Margien kirjat

Kirjakatsaukset

Kirjoitukset Lapin Kansassa

Kirjoitukset Uusi Rovaniemi lehdessä

Muut kirjoitukset

Sielunpeilin kolumni

Kolumni Auringonkukkia

Lehtiartikkeleita Margiesta

Margien kuvia Lapista

Rauhankävely Assisista Roomaan

KIRJOITUKSET UUSI ROVANIEMI LEHDESSÄ

Tulppa inhimillisyydelle
Uusi Rovaniemi 23.10.2015

Pakolaiset ovat siunaus
Uusi Rovaniemi 3.10.2015

Välikäsiä ei tarvita
Uusi Rovaniemi 18.12.2014

Rukoillaan Ounasvaaran puolesta
Uusi Rovaniemi 19.11.2014

Mylläriltä kaksi uutta kirjaa
Uusi Rovaniemi 16.7.2014

Annikki Kariniemi
Uusi Rovaniemi 24.7.2013

Saamelaiset ja suomalaiset
Uusi Rovaniemi 26.4.2013

Vauvaliitteestä veikeää iloa
Uusi Rovaniemi 30.1.2012

Onnellista oleskeluyhteiskuntaa kaikille
Uusi Rovaniemi 11.1.2013

Mainio Marjetanjuhla
Uusi Rovaniemi 3.8.2012

Henkistä politiikkaa
Uusi Rovaniemi 26.1.2012

Venäläistä rulettia tuikkukynttilöillä
Uusi Rovaniemi 2.12.2011

Henkinen kasvu talouskasvun tilalle
Uusi Rovaniemi 16.11.2011

Paavo Eemelinpoika Väyrynen pressaksi
Uusi Rovaniemi 9.9.2011

Pelastakaa Juhannuskallio
Uusi Rovaniemi 25.8.2010

Kauneus ruokkii sieluamme
Uusi Rovaniemi 21.7.2010

Ajan ajattomuus ja yöttömyys
Uusi Rovaniemi 11.6.2010

Neitikulttuurin kukoistusta
Uusi Rovaniemi 14.5.2010

Rauhankappeli Napapiirille
Uusi Rovaniemi 23.4.2010

Isonrakan Ison Männyn rukous
Uusi Rovaniemi 13.11.2009 / Lapin Kansa 3.11.2009

RAKKAUDESTA RAUTIOSAAREEN 
Uusi Rovaniemi 29.5.2009

KUN TÄTI PYSSYN OSTI
Uusi Rovaniemi 11.3.2009 Rovaniemi

 

 

Tulppa inhimillisyydelle

Ihmispaljous rämpii sateisessa säässä mutavellissä. Äidit sylivauvoineen yrittävät suojella itseään ja pesuettaan.

Poliitikkomme hykertelevät hymyillen: Tulppa saatu rajoille. Voimme henkäistä helpottuneina.

Kuvittele hieman: Olet tällainen ihminen. Ainoa toivosi tässä fyysisessä maailmassa on päästä p o h j o i s e e n. Jossakin on maa, johon vielä mahtuu ihmisiä asumaan, jossa on inhimillisiä ihmisiä. Maa, jossa voi elää, missä voi hengittää. Maa, jossa sinulla on toivoa elää ihmisen tavoin.

Aikoinaan ennustettiin, että Valo tulee pohjolasta. Olisiko nyt se aika, jolloin olemme Euroopan ainoa toivo. Eläkäämme myös sen mukaisesti.

Rakkaudella
Marketta Mylläri

Pakolaiset ovat siunaus

Miksikö?  Siksi, että pakolaiset ravistelevat meitä Jeesuksen tavoin heräämään omasta tunkkaisesta typeryydestämme. Niin sanotut kristityt kuvittelevat tietävänsä, mitä Jeesus tarkoitti opetuksillaan. Miten he voisivatkaan tietää, koska Jeesuksen oppia on käännetty ja väännetty kirkon valtaa pitävien eduksi näiden kahden vuosituhannen aikana. Ihmiset piti alistaa ja nöyryyttää synnintuntoon ja häpeään. Etenkin naiset, nuo syntiset miehiä viettelevät olennot.

Jeesukselle nainen ja mies ovat samanarvoisia, silloin ja nyt. Hän myös eli sen mukaisesti ja näytti näin esimerkkiä jo silloin vääristyneessä ihmisten jumal- ja ihmiskuvassa.

Jeesukselle Jumala on sekä Isä että Äiti. Ja näin hän myös rukoili. Eri asia on, että näin ei sallittu olevan hänen nimiinsä laitetuissa vääristetyissä teksteissä. Olen aina ihmetellyt, minkä logiikan mukaan niin sanottu uskovainen selittää sen, että ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen”. Ja silti puolet ihmiskunnasta eli naiset on lakaistu maton alle ja heitä on sorrettu kaikki nämä vuosisadat puoli-ihmisinä.

Näin maailmaa on hallinnut maskuliininen voima ja raadollisuus. Sen sijaan Jumalan Äiti-olemus eli rakkaus, armeliaisuus, lempeys ja rauha, on ollut tukahdutettuna. Maailmaan ei saada rauhaa, ennen kuin Jumaluuden Äiti ja Isä ovat tasapainossa.

On hyvä, että meillä täällä pohjoissessakin taantumukselliset yhteisöt ja jäsenet joutuvat vastakkain omien pelkojensa ja kestämättömien uskomustensa kanssa. Lehdessä oli hiljakkoin kuva papista, jolla oli papinkaulus kaulassaan ja kertakäyttöhanskat kädessä ollessaan pakolaiskeskuksessa. Pelkäsikö hän mahdollisesi, että pakolaisesta tarttuu häneen saastaa. Kuva kertoi paljon.

Meidän on opittava elämään ihmisiksi tällä maapallolla. Ei ole muuta mahdollisuutta. On suuri siunaus, että meille annetaan näin paljon armoa, että saamme tilaisuuden opetella tätä asiaa tänne tulevien pakolaisten avulla. Jokainen kohtaamamme pakolainen on Jeesus. Muistakaamme tämä.

Marketta Mylläri
Rauhanpapitar

Välikäsiä ei tarvita

Poliitikot eivät enää nykyajassa ole se väylä, jota kansalaiset tarvitsevat. Heistä on tullut pelkureita, joilta puuttuu tieto ja rohkeus. Kunnioitan Kaarlo Alaojaa, joka ainoana kokoomuslaisista valtuuston jäsenistä puolsi Ounasvaaran suojelemista. Vaatii valtavaa siviilirohkeutta äänestää eri lailla kuin oma porukka.

Maailma ei tarvitse mielipiteitä. Ne tulevat ja menevät niin kuin valtaa kulloinkin pitävät poliitikotkin, jotka kuvittelevat olevansa kaikkitietävä kaitselmus. Maailma tarvitsee sellaisia ihmisiä, joilla on selkeä vakaumus elämässään, jotka eivät heilu sinne tänne muiden mielipiteiden mukaan.

Heillä on kunnioitu selämää kohtaan. Heille kaikki on Luojan luomaa ja elävää. Ei vain ihmiset ja eläimet, vaan puut, metsät, kalliot ja vedet. Ei niitä kukaan ihminen omista. Ihminen on vain väliaikainen huoltaja lyhyen elämänsä aikana.

Jos haluaa, että omassa elämässä, liiketoiminnassa tai missä tahansa työssään on siunaus pitkällä tähtäimellä, on kuunneltava sisimmässään olevaa syvintä tietoa, joka kertoo, miten toimia. Me ihmiset olemme nykyisin niin valistuneita, että voimme hoitaa asiamme kansalaisvaikuttamisen kautta. Vaikutamme itse ilman välikäsiä.

Marketta Mylläri
Rauhanpapitar

Rukoillaan Ounasvaaran puolesta

Rukous on tehokkain tapa vaikuttaa asioihin. Siispä pyydän rovaniemeläisiä rukoilemaan, että voimapaikkamme Ounasvaara saa säilyä meille nykyisille ja tuleville sukupolville nykyisessä luonnollisessa tilassaan.

