosta kotiseutuaan ja omaa kulttuuriaan eikä puolusta näitä, on kyllä
sitten myös muistettava, ettei ole lupa suutansa avata kritiikkiin. Ja
saa myös luvan posket punaisina selittää jälkikasvulleen, miksei tehnyt
mitään. Voi mennä häpeämään nurkkaan omaa arkuuttaan, ujouttaan, vai
mitä se lieneekään.
Ehdotan näin julkisesti, että me
Lapin naiset otamme ohjat käsiimme ja rauhalla ja rakkaudella
yhteistuumin rupeamme rakentamaan tätä lääniämme, niin että jokaista
kylää, vaaraa ja tunturin rinnettä järkevästi, ympäristöasiat huomioon
ottaen kohdellaan, jokaista lappilaista kunnioitetaan, samoin kuin
tietysti myös matkailijoita. Me kaikki olemme samassa veneessä. Jos
tämä Äiti Maamme sietokyky ei enää kestäkään meidän toilailujamme,
saamme kaikki vastata teoistamme ja tuntea seuraamukset. Olkaamme
järkeviä ja vaalikaamme sitä, mikä on sydäntämme lähellä. Lappilaiset
on aina tunnettu rehellisyydestään, aitoudestaan ja välittömyydestään.
Olkaamme edelleenkin sellaisia.
Siunaten ja rakastaen,
Marketta Mylläri
************************** |
|
Kauniit illuusiot
Mitä
me koemme kauniiden illuusioiden kautta. Siinäpä miettimistä itse
kullekin, etenkin näin juhlapyhien ja -viikkojen jälkeen. Arjen
todellisuus saa monen hengähtämään: vihdoinkin olemme arjessa ja
todellisessa elämässä. Mitä on todellinen elämä? Työntekoa ja rutiinia
kaiketi. Ja sen lomaan välillä juhlaa, tietysti, eihän ihminen muuten
kestäisi. Kun odottaa jotakin, on kaikki paljon helpompaa. Odotamme
viikonloppua, kesälomaa, joulua, talvilomaa ja niin edelleen. Elämme
jatkuvassa odottamisen tilassa. Ja kun se kauan odotettu vihdoin tulee,
on pieni kiitävä hetki joka pysäyttää rutiinin. Entä sitten, mitä sen
jälkeen?
Koin tällaisen omituisen pysähtymishetken
kerran kauan sitten opiskeluaikoinani vieraalla maalla. Olin
vaihto-opiskelijana ja töissä myyjättärenä tavaratalossa New Yorkin
keskustassa. Monta kuukautta valtavaa hössötystä. Vielä aattoiltana
kaupat olivat auki kello kuuteen. Roikuin sen jälkeen maanalaisessa
pitäen kiinni kattohihnasta, kunnes pääsin ulos Brooklynissa. Yritin
etsiä joulukukkaa. Kun en löytänyt pyysin kukkakauppiasta laittamaan
männynoksia ja joitakin punaisia kukkia siihen joukkoon. Asuin silloin
sukulaisten sukulaisten luona. Joulua vietimme, kuten kaikki muutkin,
yhden yön ja yhden päivän. Joulun ihme tapahtui yöllä. Lähdimme
Harrietin ja Johnin kanssa yöllä kävelemään naapurustoon. Lunta oli
kinoksittain, talot loistivat kirkkain lampuin. Se ihmeellisin asia oli
syvä hiljaisuus. Kuin suuri kissaeläin olisi vetänyt hetken henkeä.
Joulupäivä
oli sitten hiljaista yhdessäoloa. Tapaninpäivää ei tunnettu ollenkaan.
Silloin alkoivat valtavat alennusmyynnit. Ja yhtä iso ruljanssi kuin
ennen sitä yhden vuorokauden kestänyttä joulua.