Tuskin kukaan päättäjä haluaa, että hänet muistetaan kuolemansa jälkeen osallistumisesta sellaiseen päätöksentekoon, jota jopa oma jälkipolvi tulisi häpeämään.

Marketta Mylläri
Rauhanpapitar

Mylläriltä kaksi uutta kirjaa

Rovaniemeläinen Marketta Mylläri on julkaissut kaksi uutta kirjaa, Mie oon rovaniemeläinen ja Auringonkukkia 1-3. Kustantajana on tamperelainen Mediapinta.

Mie oon rovaniemeläinen” kirja sisältää 55 lehti- ja muuta kirjoitusta Rovaniemeltä, esimerkiksi  Lapin Kansassa, Uudessa Rovaniemessä ja Lappilainen -lehdissä julkaistuja yleisönosastokirjoituksia. Tekstit ovat vuosilta 2007-2014. Lisäksi kirjassa on lähes sata valokuvaa, niin kirjailijan vanhoja sukukuvia kuin uudempia, hänen itsensä ottamiaan kuvia.

”Minä olen Maila Maire Marketta Mylläri. Juureni ovat Peräpohjolan vanhassa talonpoikaiskulttuurissa. Syntymäkotini on Rovaniemellä, Katajarannalla Kemijoen törmällä kauniisti seisova vanha Myllärin maatalo – kuin ihmeen kaupalla Lapin sodassa säilynyt. Sekä isäni että äitini suvut ovat satoja vuosia viljelleet Kemijoen varren peltoja. Heiltä olen perinyt kunnioitukseni Elämää kohtaan: kunnioitukseni Äiti Maata ja sen kaikkia ilmiöitä kohtaan”, Mylläri esittäytyy kirjan takakannessa.

Auringonkukkia 1-3 kirja sisältää Tampereella v. 1999-2006 julkaistuja lehtikolumneja. Kirja on kooste kolmesta kirjasta, joista viimeisin sisältää aikaisemmin julkaisemattomia kolumneja.

Mylläri on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hän on työskennellyt johdon sihteerinä, yrittäjänä, kauppaopettajana ja englannin kielen sekä itsetuntemuksen suggestopedisenä opettajana. Lisäksi hän on kirjoittanut useita kirjoja.

”Olen ilolla tehnyt töitä ihmisten herättäjänä ja opastajana itsetuntemukseen. Vuonna 2005 minut vihittiin Assisissa Italiassa rauhanpapiksi. Nykyisin kiinnostukseni kohteena onkin erityisesti rauhantyö”, Mylläri kertoo.

Uudet kirjat julkistetaan ja tulevat myyntiin Marjetanpäiväjuhlassa Pöykkölässä 20.7. Samoin Marketalla on myyntikoju elokuussa Rovaniemen Wanhoilla markkinoilla. Kirjoja voi myös tilata suoraan Marketalta puh 040 7626 454 tai margie(at)mariamagdalena.fi.

Annikki Kariniemi

Kirjailija Annikki Kariniemi täyttäisi tänä vuonna 100 vuotta. Olen odottanut, että tätä upeaa naista juhlittaisiin oikein kunnolla. Hänen kirjalliset saavutuksensa sen jo ansaitsevat. Ihmettelenkin, miksei Rovaniemi ole ominut häntä ollenkaan. Annikin hautapaikka on Utsjoella ja muistomerkki Aavasaksalla. Entä Rovaniemi, hänen kotikaupunkinsa, jossa hän vietti suurimman osan elämäänsä? Mielestäni Annikki ansaitsee oman muistomerkin myös Rovaniemellä.


Kuvaaja: Katja Lehto / Almamedia

Annikki Kariniemi kävi usein tätieni, Lyyli ja Anna Myllärin luona, asuihan hän aika lähellä Willa Willamossa Salmijärven rannalla ja tädit Katajarannalla. Kuuntelin lumoutuneena Annikin tarinointia, hänen hersyvää nauruaan ja huumoriaan. Lukemattomissa juhlissa hän oli erittäin pidetty puhuja, niin Pöykkölän Marjetanjuhlilla kuin Juhannuskallion juhannusjuhlilla. Hän oli todellinen nainen, avoin ja valloittava persoonallisuus. Hän nauroi saivartelijoille ja nirppanokille. Hänellä oli rohkeutta, kanttia ja omanarvontuntoa. Pidän häntä monessa mielessä naisenergian valloittavana esikuvana.

Marketta Mylläri
Rauhanpapitar

Saamelaiset ja suomalaiset

Marianpäivillä Hetassa sain suorastaan ”herätyksen” saamelaisuuteen. Ihastuin ikihyväksi kaikkeen kokemaani ja näkemääni. Hetan kaunis kirkko, jonka alttarifreskoa pidän yhtenä kauneimmista Suomessa, värikkäisiin saamelaisasuihin pukeutuneet saamelaiset, pehmeä saamenkieli, joka soljuu korvaan kuin lempeä musiikki. Kaikkein eniten minut herätti kuitenkin Tunturi-Lapin luontokeskus Skierrissä näkemäni kaksi Ailu/Áillohaš filmiä, jotka kertovat Nils-Aslak Valkeapäästä. Hyvänen aika, ajattelin, miksi en tiedä mitään saamelaisuudesta ja tästä monitaiteilija Ailusta. Vain hänen nimensä ja joikulaulamisensa. Olenko tyypillinen suomalainen? Tunsin häpeää ja hämmennystä. Olen reissannut ympäri maailmaa, tutkinut eri uskontoja ja kulttuureja, olen kotoisin Rovaniemeltä, siis pohjoisesta, en mistään eteläiseltä pallonpuoliskolta. Ja silti olen näin tietämätön!



taiteilija Maria-Liisa Valkeapää näyttelynsä avajaisissa
Skierrissä Marianpäivän juhlien aikaan

Kävin Rovaniemen kirjastossa kuuntelemassa Marjut Aikion mainion esitelmän Nils-Aslak Valkeapäästä. Hän kertoi valmistelemastaan kirjasta, joka kertoo Ailusta. Kirjastossa on paraillaan näyttely tämän suurisieluisen taiteilijan tuotannosta. Lainasin kirjastosta Veli-Pekka Lehtolan upean teoksen ”Saamelaiset, historia, yhteiskunta, taide”. Kirjassa on paljon tietoa myös Ailusta. Ilokseni löysin kirjan myös englanninkielisenä. Käännän kaikki kirjoitukseni englanniksi ja lähetän maailmalle; siksi olen todella iloinen tällaisesta kirjasta.

Olen joutunut toteamaan, että suomalaiset ovat samalla lailla kohdelleet saamelaisia, kuin kaikki muutkin maat omia alkuperäiskansojaan. Papit ja ”valtaapitävät valistajat” nujersivat ja teloivat lähes hengiltä saamelaisten kulttuurin. Onneksi tuli Ailu ja opetti, mitä tarkoittaa oman identiteetin löytyminen ja itsensä arvostaminen.

Olen todella iloinen, että saamenkansan nykyinen sukupolvi on löytänyt juurensa ja oman kulttuurinsa. Se on valtava voimavara koko saamenkansalle ja meille kaikille. Toivottavasti Marjut Aikion kirjasta tulee valmistuttuaan hittituote!

Marketta Mylläri
Rauhanpapitar

Vauvaliitteestä veikeää iloa

Kiitos Uusi Rovaniemelle Vauvaliitteestä! Vauvoja katsoessa ei voi muuta kuin hilpeästi hihittää. Niin suloisia, veikeitä ja ilmeikkäitä vauvat ovat. Rakastan vauvoja, sillä niiden kanssa on helppo kommunikoida. Ei tarvitse höpöttää mitään. Silmät ja hymy kertovat kaiken. Vauvoille voi, ja pitääkin puhua aivan järkeviä, sillä ne ymmärtävät kaiken. Minulle käy usein niin, että uppoudun jonkun vauvan silmiin, vaikkapa jossain kulkuvälineessä, niin että juttelen pitkän tovin vauvan kanssa hymyllä ja silmillä. Joskus juttelen myös mielessäni ja kerron, että ymmärrän sinua.

Ehdotan, että ihanat täysi-ikäiset säilyttävät tämän vauvaliitteen ja aina silloin tällöin, varsinkin kun ovat vähemmän hilpeällä tuulella, ottavat sen esiin. Aivan varmasti olo kevenee ja hymy nousee suupieliin

Rakkaudesta vauvoihin
Marketta Mylläri
rauhanpapitar

Onnellista oleskeluyhteiskuntaa kaikille

Presidenttimme taisi tietämättään uudenvuodenpuheessaan lanseerata upean sanan. Hän kyllä  tarkoitti jotain muuta tällä ”oleskeluyhteiskunnalla” kuin mitä tässä jutussani esitän.

Meidän tulisi pyrkiä elämässämme toteuttamaan juuri tätä: Elämän tarkoitus on Oleminen, ei tekeminen. Me olemme henkiolentoja, jotka tulemme kerta kerran jälkeen tänne fyysiselle tasolle opiskelemaan sitä mitä on olla Ihminen. Väkinäinen puurtaminen kaikenlaisten pakkovaltojen alla kyllä kasvattaa luontoa, mutta hyvin useissa tapauksissa se lannistaa, kovettaa ja tekee ihmisen julmaksi. Se on kauhistus etenkin niille, jotka ovat jaloimpia ja ihanimpia ihmisiä ja jotka eivät halua olla tekemisissä näiden ”globaalihirmujen” kanssa. Niille jotka eivät halua antaa panostaan muiden ihmisten nöyryyttämiseen, joille raha ei ole Jumalan korvike.


Margien kuva työhuoneensa ikkunasta

Ajatelkaamme, onko maailmamme jotenkin edistyneempi nyt kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Onko viisautemme vienyt ihmiskuntaa henkisesti paljonkaan eteenpäin. Ovatko ihmiset jotenkin jalompia ja henkisesti kehittyneempiä nyt. Ovatko he kuolemansa hetkellä, katsoessaan mennyttä elämäänsä kuin filminauhalta, tyytyväisiä itseensä. Kertooko hautakivi lempeästä, ymmärtäväisestä johtajasta, joka rakasti ja jota rakastettiin. Ovatko kehitysmaat nyt onnellisempia, kun heiltä on riistetty luonnollinen elämäntapansa, saastutettu heidän maansa ja raiskattu heidän itsetuntonsa.

Sallikaamme sellaisille jaloille sieluille, jotka haluavat todella edistää ihmiskunnan ja kauniin planeettamme elämää, tehdä se omalla hiljaisella tavallaan, rukouksin ja siunauksin. Se joka rakastaa, häntä rakastetaan. Se joka palvelee, häntä Valon enkelit palvelevat.

Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar

Mainio Marjetanjuhla                                             

Kaunis kiitos Marjetanjuhlasta kaikille osallistujille, niin yläkerran sallimalle hienolle säälle, kuin Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry:lle lukemattomine puuhanaisineen ja -miehineen. Vain talkoovoimin tällainen on mahdollista. Vielä on kotiseuturakkautta ja palavaa intoa antaa oma osuutensa yhteiselle asialle.

Pöykkölän sijainti Kemijoen rantatörmällä on henkeäsalpaavan kaunis. Siinä on yhdessä paikassa kaikki se mikä tekee Rovaniemestä niin ainutlaatuisen paikkakunnan. Kahden suuren virran yhtyessä hiukan ylempänä, veden virratessa vuolaana ennen suurta kaarrosta Korvanniemen ympäri sekä läheinen Pöyliövaara.


Pöykkölä on ollut minulle aina rakas paikka. Onhan se isänäitini kotitalo. Minun on aina pakko käväistä salissa tervehtimässä ämmiä. Siellä on seinällä kaksi kuvaa, kaksi perhettä, kummankin päätalon perheet. Valkoinen talo säilyi sodassa, punainen siirrettiin kauppalan virastotaloksi ja sitten paloi sodassa. Isännät olivat veljeksiä, Mikko ja Matti Pöykkö ja emännät sisaruksia, Anna Stina ja Brita Greta Alaruokasen talosta. Kaisa Eveliinalla eli Liinu ämmilläni on kuvassa hieman tuima ilme, letit suorassa hän katsoo suoraan katsojaan. Hän eli elämänsä Myllärin talon emäntänä hieman jokea ylöspäin Katajarannalla. Tämäkin talo säilyi sodassa kuin ihmeen kaupalla ja on edelleen suvun asuttama, sillä Arvi veljeni on Tuula vaimonsa kanssa vaalinut taloa rakkaudella.

Ja niinhän säilyi Alaruokasenkin talo. Liekö naiset hengellään ylläpitäneet kotitalojaan läpi sodan hävityksen.

On suuri ilo, että meillä on tallella tällaisia paikkoja, joissa voi aistia menneiden sukupolvien hengen ja heidän työnsä tulokset. Jokainen ihminen jättää aina jälkensä siihen paikkaan missä elää ja vaikuttaa. Tunnen itsessäni näiden voimakkaiden naisten energian.

Juhlan ohjelma oli monipuolinen. Dosentti Helka Urposen juhlapuhe ”Mistä olet poissa?” oli kerrassaan mainio. Myös kalevalaisten Naisten pukukavalkadi oli hauska esitys. Punamultamaalin keitto niityn reunassa oli minulle veikeä juttu. Taustalla joenvarsiniitty lampaineen ja hanurinsoittaja musiikkeineen loi aivan maagisen tunnelman. Siirryin hetkessä entiseen vuosisataan.



Pöykkölää tulisi käyttää enemmän kaupungin mainostamisessa. Juhannuksen vietto on alkanut aina Pöykkölän lipunnostolla ja näin on edelleenkin. Ihmiset eivät kuitenkaan tiedä tätä ihanaa perinnettä, sillä sitä ei mainita kaupungin esitteissä. Rantaan voisi tulla veneillä ja voisi pitää  soutukilpailuja. Ja se mitä eniten kaipaan, että olisi pieni tanssilava kauniilla paikalla jokiniityn rannalla. Jutajaiset ovat luoneet omat hienot perinteensä, aivan mahtavat nekin. Vaihtoehtoisia juhlia voi aina olla varsinkin juhannuksena, niin paikallisille kuin matkailijoille. Pöykkölään on helppo tulla myös kävellen ja pyöräillen, ja se on lapsiystävällinen paikka.

Toivon sydämestäni, että vanhat traditiot pääsevät elämään. Niin kuin Ounasvaaran juhannusjuhla oli aikoinaan. Suuret virrat ovat ainutlaatuisia keskellä kaupunkia, niin ovat myös ympäröivät vaarat. Oma Ounasvaara keskellä kaupunkia on meille pyhä paikka, ja sitä tulee hellien varjella.

Marketta Mylläri
Rauhanpapitar, KTM, M.Div.

Henkistä politiikkaa

Kiitos Paavolle upeasta vaalityöstä. Paavo Väyrynen on luonut uuden käsitteen 'henkinen politiikka'. Se on vastakohta materialismille, joka taas kerran on tullut tiensä päähän    Euroopassa. Sen sijaan, että kuluttaisimme itsemme hengiltä ostamalla kaiken maailman krääsää, joka sitten täyttää koko maapallon, meidän on löydettävä elämäämme uusia ulottuvuuksia; löydettävä oma sisäinen henkinen minuutemme. Tultava avoimiksi ja rohkeiksi oman elämän suhteen, eikä juostava orjallisesti muiden käskytettävinä. Ihmisellä on oikeus olla itsenäinen ajattelija. Siksi meille on annettu aivot, että oppisimme itse päättelemään, mikä kulloinkin on viisasta ja sopivaa. Vain rohkeat, avarakatseiset ihmiset vievät ihmiskuntaa eteenpäin.