En
tajunnut silloin enkä tajua nytkään, mikä saa ihmiset hysteerisesti
käyttäytymään joulun nimissä. Onko se suuri illuusio, jota me ihmiset
etsimme. Etsimmekö jotain sellaista, mikä ei yksinkertaisesti ole niin
vain löydettävissä. Mutta kaipuu on valtava. Ja pettymys hyvin
usein myös samaa luokkaa. Mutta ei aina, onneksi. Eihän ihminen muuten
kestäisi tätä arkista elämäänsä.
Elämys on tämän ajan
mainossanoja. Meidän tulee kokea elämyksiä. Ja niiden kautta saada
sisältöä elämäämme. Niin, miksipä ei. Suuri elämys todella voi muuttaa
silmänräpäyksessä elämämme. Mutta minulla on tunne, että se elämys ei
niin vain tule pakottamalla. Se vain tulla tupsahtaa elämään, kun sitä
vähiten odottaa. Ihmeellisellä, omituisella tavalla useinkin. Niin kuin
nyt tuo joulu vieraalla maalla minulle. Vastoin kaikkia odotuksia se
hiljaisuus löytyi suurkaupungin yön hetkestä. Liekö syynä sitten
valtava vastakohtaisuuksien kirjo. Mene ja tiedä.
Itselleni
tämä joulu oli ensimmäinen pitkästä aikaa kotopuolessa. Suloinen
muisto jäi Songan kylän Fantasiakuvaelmasta metsässä. Pikkusiskoni
kanssa nautimme täysin sydämin tästä tapahtumasta. Kuinka pieni Songan
kylä ja sen ihanat ihmiset olivat talkoovoimin Liljan opastamina
saaneet aikaan sellaisen ihastuttavan fantasian. Mietin polun varrella
kuinkahan keveissä lenkkareissa kulkeva nuori ulkomaalainen mahtaa
selvitä lumessa. Sitten näin hänen ilmeensä kun hän seurasi pienten
tonttujen kisailua. Hänen silmänsä säteilivät ja hän näytti hyvin
onnelliselta. Istuimme silloin kaikki pitkän pöydän ympärillä,
satakunta ihmistä, ja söimme erittäin herkullista joulupuuroa
sekahedelmäsopan kera.
Tällaista juuri meidän tulisi
enemmän antaa tänne tuleville matkailijoille. Pieniä aitoja hetkiä
luonnon helmassa aitojen paikallisten ihmisten parissa. Ilman sen
kummempaa touhottamista ja keinotekoista 'elämyksellisyyttä' .
Tätä
kirjoittaessani paukkuu jo ulkona. Miksiköhän uusi vuosi yleensä
otetaan vastaan hirveällä paukkeella, aivan kuin olisi sota.
Koiraihmisenä olen aina kärsinyt tästä ajankohdasta. Ja ihmetellyt,
miksi me juhlimme näin omituisesti uutta vuotta. Eikö meidän pitäisi
hiljentyä rukoilemaan rauhaa maailmaan, ihmisille, eläimille, koko
luomakunnalle. Rukouksen voima on suuri, paljon suurempi kuin osaamme
edes kuvitella. Jokainen ajatuksemme singahtaa maailmaan
ja löytää kohteensa.
Olkaamme siis tarkkoja ajatuksistamme ja vaalikaamme sellaisia ajatuksia, jotka tuovat siunausta ja rauhaa meille kaikille.
Siunattua Uutta Vuotta 2008 meille kaikille!
Marketta Mylläri
************************** |
|
AITO JA ALKUPERÄINEN
Ihana,
kosteanlämmin sää hyväilee ihoa. On helppo hengittää ja askel on kepeä.
Ihailen kaunista kotikaupunkiani Rovaniemeä. Kahdessakymmenessä
vuodessa kaupunki on mennyt koko ajan hienoon suuntaan. Ihastuttava
keskusta, mahtavat jokirannat hyvin hoidettuine puistoineen ovat
viehättävät silmälle ja askeleelle. Kulkipa minne päin tahansa, aina on
kaunista. Vaarojen syleilyssä, kahden mahtavan virran yhtymäkohdassa on
maagista vetovoimaa.