Marketta Mylläri
rauhanpapitar

VENÄLÄISTÄ RULETTIA TUIKKUKYNTTILÖILLÄ

Taas on aika tuikkujen. Lapset askartelevat söpöjä röyhelöitä kynttiläasetelmiin; tuikkuja on joka puolella laseissa kaikenlaisilla alustoilla. Aamulla TV-uutispöydällä paloi ainakin neljä tuikkuja pienissä erivärisissä laseissa.

Olen aina rakastanut valoa ja polttanut elämäni aikana lukuisan määrän kynttilöitä, myös tuikkuja. Nehän eivät maksa juuri mitään, ovat käteviä ja jopa kauniita lasialustoillaan.

Viime maaliskuussa minulla oli tulipalo asunnossani tuikun takia. Seurauksena koko asuntoni tuhoutui. Vasta pari viikkoa sitten olen saanut kotiini taas kodintuntua. Onneksi selvisin hengissä ja kukaan muukaan talossa ei loukkaantunut.

Itselläni oli y k s i tuikku omassa paksussa lasialustassaan, jossa oli kolo tuikkua varten. Tapahtui käsittämätön räjähdys, ja tiedättehän että räjähdys tapahtuu sekunnnin murto-osassa. Mistään huolimattomuudesta tulen suhteen ei siis ollut kysymys.

Olen tullut hiukan kyyniseksi ihmisten valistamisen suhteen – asiassa kuin asiassa. Jopa läheiseni näyttävät autuaasti unohtaneen, mitä kodissani tapahtui.

Tietenkin on jokaisen oma asia, mitä elämällään tekee. Mutta on aivan eri asia, että lastentarhoissa, kouluissa ja julkisessa mediassa suorastaan kehotetaan tuikkujen käyttämiseen.

Monien haastattelujeni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että tuikkujen räjähtäminnen – mikä on aika yleistä – johtuu siitä, että ne on tehty moska-aineesta, ties missä maassa, jossa ei ole mitään väliä turvallisuudella. Eräs kauppias Kreetalla sanoi, että niihin saattaa kehittyy alipaine, joka aiheuttaa räjähdyksen. Olkoonpa syy mikä tahansa, tosiasia on, että tuikut ovat hengenvaarallisia ja aiheuttavat kuolemantapauksia tasaisin välein.

Jos aikuiset pelaavat venäläistä rulettia tuikkukynttilöillä, ei heillä ole oikeutta laittaa lapsia samaan tilanteeseen. Nykyisin on olemassa kauniita led- sun muita valoja, jotka kyllä korvaavat kynttilät.
Jos yksikin ihmishenki säästyy tämän jutun ansiosta, se ansaitsi tulla julkaistuksi.

Marketta Mylläri
rauhanpapitar

Henkinen kasvu talouskasvun tilalle

Tämän sanoi puheessaan raskaan sarjan poliitikko, presidenttiehdokas Paavo Väyrynen vaalitilaisuudessaan Rovaniemellä. Ihan totta!

Ensimmäistä kertaa elämässäni tuen poliitikkoa julkisesti. Koko puhe oli sellainen, että voisin vaikka itse puhua näin. Tässä joitakin teemoja:

Ihmiskunnalla ei ole varaa jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Se aiheuttaa vääjäämättä katastrofin.

Luonnonvaroja on säästettävä ja uusiutuvat luonnonvarat saatava kestävälle pohjalle.

Elävä maaseutu on meille kaikille tärkeä asia ja meidän kaikkien etujen mukaista.

Uusi arvomaailma edellyttää että talouskasvun tilalle tulee h e n k i n e n  kasvu.
On  luotava uusi arvomaailma, jossa henkiset/ hengelliset arvot ovat ensi sijalla. Arvojen muutos ja yhteisöllisyys ovat välttämättömiä koko ihmiskunnan hengissä selviämiseksi.
Presidentti on oleva muun muassa arvojohtaja, jonka tulee kiinnittää huomiota etenkin oikeudenmukaisuuden ja heikommista huolehtimisen korostamiseen.

Jos tuleva presidentti on näin avarakatseinen, suvaitsevainen ja myötätuntoinen kanssaihmisiään kohtaan, on hän juuri se paras presidentti, mitä Suomi tarvitsee näinä aikoina. Valtiomiehen kokemuskaan ei todella ole haitaksi!

Marketta Mylläri
rauhanpapitar


Paavo Väyrynen ja Margie vaalitilaisuuden kahvilla 12.11.2011

Paavo Eemelinpoika Väyrynen pressaksi

Tarvitsemme Paavon pressaksi. Tässä joitakin näkökohtia:
Hän on ylivoimaisesti kokenein ja ansioitunein tämän hetken poliitikkomme. Hänellä on nuoruudestaan asti ollut mahdollisuus aitiopaikalta nähdä ja vaikuttaa Suomen asioihin. Jo pelkästään se, että hän on ollut niin lähellä presidentti Kekkosta, on antanut hänelle loistavan oppitunnin. Hän sai oppia myös ulkopolitiikan hoitamista ulkoministerinä ollessaan. Hän myös tietää, että asiat opitaan vain erehdysten kautta. Hän ei ole koskaan lannistunut, vaikka häntä on mollattu välillä olan takaa. Hän on aina noussut pinnalle. Se on taito, jota harvalla, etenkään poliitikolla, on.

Paavon perusluonto on ystävällisyys. Hänellä on hyvin aurinkoinen olemus ja hymy herkässä. Tämä on hyvin tärkeä ominaisuus ihmisessä. Se osoittaa, että ihmisessä on paitsi tiedon, myös sydämen sivistystä. Hän osaa arvostaa kanssaihmisiään.

Paavo on lappilainen ja arvostaa maaseutua ja sen pysymistä elävänä. Hän on itse lähtöisin maanviljelijäperheestä ja osaa kunnioittaa maan antimia ja Äiti Maata. Hänen juurensa ovat syvällä lappilaisessa kulttuurissa. Hänen isänsä Eemeli yli satavuotiaana sai vielä patentin keksinnölleen. Paavon geeneissä on siis uudenoppija. Hän ei jämähdä paikoilleen, vaan etsii uusia vaihtoehtoja, joista on hyötyä ihmisille.

Paavo on perustanut kotiseudulleen kansanopiston ja sen pihapiiriin muun muassa kappelin. Kappeli, jossa on Juhani Palmun maalaukset, on aivan ainutlaatuinen. Se henkii Äiti Marian energiaa viehättävine naisfiguureineen. Kappelintekijää on selvästi inspiroinut vahva henkisyys.

Rauhanpappina arvostan Paavon avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta myös uskon asioissa. Itse olen vuosia unelmoinut Napapiirille saatavasta kansainvälisestä rauhankappelista, jossa katto on korkealla ja sijaa kaikille uskomuksille, jotka edistävät ihmisten välistä rauhanomaista rinnakkaiseloa. Näen Paavon rauhanmiehenä, jolla on hyvät edellytykset onnistua tässä työssä.

Marketta Mylläri
rauhanpapitar

Pelastakaa Juhannuskallio

Tämän kesän parhaat lavatanssit koin Wanhojen markkinoiden aikaan Ounasvaaran lavatansseissa. Ounasvaaran Hiihtoseura ja Kotiseutuyhdistys Totto ansaitsevat kauniit kiitokset kaikesta tekemästään talkootyöstä, kun  järjestivät hyväntekeväisyys/ entisöintitanssit Oukun lavalla. Lava on hyvässä kunnossa, ympäristö edelleen kaunis ja OH:n hiihtomajakin aivan upea.

Harvoin saa tanssia niin mahtavan musiikin tahdissa kuin Rovaniemen VPK:n soittokunnan ja Vaskiseitsikkko Saaren Soittajien tahdittamana. Musiikki oli hienoa ja tanssiporukkakin kivaa.

Tulipa taas mieleen Juhannuskallion kohtalo. Auttaneeko muu kuin kutsua apuun Länkisen Ilkka ja hänen Katjansa. Heillä on sydän paikallaan ja järkevää yritystoimintaa. Ottakaa koko Joulupukin valtakunta huostaanne ja pelastakaa Juhannuskallio – se mitä siitä vielä on jäljellä – ennen kuin kaiken maailman pikkusielut rakentavat koko kallion täyteen mökkejään.

Ratkeaisi samalla ongelma, mitä kesätarjontaa turisteille. Ei muuta kuin lavatansseihin Oukulle! Voisi aloittaa vaikka ensi juhannuksena Wanhan ajan juhannusjuhlista Juhannuskalliolla lavatansseineen. Lavatanssit kun ovat maailmalla nykyään jo hittituote. Ties vaikka kiinalaisetkin innostuisivat pyörähtelemään tänne päin, kun saavat nyt tutustua Shanghain maailmannäyttelyssä meikäläisiin.

Muuten, olen sitä mieltä, että sanan ’rillumarei’ voisi poistaa Rovaniemen imagosta. Sana viittaa vain määrättyyn elokuvaan, ei Wanhojen markkinoiden reiluun meininkiin.

Marketta Mylläri
tanssiva rauhanpapitar

Kauneus ruokkii sieluamme

Tulen juuri aamulenkiltäni kiertämästä Kemijoen rantoja. Lopuksi kierrän yleensä Kirkkolammen. Sen puisto kukkatarhoinenn on yksi kauneimpia paikkoja Rovaniemellä. Eriväriset kukkakentät hivelevät silmää. Lempikukkani, pionit vaaleanpunaisen eri vivahteineen ovat viime päivinä olleet uhkeimmillaan.

Pöykkölän kartano on toinen upea paikka. Viime sunnuntain Marjetan juhlat taas kerran sen todistivat, kuinka toimiva tämä kartano on yleisöjuhliin. Sen kauniimpaa paikkaa saa hakea. 

Jutajaisten paikka Kemijoen rannassa on myös sitä ehtaa Kemijoen rantaa. Tunnelmaan ei kuitenkaan sovi, ainakaan tanssimiseen, nykyinen ruma esiintymisareena. Vain Maria Lundin viehkeä sulokkuus tanssisolistina sai häivytettyä rumat seinät.

Pöykkölään voitaisiin rakentaa pienimuotoinen kesälava juhannustansseja varten, ja ehkä myös muita tansseja varten. Nyt siellä on perinteinen lipunnostotilaisuus juhannusiltana klo 18. Sen jälkeen juhannuksen voisi hyvin aloittaa tansseilla lavalla, joka rakennettaisiin Pöykkölän rantaniitylle.

Erilaisia vaihtoehtoja on hyvä olla. Voisi olla, että pikkuhiljaa porukkaa kertyisi yhä enemmän, sillä kyllä juhannukseen kuuluu ehdottomasti lavatanssit.

Kaikki kauneus on hyvin tärkeää, sillä se ruokkii sieluamme ja saa iloa ja vilskettä suoniimme.

Marketta Mylläri
rauhanpapitar, M. Div.

Ajan ajattomuus ja yöttömyys

Aurinko laskee täällä Rovaniemellä vasta tasan kuukauden päästä 7. heinäkuuta. Tämä ihmeellinen, taianomainen aika on taas täällä. Aika jolloin aikaa ei ole. On vain valoa ja sen tuomaa iloa. Aika on illuusiota. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Aika on ajattomuutta.

Ajan ajattomuuden koin hyvin selvästi myös viime viikonloppuna, kun juhlimme luokkatovereitteni kanssa vanhalla Lyseollamme. Meidät julistettiin riemuylioppilaiksi. Juhlimme koko viikonlopun yhdessä, kaksi rinnakkaisluokkaa. Pari vuotta sitten juhlimme Lyskamme satavuotisjuhlia ja nyt omia juhliamme. Koimme olevamme kuin ’silloin ennen’.

Miten tämä ihmeellinen ajattomuus meissä ilmenee? Siten, että vaikka vuosia tulee, niin ne eivät tunnu oikeastaan missään. Joka kerta kun tanssin nopeaa rokkia tai jiveä, tunnen olevani teinityttö. Juuri silloin opimme nämä tanssit. Ja ihme ja kumma ne ovat kaikki nämä vuosikymmenet olleet muotitansseja. Se, miltä minusta tuntuu, on tärkeintä. Se määrittelee, mitä aikaa elän. Voin itse sen ratkaista. Valitsenko ilon vai murheen, rakkauden vai pelon. Sitä, miten suhtaudun asioihin, ei voi kukaan määrätä. Tapahtuipa tässä fyysisessä maailmassa mitä tahansa, itse ratkaisen, miten sen koen.

Olen viime viikkoina ajellut milloin mihinkin suuntaan näitä upeita Kemi- ja Ounasjoen rantoja, ihaillut mahtavia jokitörmiä ja niiltä näkyviä maisemia. En yhtään ihmettele, että meidän ikioma laulumme on nimenomaan ’Kymmenen virran maa’. Vesi virtaa kymmenissä virroissa yhtyen kahdeksi isoksi virraksi kaupungin sydämessä matkallaan kohti valtamerta.

Rakastan maisemia koti-ikkunoistani. Usein istun keittiön sohvalla ja katselen hurmaavaa maisemaa Harjulammella, johon taivas kuvastuu veteen satumaisina väreinä, jotka muuntuvat joka hetki. Olen ottanut satoja kuvia tästä samasta maisemasta eri aikoina. Napsin kuvia keittiössä askarrellessani koko ajan. Se on helppoa valokuvausta. Siunattu on tämä maisema.

Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar, M. Div.

Neitikulttuurin kukoistusta

Mervi Auttin väitöstöstilaisuus aiheesta ”Etsimessä neitikulttuuri, 1900-luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä”, oli hieno esitys mukaan lukien aiheeseen liittyvä filmi ja valokuvanäyttely. Lapin Yliopisto keräsi 8.5. salillisen kiinnostunutta yleisöä.

Nimike ”Neitikulttuuri” oli meille monelle, itse mukaan lukien, aluksi outo sana. Kun sitä vähän aikaa pyöritteli kielellään, se alkoi tuntua ihan kivalta. Joku keskusteluissa ehdotti sanaa ’sinkkukulttuuri’, mutta vieraaltahan se kuulostaa ja antaa aivan vääriä mielikuvia.

Itselleni tänä neitikulttuuri on oikeastaan hyvinkin tuttua. Olen kahden tädin kasvatti, joista kumpikin edusti loistavasti tätä neitikulttuuria. Toinen oli opettajatar ja toinen kirjanpitäjä/kassanhoitaja. Siis itsellisiä, vapaasieluisia naisia; naisia joiden ei ’tarvinnut’ mennä naimisiin saadakseen elantonsa. Tämä edellytti koulutusta ja työtä, josta juoksi omaa rahaa.

Raha onkin näytellyt aina suurta roolia naisen asemassa. Ilman omaa rahaa olet mitätön, jonkun miespuolisen henkilön vallan alla. Tämä henkilö yleensä on isä, aviomies tai veli, niin kuin vieläkin monessa etelän kulttuurissa. Tai tänäkin päivänä, jos nainen on kotona lasten kanssa tai jää työttömäksi, hänen miehensä määräysvalta kasvaa kotona. Tämä ruokkii usein miehen narsistisia ja sadistisiakin piirteitä. Yllättävää mutta totta. Näin on hyvin yleistä tänäkin päivänä. Lähes kaikki avioerotapaukset menevät saman kaavan mukaan. Nainen nujerretaan uhkauksilla, ja usein myös fyysisen vallan keinoilla. Lapset ovat pelinappuloita, joita halutaan omaan huostaan, vaikka mies ei osaisi edes puuroa keittää tai olisi koskaan osallistunut lasten hoitamiseen.