Olen ihmeekseni
tajunnut, että joet muodostavat ison Y -kirjaimen. Englanninkielinen
sana yesh, joka tarkoittaa kyllä, on universumin voimakkain sana (olipa
kieli mikä tahansa). Y on kuin ihminen kädet taivasta kohden. Hän sanoo
kyllä rakkaudelle, rauhalle, ilolle ja valolle. Päinvastainen sana
kutistaa kaiken energian kielteisyydellään. Vau, tämäkin vielä
rakkaassa kotikaupungissani!
Usvainen ilma tekee hyvää iholle. Tämän vuoksi britti-ihmiset ja muut
saarilla asuvat, ovat niin heleäihoisia. Joten aina löytyy hyvää
kaikessa, jopa kosteassa säässä.
Kävinpä näin reipastuneena täydentämässä jääkaappini varastoa isossa
marketissa. Etsin rieskaa, sitä oikeaa ja alkuperäistä, jossa on vain
vettä, ohraa ja suolaa. Oli monta leipälaatikkoa täynnä mitä
erilaisimpia rieskoja. Parin rouvan kanssa ihmettelimme, missä se oikea
rieska on. Kaksi laatikkoa oli tyhjänä, lempirieskamme siis
loppuunmyyty. Sitten viimein ikionnellisena löysin rieskapussin, jossa
luki: Lapin rieska, Aito ja alkuperäinen. Ilahduin suotta. Luin mitä
rieska sisältää. Siinä on 15 eri ainetta. Hyvät hyssykät! Aidossa
lappilaisessa rieskassa on vain kolme ainetta: vesi, ohra ja suola.
Olen syönyt rieskaa lapsesta asti. Maalaistalossa leivottiin aina
rieskaa. Muistan kuin eilisen päivän, kun pari vuotta vanhempi veljeni
tuli juosten tätien luo, jossa asustin, ja sanoi: "Äiti leipoo rieskaa
ja mieki oon paistanu!" Siitä vaan kipin kapin juoksemaan pirttiin.
Jäin ovensuuhun ujona, josko äiti huomaisi. Ja totta kai äiti huomasi.
Juuri uunista otettu lämmin rieskanpala käteeni, voi sulana juosten sen
päällä, niin että oli kiiru syömään. Voi rieskan autuutta!
Ymmärrän, että rieskanimitystä käytetään litteästä leivästä (jossa ei
pitäisi olla hiivaa), mutta miten saa luvan painattaa pussin päälle
sanat: Lapin rieska, Aito ja alkuperäinen. Siinä riittää ihmettelemistä
pienellä ihmisellä.
Olen ruskaviikot ajellut tuntureille, tehnyt kierroksen
Pyhä-Luosto-Levi-Pallas-Saariselkä ja pitänyt siellä rauhanrukouksia.
Minulla on myös ollut ruskavieraita etelästä. Olen ollut hyvinkin
suosittu. Moni ystäväni etelästä ei ole koskaan käynyt näillä
leveysasteilla. Ihmetys ja ihastus ovat oikeita sanoja kuvaamaan heidän
tuntemuksiaan.
Että näin kaunistako täällä on, näin paljon vettä, vaaroja ja oma vaara ihan kaupungin sydämessä.
Selitän niin kuin norjalaiselle ystävättärelleni ja opiskelukaverilleni
Beritille: Miksi et ole tutustunut omaan maahasi, vaan mennä viipotat
vieraita maita koko ajan. Berit asuu Oslossa, tekee töitä jossain
vanhusten hoitolaitoksessa kaiket pyhät ja loma-ajat. Ja näillä
rahoilla matkustelee koko ajan maailmalla. Ilman että olisi koskaan
käynyt pohjoisessa Norjassa. Rakkaudella häntä olen moitiskellut.
Hyvähän minun on sanoa. Täältä kun aikoinaan oli pakko lähteä
opiskelemaan etelään, niin reissasi halki Suomen mennen ja tullen.