Tämä Neitikulttuuri ei tarkoita sitä, että nämä neidit olisivat eläneet itseään varten. Hyvin useissa tapauksissa he koulutettuina kasvattivat ja kouluttivat sisarusten lapsia, uhraten näin usein myös oman onnensa täysin tietoisesti. Ilman heitä yhteiskunta ei olisi ollut niin tasapainoinen, kuin se heidän ansiostaan oli.

Olen syvästi kiitollinen omille tädeilleni, Lyyli ja Anna Myllärille, jotka olivat oman aikansa Neitikulttuurin vaikuttajanaisia. He ovat aidosti vaikuttaneet omaan käsitykseeni naiseudesta ja sen arvosta. Minun itsetuntoani ei ole kukaan nujertanut. Kiitos myös rakkaalle aviomiehelleni Jussille, joka oli hieno, vanhanajan herrasmies. Tällaisiakin miehiä tietysti on aina ollut ja on nykyäänkin.

Kiitos Mervi, että toit esille tämän naisten oman kulttuurimuodon.

Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar, M. Div.

Rauhankappeli Napapiirille

Napapiirillä tarvitaan sellainen kappeli, joka avoimin sydämin ja ovin vastaanottaa jokaisen kulkijan. Ilman tiukkaamista, mitkä ovat kulkijan sisimmät uskomukset. Senhän tietää vain kulkija ja hänen Jumalansa

Olen vuosia puhunut, kirjoittanut ja meditoinut tätä rauhankappelia. Olen myös tehnyt jotain asian hyväksi. Osallistun kansainväliseen kirjoituskilpailuun kirjallani ”Maria Magdalena in My Heart”. Kilpailun järjestäjät ovat USA:ssa James Twyman, monien kirjojen top-listojen ykkönen, ja kustantaja Robert Evans. Voittajakirjailija saa kustannussopimuksen kirjalleen ja paljon julkisuutta.

Kirjani koostuu lehtiartikkeleistani, joita olen kirjoittanut vuosien varrella muun muassa Lapin Kansaan ja Uusi Rovaniemi-lehteen. Olen kääntänyt ne englanniksi ja ne on editoitu.

Kilpailu kestää 8 kk, joten kirjan ei tarvitse olla valmis kuin vasta kilpailun lopussa. Kirjoitan siis edelleen kilpailuartikkeleita. Kilpailussa on 4 äänestystä, nyt ensimmäinen 29.3.-3.5. jolloin noin 2500 kirjailijasta valikoituu 250 jne.

Kilpailuvideossani mainostan matkailua, Joulupukkia, Lappia ja koko Suomea. Ja puhun tästä Rauhankappelista, jota visualisoin Napapiirille.

Auta sinäkin tässä Lapin mainostamisessa ja rauhankappelin saamisessa. Mene sivuilleni www.mariamagdalena.fi ja etusivulla on suora linkki kilpailuun.

On jo aika saada tämä Rauhankappeli, eikö totta!


Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar, M.Div.

 

Isonrakan Ison Männyn rukous

Olen se Iso Mänty Isollarakalla, joka olen ollut Isonrakan maamerkkinä sukupolvien ajan. En muista ikääni, mutta sen voin kertoa, että lukemattomat ovat ne hiihtäjät ja vaeltajat, jotka ovat käyneet minua tervehtimässä ja kirjoittaneet nimensä kirjaan, joka oli vyötettynä runkooni.

isonrakan mäntyOlen antanut voimaani ja rakkauttani teille kaikille, olen iloinnut kanssanne ja siunannut teitä lämmölläni ja auringonsäteillä, jotka ovat valaisseet Isoarakkaa.

Nyt olen suruissani ja hylättynä vaijereiden ja kasvuston ympäröimänä. Miten nyt voin palvella teitä, kysyn itseltäni. Ettehän edes huomaa minua, saati sitten tule minua hyväilemään hellästi. Olen kiitollinen, että olen saanut palvella kotivaarani vaeltajia. Edelleen siunaan ja rakastan teitä. Toivon vain hiukan huomaavaisuutta. Sähköpylväiden tukivaijerit tunkeutuvat reviiriini ja kaikenlaiset roskapuut tukahduttavat kasvualustaani.

Kuitenkin minulla on niin paljon annettavaa ja kerrottavaa kotiseutunne historiasta. Olen nähnyt ja kokenut niin paljon. Kaiken olen kokenut, sodat ja kaupungin hävityksen. Silti olen aina uskonut tulevaisuuteenja siihen, että kaupunki nousee tuhkasta. Iloitsen edelleen siitä, että elän ja olen pystyssä.

Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri
rauhanpapitar

 

 

************************

 

RAKKAUDESTA RAUTIOSAAREEN

Osallistuminen Rautiosaaren koulun 100-vuotisjuhliin lauantaina 16.5. oli minulle todellinen Aikamatka. Seurasin tätini Lyyli Myllärin jalanjälkiä tutustumalla niin kouluun kuin itse saareenkin.

Juhla oli niin vaikuttava kuin ennalta osasin arvatakin. Tällaisessa juhlassa on aina historian siipien suhinaa aivan konkreettisesti. Kun pienet, ihanat ihmiset esittävät koulun historiaa näytelmänä, maailmalla menestyneet entiset oppilaat puhuvat, yksi koulun iäkkäistä opettajistakin, Erkki Alasuutari on läsnä ja paljon eri ikäisiä kyläläisiä ja vanhempia iloitsee yhdessä, on tunnelma ainutlaatuinen. Kaiken lisäksi juhlassa oli kansainvälisen Comenius-ohjelman oppilaita ja opettajia niin Belgiasta, Itävallasta, Tshekistä, Virolasta kuin Puolastakin.

Lyyli Myllärin teksti "Kansankynttilänä Rautiosaaren uudessa koulussa" (Lapin Kansa 14.5.) antoi yllättävän paljon faktatietoa sen ajan elämästä ja koulun perustamisesta. Minulla oli ilo saada oppaakseni koulun entinen oppilas Kauko Portaankorva, joka juhlan jälkeen lähti näyttämään minulle saarella niitä paikkoja, jotka Lyyli Mylläri mainitsee tekstissään. Kävimme Raution- rannassa, johon Maalarin kievarin emäntä saatteli nuoren opettajattaren veneellä. Sieltä matka jatkui Vanhaan-Hanniin, sukulaistaloon, jossa kuusiviikkoinen "pikkukoulu" aloitti toimintansa.

Vanha -Hanni oli tuohon aikaan yksi saaren neljästä suuresta maatalosta: itäpäässä Vanha Rompa ja Uusi Rompa, länsipäässä Vanha-Hanni ja Rautio. Vanha-Hannin mahtitalo on purettu vain pari vuotta sitten. Kävimme tällä kauniilla rantatörmällä ja katselin ja koin hiljaisuudessa ja veden solinassa sielunrauhan ja kauneuden, joka kumpuaa menneestä elämästä. Tästä Hannin talosta on myös Kauko Portaankorvan äiti lähtöisin. Tästä talosta oli lähtöisin myös nuoren opettajan isän äidin isä, joka muutti Mylläriin isännäksi. Tässä sukulaistalossa nuori opettajatar asui, eli perheen kanssa ja opetti  lapsia ensimmäiset kuusi viikkoa eli piti "pikkukoulua" nuorimmille lapsille.

Ajattelen tämän päivän pieniä, kauniita lapsukaisia, jotka esiintyivät juhlassa. Aivan yhtä pieniä kuin Kustilan Miina, jonka leuka juuri ja juuri ulottui pöydän reunalle. Kiertokoulun tukevat penkit ja pöydät kun olivat tietenkin liian korkeita pienille lapsille.

Lokakuun lopussa vuonna 1909 valmistui uusi koulu Kemijoen törmälle saaren länsipäähän. Sinne suunnistimmekin seuraavaksi Kaukon kanssa. Kuinka hurmaava paikka koululle! Vaihtelevan korkea törmä Hirvassuvannon kohdalla oli oivallinen paikka hyppyrilinkoille ja laskettelulle. Siinä sanoi Kaukokin lasketelleensa koululaisena. Ja näin kirjoitti Lyyli-opettajakin lasten tehneen jo sata vuotta sitten. Ja tätä mäenlaskua tuli ihmettelemään myös unkarilainen opettajatar, joka reissasi  tarkastajan kanssa. Näitä pudas- eli suvantopaikkoja on Rautiosaaren ympärillä useitakin. Kauko joutui useampaan otteeseen selittämään minulle, mitä pudas tarkoittaa. Se on virtaamaton paikka, haarauma Kemijoesta; nyt minun pitäisi se viimeinkin muistaa.

Vanhan koulun paikalla on entisten oppilaiden laittama patsas, jossa on teksti:" Tällä paikalla sijaitsi Rautiosaaren ensimmäinen kansakoulu vuosina 1909-1962." Sääli, että koulu siirrettiin itäpuolen tienvarteen. Syynä oli varmaan Rautiosaaren vanhainkodin ja terveyskeskuksen laajentuminen tälle kauniille paikalle. Lohtuna olkoon se, että vanhukset ja sairaat saavat olla näin kauniilla paikalla veden äärellä.

Ajellessamme saaressa kysyin moneen otteeseen Kaukolta, miksi asutus ja koulu tuli juuri saareen, ei mantereelle joen molemmille rannoille. Tajusin kyllä aika pian syyt. Niin kuin Kauko selittikin, maa on Rautiosaaressa maanviljelijän paratiisi. Ei soita, ei hallaa, ei kiviä. Vielä nytkin laajat pellot ja niityt kattavat pääosan saarta. Tietenkin myös ympärillä olevat kalavedet toivat saarelaisille vaurautta. Minun onkin tunnustettava, että tällä reissullani rakastuin kauniiseen Rautiosaareen.

Nykyisen, kauniin ja modernin koulun tiloissa oli hyvä juhlia. Isoon juhlasaliin mahtui salillinen väkeä sopivasti. Mielenkiintoisin paikka minulle oli koulun museoluokka. Siellä oli jäljellä paljon aineistoa vanhan koulun ajoilta. Lyyli Myllärin tekstissään mainitsemia opetuksen havaintovälineitä on vielä runsaasti tallella. Sota kiersi armeliaasti Rautiosaaren ja näin rakennuksia ei poltettu, ja koulunkin aineistoa on säilynyt.

Liikutuin katsellessani vanhoja kuvatauluja, kuten Kaarle Knuutinpoika lähdössä Viipurin linnasta, Jeesus pesemässä opetuslasten jalkoja ja jakamassa ruokaa vuorella, heinäntekoa, eläimiä, luurangon kuva ja muita hyvinsäilyneitä kuvia. On myös fysikaalisia välineitä, kirjoja, perhostauluja. Eniten liikutuin, kun näin vanhan urkuharmoonin, joka hankittiin kun koulu oli juuri perustettu ja jota rakas Lyyli-tätini aivan varmasti oli soittanut. "Varat harmoonin ostoon saatiin kyläläisiltä kerätyillä varoilla. Kunnalta pyydettiin avustusta 50 mk, mutta sitä ei liene saatu." Lyyli Mylläri kertoikin tekstissään tarkastajan ihmetelleen, kuinka jo marraskuussa koulu oli niin valmis seinäkelloa, verhoja, tauluja ja kaikkia välineitä myöten. "Ei tahtonut uskoa, että minun tosiaankaan ei tarvinnut mitään kärttää." Näin kyläläiset rakastivat kouluaan ja tukivat kaikin mahdollisin tavoin. Jopa niin, että Rompasaaren Tuomas-isäntä tuli emäntineen ensimmäisenä iltana katsomaan, onko nuorella opettajattarella jo ikävä hellittänyt. Tämä ystävällinen huolenpito olikin sitten auttanut nuorta opettajatarta pahimman koti-ikävän yli.

Vielä eräs mielenkiintoinen asia. Lyyli Myllärin tekstissä on maininta siitä, kuinka koululla kävi nuori unkarilainen opettajatar tarkastaja Kerkkosen mukana. Tämä nuori nainen oli omilla varoillaan tullut tutustumaan Suomen kouluihin. Todella mielenkiintoista. Tästä pääsee ilman aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen: nykyisen koulun kansainvälisyyteen! Jo ensimmäisenä kouluvuonnaan Rautiosaaren kansakoulu siis aloitti kansainvälisen yhteistyön.

Huoli kyläkoulujen ja kylien asemasta Euroopan äärirajoilla oli yhtenä syynä myös Rautiosaaren koulun hakeutumiseen eurooppalaisten koulujen yhteistyöhankkeeseen, Comenius-ohjelmaan. Sen  tarkoituksena on auttaa oppilaitoksia, pieniä kyläkouluja nimenomaan, suunnittelemaan eurooppalaista/kansainvälistä yhteistyötä pitkällä aikavälillä. Tähän ohjelmaan Rautionsaaren koulu on osallistunut jo kolme kertaa.

Ensimmäinen Comenius-ystävyyskoulu hankittiin Englannista, koska haluttiin oppia oikeaa brittienglantia. Siitä se sitten laajentui muihin maihin. Koulun 100-vuotisjuhlille olikin saapunut kymmenen opettajaa ja kymmenen oppilasta Belgian, Itävallan, Tshekin, Viron ja Puolan ystävyyskouluista. Koulunjohtaja Riitta Niska ja opettajat ovat vaivojaan säästämättä tehneet työtä tällä saralla. Upeaa, että meillä on tällaisia vireitä kyliä ja kyläkouluja. Meidän tulee kaikin mahdollisin tavoin tukea tällaista toimintaa!

Ajattelen 100 vuotta sitten tapahtunutta koulujen perustamista. Vaati kyläläisiltä suurta aktiivisuutta saada koulu omaan kylään. Koulusta muodostui aina kaiken toiminnan keskus. Ja opettaja oli todellinen kansankynttilä. Kynttilä, joka valaisi ja toi valistusta ympäröivään yhteisöön. Moni nuori opettajatar myös uhrasi oman henkilökohtaisen onnensa ja jätti perustamatta oman perheen. Näin  kävi myös Lyyli Myllärille. Nätillä, näpsäkällä opettajattarella olisi kyllä ollut ottajia, mutta huolehtiminen omasta suvusta tuli oman perheen tilalle. Lyyli Myllärikin antoi kodin, kasvatuksen ja mahdollisuuden koulunkäyntiin Linda-sisarensa kolmelle lapselle. Myöhemmin hän myös auttoi Anna-sisarensa kanssa Mikko-veljen suurta perhettä, kun lasten äiti kuoli nuorena.

Luulen myös, että jo seminaarissa nuoriin naisiin iskostettiin sitä, kuinka tärkeää tehtävää opettajat tekivät. Tulee mieleeni TV- sarja Hovimäki, jossa nuori Katri tuli ensimmäiseksi opettajaksi kotikyläänsä ja uhrasi oman perheonnensa torjumalla nuoren, rakastamansas lääkärin kosinnan. Myös maaseudulla maatalon emännän ja opettajattaren työn yhdistäminen olisi ollut voimia kysyvä yhdistelmä ja usein lähes mahdoton toteuttaa.