Onneksi Lapin matkailu voi tarjota jokaiselle sopivaa kohdetta. On
erämaata, patikkareittejä ja kaikentasoista majoitusta. Viisaasti ja
harkiten, luontoa, ihmisiä, eläimiä ja kasvillisuutta arvostaen ja
kunnioittaen kaikille löytyy sopua ja yhteiseloa. Ympäristön suojelussa
voimme myös olla esimerkkinä muulle maailmalle. Rauhaa ja rakkautta
säteillen ja siunaten.
Marketta Mylläri
Rovaniemi
************************** |
|
POHJOISEEN TIENI VIE...
Istun
pienellä kivellä katse avaraan, kuivaan kankaaseen, taustalla pieniä
mäntyjä ja vaaran sinervyyttä. Tuuli kuin enkelin kosketusta iholla,
auringon kultaista leikkiä varvuissa.
Join
pari kupillista kahvia, söin rieskanpalasen, sitä aitoa ohraista, ja
jälkimakeaksi rahkapiirakan ja juustokakunpalaset. marjasangossa on
pohja mustikoiden peitossa. On suloinen tunne olla Äiti Maan sylissä,
kotona, esiäitien ja -isien kotikonnuilla. Tänne tunnen kuuluvani. Joka
solu sen osaa kertoa. Miten muuten koko keho olisi kuin pysähtyneessä
autuudessa. Näin varmaan on ihmislapsen tarkoituskin tuntea. Iloiten ja
vapaasti hengittäen. Kiireetön, ikuinen Läsnäolo sisimmässä ja
ympärillä.
Kolmas kerta toden sanoo. Niin minullakin. Aikoinaan lähdin Helsinkiin
opiskelemaan, kotiin palaisin kesäisin silloin tällöin. Sitten
pysyvämmin kesäisin mieheni Jussin kanssa. Kunnes sitten muutimme
kokonaan ja asetuin opettajaksi. Kun muutimme Jussin kanssa uuteen
taloon, vanhan pienemmän yhteyteen, tuntui se pysyvältä muutokselta.
Kunnes yksin jäätyäni, aikani työtä tehtyäni päätin lähteä taas
maailmalle. Vuoden sen kestikin, peräti ympäri maapallon. Kun palasin
vapalana lintuna, ei vakituinen työ enää houkutellut. Jätin kaiken
taakseni, paitsi collie koirani Ladyn, jonka kanssa suuntasimme
Tampereelle, uusien oivallusten ja kokemusten keskelle.
Niin vain vierähti 16 vuotta Tampereella, suggeopettajana ja
-kouluttajana, uutta jatkuvasti opiskellen. Nyt viimeksi rauhanpapiksi.
Rauha on sydämen asia. Se alkaa aina sydämestä ja leviää kuin spiraalin renkaat ulos ja ylös, kaikkialle.
Äiti Maa minut kotiin toi. Täällä tahdon olla lja vaikuttaa. Teen
rauhanpalvelusta päivittäin, esittäen 12 suuren uskonnon
rauhanrukoukset kotialttarillani.
Juuri nyt, täällä Pöyliövaaran maastossa, mustikan poimintaretkellä,
voin aistia täydellisen Rauhan. Näin se on. Luonnossa, tuulen lempeässä
huminassa, on viesti tullut perille.
Kirjoitin kerran Tampereella koti-ikävässä tämän runon. Se kertoo kaiken.
KEINUVUOPAJA
Keinu keinuni,
Keinuvuopajassa,
sieluni sisimmässä.
Kuiskaa tuuli,
vie viestini.
Syleile sydämeni
unteni unelmamaata.
Koivuni, keijuni,
enkelten sukua,
hellien kosketan
tähtien utua.
Pehmoista poskea,
koivun ja keijun.
Valkoista runkoa
aurinkolaivan -
taivaan ja taian.
Missä on keinuni?
Tässä ja nyt,
sieluni sisimmässä.
Aika ja paikka -
ei ole rajaa.
Rakkaus kaiken avaa.
Rakkaus on minussa itsessäni.
Margie |
|
|