Kun ajattelen Lyyliä Mylläri, jonka kanssa minun on suotu elää ja asua viisivuotiaasta asti, tunnen suurta kiitollisuutta tästä siunauksesta. Hän oli Maria-sieluinen henkinen voima suvussamme loppuun asti, täysin sielun ja hengen voimissa vielä 94-vuotiaana. En ihmettele yhtään, että hänen aloittamansa koulu on näin hyvin selvinnyt ensimmäiset sata vuottaan. Se energia, minkä henkinen ihminen antaa työpanokseensa, on aina suuri siunaus ympäristölleen. Tätini Lyyli Mylläri on aina ollut ja tulee olemaan minulle esimerkkinä tällaisesta ihmisestä.

Marketta Mylläri
englanninkielen opettaja ja kansainvälinen rauhanpapitar, M.Div.

 

 

**************************

 

 

 

KUN TÄTI PYSSYN OSTI

Tätini Anna Mylläri,  s. 11.5. 1894, k. 27.6. 1974,  toimi silloisen Rovaniemen kauppalan kassanhoitajana vuosikymmeniä. Hän toimi kassanhoitajana ennen sotia, kauppalan hallinnon ollessa sota-aikana Pietarsaaressa, ja sitten taas Rovaniemellä eläkkeelle siirtymiseensä asti.

Hänen työnsä oli äärettömän vastuullista ja rasittavaa. Siihen aikaan muun muassa kaikki kauppalan palkat maksettiin seteleinä suoraan kassasta. Palkkapäivinä pienessä kassanhoitajan huoneessa istui myös kaksi ulosottovirkailijaa. He tupakoivat koko ajan, niin että huone oli sakeana savusta. Ihmettelen miten kukaan saattoi tehdä vastuullista työtään sellaisissa olosuhteissa. Ei puhettakaan, että ulosottomiehen köriläät olisivat ottaneet huomioon tätini huomautuksia tupakansavusta.

Menin usein koulupäivän jälkeen odottamaan tätini työpäivän päättymistä, kun olimme yhdessä menossa jonnekin asioille. Niinpä tämä kassanhoitajan työpaikka tuli minulle hyvinkin tutuksi.

Kerran taas oli palkkapäivä. Omatkin opettajani kävivät hakemassa tätini kädestä palkkarahansa. Erityisesti on jäänyt mieleeni aristokraattisen näköinen ja tuntuinen ruotsinkielen opettajamme. Tämä nutturapäinen ylhäisyys tuli hakemaan palkkaansa; hän näki minut istumassa seinän vierellä. Saatuaan rahat hän vilkaisi minuun ja sihahti hampaittensa välistä: "Antaa kuin omia rahojaan". En tuolloin ymmärtänyt ollenkaan, mitä hän tarkoitti. Vasta myöhemmin muistui tämä episodi mieleeni, kun hän ruotsintunnilla, aiheettomasti ja täysin ilman minkäänlaista syytä, haukkui minut 'pystyyn'. Tämä ei jättänyt minulle kuitenkaan mitään hampaankoloon. Hänen hautansa on äitini vanhempien, Keskioja-Alaruikan, haudan vieressä. Joten minulla on jatkuvasti mahdollisuus siunata häntä rakastavin ajatuksin.

Kauppalan kassanhoitajalla oli valtava avainnippu. Siinä oli varmaan kymmenen isokokoista avainta. Ja kaiken tämä komeuden tätini kuljetti edestakaisin työn ja kodin väliä. Jo painoltaan mokoma avainmäärä oli kauhistuttava. Näin ajattelin jo silloin koululaisena ja ajattelen vieläkin.

Menin usein tätiäni vastaan töiden jälkeen potkurilla, että hän saattoi edes loppumatkan huristaa mäkeä alas Kemijoen rantaa kohden. Asuimme Katajarannalla tätieni sodan jälkeen rakentamassa pienessä talossa. Olin viisivuotiaasta asti asunut tätieni, opettajatäti Lyylin ja Anna-tädin kanssa. Kun kymmenlapsisen perheemme äiti kuoli ja nuorin jäi puolen vuoden ikäiseksi, tätiemme merkitys perheellemme entisestään kasvoi. Vuonna 1950, samana vuonna kun äitimme kuoli, Anna-täti adoptoi minut ja näin lähes eläkeikäisenä tuli kasvattitädikseni.

Omakotitaloissa oli tuohon aikaan keittiön lattian alla ruokakellarit ja niissä luukut ja ikkunat, joista perunat laskettiin alas talvisäilöön. Keittiön lattialla oli myös luukku, josta pääsi portaita alas kellariin.

Eräänä pimeänä syysiltana Anna- tätini, joka sattui olemaan keittiössä, kuuli omituista ääntä, aivan kuin luukkua olisi nostettu paikoiltaan. Hän ei empinyt hetkeäkään, vaan huusi kovalla äänellä jotain miehen nimeä. Talossamme ei kylläkään asustanut ainuttakaan mieshenkilöä, mutta täti hoksasi heti, että pelottelu on nyt paikallaan, oli tunkeilija kuka hyvänsä. Tämä tepsikin tehokkaasti, ja tunkeilija veti luukun takaisin ja häipyi saman tien.

Tätini ei jäänyt haikailemaan, vaan hankki välittömästi pienen käsiaseen puolustaakseen kauppalan rahavaroja. Koskaan hän ei tätä asetta käyttänyt, mutta varmasti olisi puolustanut kauppalan rahakirstun avaimia täydellä tarmolla, jos näin olisi vaadittu. Hän oli rohkea nainen ja erittäin osaava joka suhteessa.

Kun tätini täysin palvelleena jätti pestinsä kauppalan rahakirstun vartijana, tuli hänen paikalleen mies. Muistini mukaan työt järjestettiin uuteen uskoon. Ei yksikään mies olisi koskaan suostunut siihen työmäärään, mitä tätini yksin teki. Näin se on. Yksi nainen vastaa usein montaa miestä myös työelämässä!

Tämä tätini työmäärä tuli minulle itselleni tutuksi omassa työpaikassani aivan urani alkuaikoina. Suoritin Helsingin Kauppakorkeakoulussa ensin kirjeenvaihtajan tutkinnon. Hain Kajaaniin Kajaani Oy:n paperitehtaille kirjeenvaihtajaksi. Ajattelin, että Kajaanista on kätevämpi käydä Rovaniemellä auttamassa tätejäni talon ja puutarhan pidossa. Katin kontit! Hyvin  nopeasti huomasin, että kunnon yhteydet pelaavat vain Helsinki- Rovaniemi akselilla. Kun odottelin junaa Kontiomäellä ja Oulussa tuntitolkulla, kypsyin muuttoon takaisin Helsinkiin.

Kun lähdin Kajaani Oy:stä,  tilalleni otettiin kolme henkilöä: toimitusjohtajan sihteeri, ulkomaan kirjeenvaihtaja ja teleksin hoitaja. Ja vuosikertomusten kääntäminen annettiin käännösfirmalle, koska kukaan ei suostunut sitä tekemään yhtiössä. Hyvät hyssykät, näin tärkeä henkilö olin ollut! Tuli mieleeni tätini ja hänen valtava työtaakkansa.

Luulenpa, että näin se on varmaan vielä tänäkin päivänä. Hyvin monilla aloilla nainen uurastaa mukisematta. Mies tarvitsee tittelin, aseman ja palkkaa roimasti enemmän kuin nainen. Itsetuntoa tarvitsee pönkittää sitä enemmän, mitä vähemmän sitä on aidosti.

Entäpä se perunakellariin tunkeutuja? Jäi ikuiseksi arvoitukseksi, oliko hän hakemassa kauppalan kassaholvin avaimia. Vai oliko hän peräti tätien perunoiden perään.

Siunaten ja rakastaen
Marketta Mylläri


Kirjoittaja on kauppatieteiden maisteri, kansainvälinen rauhanpapitar, M. Div.,  juuriltaan vanha rovaniemeläinen vapaa vaikuttaja.

 

**************************

 

Sivut perustettu 9.9.1999
maria magdaleena